Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lahti sanomassa hyvästit kaupunginjohtajalle - pormestarimallista ollaan lähes yksimielisiä

Lahti on seuraamassa Kärkölän esimerkkiä johtamisjärjestelmänsä uudistamisessa. ESS:n saamien tietojen mukaan johtamismallia pohtiva toimikunta on aikeissa esittää pormestarimalliin siirtymistä vuoden 2021 kuntavaalien yhteydessä.

Jyrki Myllyvirta on johtanut Lahtea vuodesta 2007 lähtien. Hän jää eläkkeelle huhtikuun lopussa. Kuva: Mirja Hussain

Lahden johtamismallia pohtiva toimikunta on aikeissa esittää pormestarimalliin siirtymistä vuoden 2021 kuntavaalien yhteydessä. Väliraporttiaan viimeistelevä toimikunta on ESS:n tietojen mukaan asettumassa pormestarimallin taakse lähes yksimielisesti.

Marraskuussa muodostettu toimikunta sai tehtäväkseen arvioida kaupunginjohtaja- tai pormestarimallin soveltuvuutta Lahden johtamiseen. Toimikunta löi väliraportin linjaukset lukkoon maanantaina.

Väliraportti esitellään valtuutetuille ja medialle 5. helmikuuta.

- Olemme keskustelleet ja käyneet erilaisia malleja läpi. Paperi saadaan tehtyä tammikuun loppuun. Haluamme, että koko työryhmä on paikalla (esittelytilaisuudessa). 5. helmikuuta on paras päivä päästä paikalle, toimikuntaa vetävä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (sd.) perustelee aikataulua.

Tampereella on erinomaisesti rakennettu pormestarimalli. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Rahkonen (kok.)

- Ajatuksena on, että halutaan kertoa kaikille yhtä aikaa, varapuheenjohtaja Milla Bruneau (kok.) toteaa.

Valtuuston puheenjohtaja Milla Bruneau (kok.) toimii johtamismallia pohtivan toimikunnan varapuheenjohtajana. Toimikuntaa johtaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (sd.). Kuva: Mirja Hussain

Myllyvirta jää keväällä eläkkeelle

Johtamisjärjestelmää arvioidaan, koska kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta jää eläkkeelle toukokuun alussa. Kaupungin poliittista johtamisjärjestelmää arvioitiin edellisen kerran viitisen vuotta sitten. Tuolloin päätettiin vahvistaa kaupunginhallituksen asemaa valitsemalla kokopäiväinen puheenjohtaja.

Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajat ovat toimineet puolipäivätoimisissa tehtävissä vuodesta 2016 lähtien.

Pormestarimallissa virkasuhteessa oleva kaupunginjohtaja korvattaisiin vaaleilla valittavalla pormestarilla. Tämän apuna toimisi todennäköisesti 2-3 apulaispormestaria.

Toistaiseksi pormestari on valittu vain Helsingissä, Tampereella, Pirkkalassa, Tuusulassa ja viimeisimpänä Kärkölässä, jossa Kärkölä-ryhmän Markku Koskinen aloitti pormestarina kunnanjohtaja Seppo Huldénin siirryttyä maakunta- ja sote-uudistuksen muutosjohtajaksi.

Lue myös: Kärkölän varovainen politiikka sai Markku Koskisen liikkeelle - "Suuria odotuksia on vaikea täyttää"
 

Retki Tampereelle vahvisti näkemyksiä

Lahdessa on keskusteltu pormestarimallista vuosien ajan. Keskustelua pormestarimallista on viritellyt etenkin kansanedustaja ja valtuuston 1. varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.).

Toimikunnan jäsenistä myös Aleksi Mäntylä (vihr.) on liputtanut avoimesti pormestarimallin puolesta. Valtuuston puheenjohtaja Bruneau on niin ikään pitänyt pormestarimallia varteenotettavana vaihtoehtona.

Tammikuun alkupuolella toimikunta kävi tutustumassa Tampereen pormestarikuvioihin. Matka vahvisti toimikunnan jäsenten ajatuksia siitä, että vastaava malli voisi soveltua myös Lahteen.

Toimikunnan jäsenet ovat vielä varsin pidättyväisiä kommenteissaan.

- En tiedä, olemmeko ihan yksimielisiä, mutta suurin piirtein ainakin. Molemmilla malleilla pärjätään ja molemmissa on puolensa. Malli sinänsä ei takaa onnistumista, Juha Rostedt (kok.) toteaa.

- Toivon, että löytyy yhteinen näkemys. Itselläni ei ole henkilökohtaisia intohimoja kummastakaan mallista. On oltava toimivat poliittiset prosessit ja vahvistettava demokraattista valtaa, SDP:n ryhmänjohtaja Sirkku Hildén sanoo.

"Päättäjien pitäisi päästä ohjaamaan"

Kokoomuksen valtuustoryhmää johtavan Hannu Rahkosen mielestä Lahden johtamisjärjestelmää pitää vahvistaa ja kehittää.

- Nyt hallituksen varapuheenjohtajien tehtäväkenttä edellyttää käytännössä täysipäiväistä työtä. Resurssointi on ehdottomasti pielessä.

Rahkonen katsoo, että päättäjien pitäisi päästä nykyistä enemmän ohjaamaan asioiden valmistelua.

- Tampereella on erinomaisesti rakennettu pormestarimalli. Siellä on muodostettu työparit toimialajohtajista ja apulaispormestareista.Jenna Koskelo (kesk.) ja Sonja Falk (kd.) eivät halua kommentoida johtamismallia vielä mitenkään.

"Ei yhden henkilön show"

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä kommentoi syksyllä pormestarimallia kriittisesti. Ryhmä katsoi, että ei-pormestaripuolueet jäisivät syrjään, jos kuntavaalit olisivat samalla pormestarivaalit. Elisa Lientola (vas.) ei kuitenkaan tyrmää pormestarimalliin siirtymistä.

- Kyse ei ole vain pormestarista tai kaupunginjohtajasta, vaan koko organisaation synkkaamisesta mahdollisen sote-uudistuksen jälkeiseen aikaan.

Lientolan mielestä pormestarimalli ei saa olla yhden henkilön "show".

- Johtamismalli kaipaa muutosta niin, että prosessit saadaan paremmin haltuun ja että vaaleissa valituilla henkilöillä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, millaisia esityksiä valmistelusta tulee. Osin on delegoitava valtaa takaisin valtuustolle.

Rami Lehto (ps.) suhtautuu pormestarimalliin kriittisesti. Kuva: Mirja Hussain

Perussuomalaiset kriittinen

Toimikunnan jäsenistä ainakin Rami Lehto (ps.) suhtautuu pormestarimalliin kriittisesti.

- Työ on vielä kesken. Olen osasta asioista eri mieltä. On raportissa hyviäkin asioita.

Perussuomalaisten pelkona on, että pormestarimallissa valta keskittyisi kahdelle suurimmalle puolueelle (SDP:lle ja kokoomukselle). Ryhmän toisena huolena on kustannusten nousu nykyiseen virkajohtajamalliin verrattuna.

Johtamismallia pohtiva toimikunta tekee lopullisen esityksensä maaliskuun loppuun mennessä. Väliraportti siirtyy valtuustoryhmien käsiteltäväksi.

- Palautteen perusteella jatkamme työskentelyä, Komu toteaa.

Toimikunnan työn päätyttyä johtamismallia koskevat linjaukset siirtyvät kaupunginhallitukseen ja valtuustoon päätettäviksi.

- Tarkoitus on esitellä maanantaina ajatuksia siitä, miten asioita hoidetaan väliaikana, Komu vastaa kysymykseen siitä, päätetäänkö johtamismallista ennen kuin Myllyvirta jää eläkkeelle.

Lisätty maininta Tuusulasta pormestarimallin valinneiden kuntien joukkoon kello 13.44.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi