Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kolumni: Kohta synnytetään design-vauvoja -kyborgejahan täällä jo elääkin

Kahdeksankymmentäkuusivuotias ystäväni Tapio sairastui ensimmäistä kertaa elämässään keuhkokuumeeseen.

Menin tervehtimään häntä sairaalaan. Potilas ihmetteli kovasti, kuinka hän, perusterve ihminen, saattoi joutua sängyn omaksi. Totesin, että on luonnollista, että tuossa iässä alkavat erilaiset sairaudet ja krempat vaivata. Hän loukkaantui, koska sanoi kokevansa itsensä kuusikymppiseksi.

”Kahdeksankymmentä on tänä päivänä kuusikymmentä”, hän totesi tiukasti.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Tapio halusi perustella näkemyksensä.

Seitsemänkymppisenä hän oli saanut kuulolaitteen ja sen avulla kuuli sirkkojen sirityksenkin. Hänelle oli asennettu uusi polvinivel kymmenen vuotta sitten. Polvi toimi yhtä hyvin kuin kolmikymppisenä.

Viisi vuotta sitten hän oli saanut murtuneeseen lonkkaansa titaanista valmistettuja osia. Sen jälkeen lonkka oli toiminut kuin kuusikymppisellä.

Edellisten lisäksi hänellä oli ollut sydämentahdistin jo kaksikymmentä vuotta. Sen ansiosta hänen sydämensä pompahteli kuin viisikymppisellä.

Jäin miettimään ihmiskehon tulevaisuutta tavoitellessamme ikuista elämää.

Me ihmiset olemme syntyneet luonnonvalinnan seurauksena neljä miljardia vuotta sitten. Maapallolla puhisivat bakteerit, virukset ja itiöt, sitten ameebat, matelijat ja lopuksi nisäkkäät.

Me ihmiset olemme yksi nisäkäslaji. Vieläpä sellainen laji, joka uhkaa tuhota koko planeetan.

Homo Sapiensin rinnalle tälle pallolle on ilmaantunut ihan äskettäin uusi nisäkäslaji: kyborgit. Tapiokin on ensimmäisen asteen kyborgi. Jos häneen ei olisi asennettu melkoista arsenaalia keinotekoista toimintakalustoa, hän makaisi jo haudassa. Tekninen kehitys on pidentänyt Ta­pion ikää ainakin kymmenellä vuodella.

Ja kehitys menee hurjaa vauhtia eteenpäin. Kohta ihmiskehon verenkiertoon voidaan yhdistää nanorobotteja, jotka estävät vaikkapa syöpäsolujen kasvamisen. Jo nyt bioteknikot osaavat muuttaa ihmisen geneettistä koodia niin, että design-vauvan synnyttäminen on mahdollista. Vauvan, jolle vanhemmat ovat itse valinneet ominaisuuksia. Tämä tuskin on vielä sallittua, mutta ilmeisen mahdollista.

Sairaanhoitaja tuli asentamaan uuden tippapullon Tapion sängyn yläpuolelle. Kohta saman työn tekee hoitorobotti.

Kun poistuin Tapion huoneesta käytävälle, juttelin hetken virolaisen siivoojan kanssa. Viikkoa myöhemmin, kun menin taas tervehtimään Tapiota, käytävällä puuhaili siivousrobotti.

Rosa Liksom on kirjailija ja taiteilija.

Rosa Liksom
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X