Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa
Matti
Eve
@EveMatti matti.eve@radiovoima.fi

Kommentti: Ryhdyin mieskaveriksi, päivääkään en ole katunut

Pohdin pitkään lähtemistä mukaan mieskaveritoimintaan ja sitä, olisiko minusta iloa pikkulapselle. Tutustuttuani tarkemmin toimintaan päätin, että kaksi iltaa kuukaudessa ei todellakaan ole minulta pois, mutta isättömälle pikkupojalle se voi merkitä todella paljon.

Olin onnekas, kun sain kaveriksi heti kurssin jälkeen pienen kuusivuotiaan pikkupojan. Reilun vuoden ajan olen hänen kanssaan viettänyt todellista laatuaikaa. Autopesut, renkaanvaihdot, nikkaroinnit, kalaretket, lätkämatsit ja muut ”miesten” jutut ovat olleet meidän juttuja.

Minä en ole hänelle isä, vaan mieskaveri. Mieskaveri ei ole vain antava osapuoli. Pikkukaverini on palauttanut mieleeni monia sellaisia asioita, jotka olin jo unohtanut. Meissä kaikissa ”isoissa pojissa” asuu ikuinen pikkupoika, joten olemme molemmat voittajia.

Hienoimman palautteen saan aina, kun tapaamisemme päätteeksi pikkupoika katsoo suoraan syvälle silmiin, heittää yläfemman, ottaa kaulasta kiinni ja toteaa iloisesti, että moikka. Päivääkään en ole katunut.

Kirjoittaja on Radio Voiman päätoimittaja.

Matti Eve
matti.eve@radiovoima.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X