Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Sipilä: Presidentinvaalien tulos voi vaikuttaa jatkopäätökseeni

Pääministeri Juha Sipilä arvioi omia jatkomahdollisuuksiaan presidentinvaalin jälkeen. Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan presidentinvaalien tuloksella voi olla vaikutusta siihen, hakeeko hän jatkoa keskustan puheenjohtajana ensi kesänä.

Sipilä on asettanut jatkokautensa ehdoksi keskustan kentän tuen sekä sen, että hallituksen saavutukset täyttävät tavoitteet.

– Se on kokonaisuus ja presidentinvaalien tuloksella voi olla vaikutusta kentän tukeen. Se selviää viimeistään huhtikuussa puoluevaltuuston kokouksessa, Sipilä sanoi Ylen pääministerin haastattelutunnilla.

Keskustan presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen kannatus on matanut noin kahdessa prosentissa. Sipilä uskoo kuitenkin käänteen tapahtuneen ja sanoo suuren osan äänestäjistä tekevän päätöksensä viime tipassa.

Sipilän mukaan presidentinvaalien tuloksella ei pitäisi olla erityisempää vaikutusta hallituspolitiikkaan, sillä presidentinvaalit ovat ennen kaikkea henkilövaalit. Hän sanoi myös, että keskustassa ei ole asetettu numeerisia tavoitteita vaaleihin.

Keskustan seuraava puheenjohtaja valitaan Sotkamon puoluekokouksessa kesäkuussa. Sipilä sanoi odottavansa suurella innolla pääsemistä tulevaisuuden suurten kysymysten pariin.

– Meillä vahvat näytöt, että se mitä luvattiin ennen vaaleja, on toteutumassa pitkästä aikaa suomalaisessa poliittisessa historiassa.

Ei selvitystä perustuslakituomioistuimesta

Sipilä toisti kantansa siitä, että hänen mielestään ei tällä hetkellä ole tarpeellista selvittää perustuslakituomioistuimen perustamista. Istuva presidentti Sauli Niinistö sanoi Keskisuomalaisen haastattelussa kannattavansa asian selvittämistä.

Suomessa ei monien muiden maiden tapaan ole riippumatonta perustuslakituomioistuinta, vaan saman roolin täyttää eduskunnan perustuslakivaliokunta.

– Itse kannatan nykyistä mallia. Se on nopea malli, jos pitäisi aina odottaa jälkikäteen tuomioistuimen ratkaisua, se kyllä vaikeuttaisi monia asioita, Sipilä sanoi.

Sipilä painotti, että kaikkien valiokuntaan valittavien täytyy tiedostaa sen erityisrooli epäpoliittisena asiantuntijaelimenä. Pääministerin mukaan puoluekannat eivät saa vaikuttaa silloinkaan, kun soten valinnanvapauslaki tulee seuraavan kerran perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

Sipilä pitää Macronin aloitteellisuudesta

EU-asioista Sipilä totesi haastattelutunnilla muun muassa, ettei Ranskan presidentin Emmanuel Macronin vahvistunut rooli unionin sisällä pakota Suomea siirtymään federalistisempaan suuntaan. Macronin on arvioitu vahvistuneen suhteessa Saksan liittokansleriin Angela Merkeliin Saksan vaalituloksen ja vaikeiden hallitustunnustelujen takia.

– Macron on ottanut hyvin vahvan roolin EU:n sisällä. Hän on erittäin aktiivinen, aktiivisempi kuin edeltäjänsä ja haluaa viedä asioita eteenpäin. Hän on sanonut, että haluaa heittää palloja ilmaan ja hyväksyy sen, että vain osa niistä lähtee elämään. On erittäin hyvä että käydään kunnollista keskustelua monista aihepiireistä.

Euron kurssin vahvistumista Sipilä ei tässä vaiheessa suurena huolenaiheena, vaikka se vaikuttaakin Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyyn.

– Se kertoo kuitenkin myös, että euroalueella asioita on saatu kuntoon ja Suomikin on vihdoin päässyt tähän mukaan.

STT

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo käyttänyt ilmaisen tutustumisjaksosi?

Tilaa ESS Verkko Plus nyt 3 kk vain 9,90 € / kk!

(norm. 14,50 € / kk)

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen