Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Pienten katselijoiden sieluista taistelee yhä useampi kanava

Tenavat katsovat Suomessa enemmän televisiota kuin koskaan

Lapsuuteni olohuoneessa ei ollut koskaan tylsää. Siellä vieraili viikoittain tuttuja: Rölli-peikko, joka herkesi laulamaan sen minkä ehti kompuroinniltaan ja ähkinnältään. Pelle Hermanni, jonka sirkus ei näyttänyt koskaan lähtevän kaupungista.

Ja paljon muitakin: Ransu Karvakuono ja Nalle Luppakorva. Tohtori Sykerö ja Nils Holgersson. Ihmemies ja Ritari Ässä.

Ohjelmia tuli niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Ne esitettiin Yleisradion kanavilla, moni niistä TV2:n Pikku Kakkosessa.Vielä 1980-luvun puolivälissä televisiossa näkyi kaksi kanavaa, Kolmoskanava ilmestyi ruutuun 1986. Ne riittivät mainiosti - tarjontaa oli sen verran, että omaa lapsuuttaan voi helposti jäsentää sen mukaan, mitä milloinkin tuli töllöstä.

Varhaislapsuudessa kotikutoista televisioteatteria ja itäeurooppalaista nukke­animaatiota. Ala-asteella kaupallista tuontiviihdettä: He-Mania ja Teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia.

2000-luvulla lastenohjelmien määrä on yli kymmenkertaistunut.

1980-luvulle asti katsottiin samoja ohjelmia

Vuonna 1980 syntyneenä kuulun siihen ikäluokkaan, joka rupesi tapittamaan televisiota samoihin aikoihin kun tv-tarjonta alkoi kasvaa ja viihteellistyä.

1980-luvulle asti kaikki katsoivat samoja ohjelmia, koska muutakaan ei ollut.

Niinpä 1970-luvulla - ennen minun aikaani - kaikki aikuiset tiesivät Peyton Placen uusimmat juonenkäänteet ja Ylen käsitys hyvästä lastenviihteestä oli opetusohjelma Noppa. Sen tekijätiimi selitti filosofiaansa lehtihaastattelussa: ”Oppiminen ei ole hassuttelua.”

VHS-kasettien pino kasvoi

Sitten alkoi tapahtua. 1980-luvulla markkinoille tulivat satelliittikanavat - ei tosin meidän kotiimme. Mutta siinä pulmassa auttoi toinen uutuus, videonauhuri. Näin ensimmäiset He-Manini nauhoittamalla jaksoja VHS-kasetille sukulaiseni luona. Videoiden ansiosta kansallisilta kanavilta nauhoitettuja ohjelmiakaan ei tarvinnut katsoa samaan aikaan kuin kaikki muut. Pino kasetteja olohuoneen hyllyssä oli minun Yle Areenani.

Kansallisten kanavienkin tarjonta alkoi kasvaa ja laajentua. Kun kävin lukiota, kanavia oli jo neljä.

Digiaika vähensi yhteisiä tv-kokemuksia

Analogisten lähetysten lopettaminen vuonna 2007 lennätti suomalaiset sohvaperunat digiaikaan - ja toi saataville entistä enemmän maksuttomia ja maksullisia kanavia.

Kun kilpailu katsojista kovenee, yhteisiä, koko kansaa yhdistäviä televisiokokemuksia on yhä vähemmän.

Kasvaneessa valinnanvapaudessa on paljon hyvää, mutta jotakin myös menetetään.

Tuskin edes Putous-ohjelmasta tutut hahmot yltävät samaan kuin James Potkukelkka ja Kikkeliskokkelis-mies silloin joskus. Pulttibois-ohjelman pelleilyjä apinoitiin kotona ja koulussa, ja kaikki tajusivat, mistä vitsi oli lähtöisin.

Absurdista huumorista tuli huomaamatta sukupolvikokemus. Muistaako Munamiestä kukaan 30 vuoden päästä?

Kymmenkertaisesti lastenohjelmia

Pikku Kakkosella on tänä päivänä kilpailijoita enemmän kuin koskaan. Kun suomalaiskodeissa avattiin televisio loppiaislauantaina aamukahdeksalta, pelkästään maksuttomilta kanavilta tuli yhtä aikaa Vilkki Ankka, Palomies Sami ja kaksi eri jaksoa My Little Ponya.

Markkinatutkimusyritys Finnpanelin tilastoista ilmenee, että 2000-luvulla television lastenohjelmien määrä on yli kymmenkertaistunut. Vuonna 2000 ohjelmia lähetettiin 3 500 kappaletta, viime vuonna ennätykselliset 40 000. Se tekee noin 110 ohjelmaa päivässä. Tilastoissa ovat mukana Ylen ja MTV:n eri kanavat, Nelonen ja Fox.

Tarjontaansa ovat lisänneet etenkin kaupalliset kanavat. Suurin harp­paus koet­tiin digisiirtymän jälkeen 2007-2008, kun kanavatarjonta kasvoi, mutta senkin jälkeen kasvu on ollut kovaa. Vuosikymmen sitten lastenohjelmia oli 20 000 eli puolet nykyisestä.

Yhä useampi palveluntarjoaja siis taistelee pienten katselijoiden sieluista, vaikka samaan aikaan syntyvyys alenee ja lasten määrä vähenee.

"Kasvua tukevia ohjelmia"

Ylen tv-kanavilla lähetettiin viime vuonna noin 9 000 lastenohjelmaa - tosin lukua suurentaa se, että Pikku Kakkosta ei tilastoida yhtenä ohjelmana, vaan sen sisällä näytettävät Mohvelit ja Postimies Pate näkyvät luvuissa omina lähetyksinään.

Ylen luovien sisältöjen johtajan Ville Vilénin mukaan lastenohjelmat ovat Ylelle yksi tärkeimmistä sisältöalueista. Yle pitää kiinni valistusperinteestään: se pyrkii lähettämään ohjelmia, jotka ovat ”kasvua kehittäviä ja tukevia”.

- Ylen lastensisällöissä esimerkiksi väkivaltaa ei käytetä koskaan ratkaisukeinona, kuten suuressa osassa piirrettyjä, Vilén sanoo.

Areenasta katsotaan paljon

Lastenohjelmien määrä ei ole lisääntynyt Ylen tv-kanavilla viime vuosina. Tv-kanavien sijaan tarjonta kasvaa Yle Areenassa, joka kilpailee Youtuben ja muiden suoratoistopalvelujen kanssa. Yle Areena ei ole mukana Finnpanelin tilastoissa.

- Lastensisällöissä Areenan katselu on lähes yhtä suurta kuin tv-kanavien. Tulevaisuus on kombinaatio molempia katselumuotoja, Vilén sanoo.

Tarjonnan lisääminen on Vilénin mukaan osa Ylen julkisen palvelun tehtävää: sen tulee tavoittaa kaikki suomalaiset, myös lapset.

Kaupallisille palveluntarjoajille lapsiperheet taas ovat tuottoisa kohderyhmä: he ostavat maksullisia kanavia - ja tuotteita, joita lastenohjelmien mainostauoilla markkinoidaan.

Sen pohtiminen, onko lastenohjelmista jo ylitarjontaa, ei kuulu sen paremmin Ylen kuin kaupallistenkaan kanavien tehtäviin. Molemmilla on omat perusteensa lisätä tarjontaa.

Tv:n kuolemasta puhuttu turhaan

Lastenohjelmien määriä katsoessa tuntuu hullulta, että jotkut puhuvat televi­sion kuolemasta.

Siitä on puhuttu lähes niin kauan kuin laite on ollut olemassa. Etenkin radio- ja elokuvabisneksessä ja lehdistössä ennustettiin television varhaisina vuosikymmeninä, että kyse on ohimenevästä villityksestä. Silloin ei vielä ymmärretty television viihdearvoa.

2000-luvulla television tappajaksi on ennakoitu digitalisaatiota. Yleisradion silloinen toimitusjohtaja Mikael Jungner teki raflaavan ennustuksen vuonna 2007 Hufvudstadsbladetissa:

- Kymmenen vuoden kuluttua Yleisradion ohjelmat levitetään internetin kautta eikä nykyisiä tv-kanavia enää ole, hän sanoi.

Todellisuudessa televisiokanavia on Suomessa ennätysmäärä.

Me sohvaperunat taidamme olla laiskempia ja mukavuudenhaluisempia kuin digi-intoilijat luulevat. Netti on pahimmillaan ahdistava runsaudensarvi. Joskus on rentouttavampaa vain avata telkkari.

Diginatiivitkaan eivät hylänneet

Edes diginatiivit eli lapset ja nuoret eivät ole hylänneet televisiota.

Suomalaiset katsovat televisiolähetyksiä keskimäärin 2 tuntia 52 minuuttia päivässä. Määrä on pysynyt lähes minuutilleen samana viimeiset kymmenen vuotta. Televisio on melkein jokaisessa taloudessa.

Lapsilla ja nuorilla perinteisten tv-lähetysten katselu on hieman vähentynyt. Mutta kun lasketaan päälle televi­sion muu käyttö kuten suoratoisto, lasten ruutuaika on kasvanut. Sama koskee muitakin ikäluokkia.

Esimerkiksi 4-9-vuotiaat katsovat perinteisiä tv-lähetyksiä keskimäärin tunnin päivässä. Kun tähän lisätään tallenteet ja muu tv:n käyttö, ruutuaika nousee puoleentoista tuntiin. Lapset ja nuoret suosivat television muuta käyttöä vanhempiaan enemmän.

Hyvä tarina kiinnostaa

Televisio ei siis kuollut, se sopeutui. Tutkimusten mukaan televisio on edelleen lapsille tärkeä laite. Yksi selitys on se, että hyvä tarina on yhä kiinnostavampi kuin lyhyt Youtube-video. Televisiosta katsotut ohjelmat, oli kyseessä sitten Tampereen Tohlopista lähetetty lastenohjelma tai Netflix-sarja, tempaavat mukaansa nettipätkiä paremmin.

Ohjelmien katselu on myös entistä käyttäjäystävällisempää: tarjontaa on lähes rajattomasti, ja ohjelmia voi katsella milloin ja millä laitteella huvittaa. Televisiosta katsottuna ohjelmat myös näyttävät entistä paremmilta, koska laitteiden tekninen kuvanlaatu on kehittynyt.

Ruokakaupan leluosastoa on nykyisin vaikea ohittaa huomaamatta televisiosarjoista tuttuja turrikoita. Samppa, Vainu ja muut tv-sarja Ryhmä Haun jäsenet valloittivat ensin pienten katsojien sydämet ja sitten kauppojen hyllyt. On toimintakoiraa, ajoneuvoa, kalsareita ja pussilakanoita.

Lapsen kanssa leluosastolla käyminen saa toivomaan, että marketeissa olisi sama periaate kuin Alkossa - halpa kyykkytavara alahyllylle. Vaan ei: kuuden-seitsemänkympin Ryhmä Hau -härvelit ovat taaperollekin sopivasti kopelointikorkeudella.

Kaupallisuus ärsyttää - ohjelma voi silti olla laadukas

Monien suosittujen lastenohjelmien kaupallisuus on silmiinpistävää. Kauppalaskun maksajaa sellainen tietysti ärsyttää. Mutta kaupallisuus ei automaattisesti tarkoita, että ohjelma olisi laadultaan huono - ainakaan, jos lapsilta kysytään.

Vanhemmat pitävät perinteisesti opettavaisista lastenohjelmista enemmän kuin heidän lapsensa. Yleisradion maine kansan sivistäjänä näkyy siinä, että Pikku Kakkosta arvostetaan usein enemmän kuin kaupallisten kanavien tarjontaa.

Laatu on näkökulmakysymys: lapsen mielestä laadukas ohjelma voi olla hauska, vauhdikas ja jännittävä - ja hyvin tuotteistettu.

Toisaalta esimerkiksi Ryhmä Hau tuntuu kaupallisuudestaan huolimatta turvalliselta ja kaavamaiselta. Ehkä se on meillä saanut vanhempien hyväksynnän siitäkin syystä, että sitä on esittänyt Pikku Kakkonen.

Suomen ikärajat tarkkoja

Lastenohjelmien ikärajat ovat Suomessa tarkkaan säänneltyjä. Jos niiden ohjelmatiedoissa lukee S (sallittu kaikenikäisille), katsoja voi luottaa siihen, ettei ohjelmassa näy esimerkiksi seksiä tai väkivaltaa.

Samat säännöt eivät koske ulkomaisia suoratoistopalveluita, vaan esimerkiksi Netflixillä on omat kriteerinsä ikärajoille. Niissä ei ole teoriassa mitään vikaa. Ikärajoista ei ole kuitenkaan helppoa pysyä selvillä, kun surffaa valikoissa ohjelmasta toiseen. Lapsille tarkoitettuihin ohjelmiinkin mahtuu monenikäisille suunnattuja sisältöjä.

Myös tarjonnan paljous voi olla ongelma. Puhutaan tylsistymisestä ja passivoitumisesta - lapsi ei itse tajua, milloin Netflix-maraton menee liian pitkälle.

Televisio on väsymätön lapsenvahti, mutta johonkin pitää vetää rajat.

Kauanko lapsi saa katsoa ruutuja?

Yksioikoisista ruutuaikasuosituksista on Suomessa luovuttu, koska katselutavat ovat muuttuneet. Ohjelmien katselu sekoittuu tablettien ja älypuhelinten muuhun käyttöön. Aiemmin ohjenuorana oli lapsilla korkeintaan kaksi tuntia televi­siota päivässä.

Esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton julkaisemassa mediankäyttöoppaassa ei anneta tiukkoja tuntirajoja vaan korostetaan vanhempien vastuuta: tärkeintä on ”huolehtia sisältöjen sopivuudesta ja laadukkuudesta” ja siitä, että lapsi tekee päivän aikana muutakin kuin käyttää digitaalista mediaa.

Lapsi omaksuu mediankäyttötapoja jo ennen kuin osaa itse käyttää laitteita. Niinpä vanhempien olisi jo varhain kiinnitettävä huomiota siihen, millaista esimerkkiä he näyttävät television ja mobiililaitteiden käytössä.

Sori vain, Nalle Luppakorva

1980-luvun lapsesta tämä kaikki kuulostaa kovin työläältä. Vanhemmuuden on täytynyt olla helpompaa, kun kanavia oli kaksi tai kolme ja lastenohjelmat eivät näyttäneet lelumainoksilta.

Toisaalta, turha jeesustella. Jos minun pitäisi valita 17 ilmaiskanavaa ja Netflix tai kaksi kanavaa ja puolalainen nukkeanimaatio, valinta olisi helppo.Sori vain, Nalle Luppakorva. Sinun aikasi meni jo.

Kirjoitusta varten haastateltiin mediatutkija Veijo Hietalaa, sosiaalipsykologi Satu Valkosta, Finnpanelin tutkimusjohtaja Christel Oilinkia sekä Tilastokeskuksen yliaktuaari Juha Haaramoa.

1955 TES-TV lähettää Suomen ensimmäisen julkisen tv-ohjelman 24.5. Lasse Pöystin juontamassa ohjelmassa esiintyy muun muassa Mona Leon nukketeatteri. 29

1957 Yleisradio aloittaa viikoittaiset lastenohjelmat. Ohjelmapaikalla vuorottelevat Kylli-tädin emännöimä Kärpänen ja suora leikkimisohjelma Tenavakanava. 29

1959 Mainos-TV ottaa ohjelmistoonsa Rin-Tin-Tinin. Disneyn piirrettyjä esittävä Disneyland alkaa. 29

1961 Sirkus Papukaija alkaa. Ohjelmaa tehdään suorana lapsiyleisön edessä, ja mukana on orkesteri, eläimiä ja sirkustähtiä. 29

1968 Lyhyistä animaatiosarjoista koostuva Pätkis alkaa Mainos-TV:llä. 29

1970 Yle panostaa valistukseen. Mitä?-ohjelmassa opetetaan muun muassa, miksi veroja maksetaan. 29

1973 Itäsaksalaisia Nukkumatti-animaatioita nähdään Iltasatu-ohjelmassa. Noppa-ohjelmaa suunnitellaan yhdessä psykologien ja kasvatustieteilijöiden kanssa. 29

1977 Ensimmäinen Pikku Kakkonen esitetään 11.1.1977. Ohjelmaan kuuluu taide- ja liikuntakasvatusta ja posti­osuus.

1982 Koko perheen sarjoja nähdään sunnuntai-iltaisin: Peukaloisen retket, Taotao ja Maija Mehiläinen. 29

1986 Allu Tuppuraisen Rölli-peikko aloittaa Pikku Kakkosessa. 29

1987 Kolmoskanava näyttää muun muassa He-Mania ja Pikku poneja. 29

1991 TV1 alkaa esittää japanilais-suomalais-hollantilaista Muumilaakson tarinoita. 29

1992 Kouluikäisille suunnattu Veturi-sarja alkaa. Se muistetaan Simo-taikurista. 29

1997 Nelonen aloittaa. Se esittää arki-iltaisin puoli tuntia piirrossarjoja. 29

2005 Arkiaamujen kouluikäisten ohjelmat siirtyvät Ylellä Galaxi-nimen alle. Pienempien ohjelmat esitetään Pikku Kakkosen aamussa. 29

2011-12 Kaupallisten kanavien tarjonta kasvaa. Muun muassa Fox aloittaa ja tuo ruutuun amerikkalaisia animaatiosarjoja. 29

2017 Pikku Kakkonen täyttää 40 vuotta. Nettikyselyssä ohjelman suosituimmaksi hahmoksi äänestetään Pelle Hermanni. 29 29Lähde: Television viisi 29vuosi­kymmentä (2007)

Janne Laitinen
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X