Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Oikeus määräsi mieskaksikolle veropetoksista pitkät ehdolliset tuomiot - tunnustus lyhensi rangaistuksia

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä pitkiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin törkeistä veropetoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista. Tuomiot olisivat olleet vielä pitempiä, jos miehet eivät olisi tunnustaneet tekojaan ja myötävaikuttaneet rikosten selvittämiseen.

Oikeuden mukaan toinen mies syyllistyi kolmeen törkeään veropetokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen. Hänet tuomittiin niistä yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Jos mies ei olisi auttanut rikosten selvittämisessä, tuomio olisi ollut kaksi vuotta ja neljä kuukautta vankeutta.

Toinen mies tuomittiin viidestä törkeästä veropetoksesta ja kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen. Ilman lievennystä tuomio olisi ollut kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta vankeutta. Lisäksi hänet määrättiin 40 tunnin yhdyskuntapalveluun. Toista miestä ei määrätty yhdyskuntapalveluun vamman takia.

Kumpikin mies sai kolmen vuoden liiketoimintakiellon.

Rikokset tapahtuivat vuosina 2012-14 Lahdessa ja Hollolassa. Miehet olivat vastuuhenkilöitä yrityksissä, jotka toimivat muun muassa rakennusalalla. Miehet jättivät liiketapahtumia kirjaamatta ja tilinpäätöksiä laatimatta. Lisäksi he antoivat itse tai välikäsihenkilöiden kautta verottajalle vääriä tietoja välttääkseen veroja tai saadakseen ne mataliksi. He jättivät ilmoittamatta myyntituloja, palkkoja, ennakonpidätyksiä ja sosiaaliturvamaksuja.

Oikeus hyväksyi verohallinnon vaatimuksen, että kaksikon pitää yhteisvastuullisesti korvata maksamatta jättämiään arvonlisäveroja ja työnantajasuorituksia korkoineen noin 397 000 euroa. Lisäksi kummankin pitää korvata maksamatta jättämiään tuloveroja liki 41 000 euroa.

Verohallinto perii itse sille tuomitut summat.

Marja-Liisa Aidantausta
marja-liisa.aidantausta@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi