Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

KRP: Puolustusvoimiin liittyvän uutisoinnin tutkinnassa rikosnimikkeenä turvallisuussalaisuuden paljastaminen

Helsingin Sanomat on saanut haltuunsa asiakirja-aineistoa, josta paljastuu tietoa Puolustusvoimien tiedustelusta. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Helsingin Sanomien Puolustusvoimia koskevaan uutisointiin liittyvässä tutkinnassa rikosnimikkeeksi on kirjattu turvallisuussalaisuuden paljastaminen, kertoo keskusrikospoliisi (KRP) Twitterissä.

Esitutkintaa tehdään KRP:n mukaan myös sen osalta, onko oikeudettomasti julkistettu tai ilmaistu julkisuudessa sellaisia turvallisuussalaisuuksia, joiden paljastuminen on omiaan aiheuttamaan muun muassa vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle ja turvallisuudelle.

Aiemmin puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) sanoi Ylen uutisille, että pääesikunta laajensi tänään tutkintapyyntöään koskemaan myös toimittajan mahdollista syyllistymistä turvallisuussalaisuuden paljastamiseen.

HS:n vastaava päätoimittaja: Salattuja tietoja käytetty lähteenä laillisesti

Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mukaan Viestikoekeskuksen toiminnasta kertovan artikkelin aineistoa ei ole hankittu oikeudettomasti. Lisäksi tietoja on julkaistu huolellisella harkinnalla, Niemi toteaa lehden verkkosivuilla.

Asiakirjojen ohella käytössä on ollut Niemen mukaan paljon muuta tietoaineistoa.

Verkkosivuilla Niemi ei kerro, miten Helsingin Sanomat sai salaiset asiakirjat tietoonsa. Hänen mukaansa lehdellä on lähdesuojan perusteella oikeus olla ilmaisematta omaa tietolähdettään.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi