Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Köyhien syyllistäminen on epäisänmaallista, sanoo Koko Hubara

Rasismista ja suomalaisesta yhteiskunnasta kirjoittava feministi odottaa Putouksen uutta kautta kauhunsekaisin tuntein.

Koko Hubara on huolissaan siitä, että sadan vuoden aikana saavutetut hienot asiat alkavat murentua Suomessa.

Ruskeat tytöt -median päätoimittajan Koko Hubaran, 33, mukaan Suomi on hyvin valkoinen maa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että ruskeilta tytöiltä kysytään kysymyksiä, joita ei kysytä heidän valkoisilta kavereiltaan.

Moni kuitenkin sanoo, ettei Suomessa syrjitä ketään ihonvärin takia.

- Niin on puhuttu pitkään julkisuudessa ja opetettu kouluissa. Usein emme kykene näkemään etuoikeuksia, joita meillä kaikilla on. Se on normaalia, Hubara vastaa.

- Meillä on Suomessa monet asiat paremmin kuin jossakin muualla. Mutta jos näistä asioista ei aleta nyt puhua, on riski, että meillekin alkaa muodostua ongelmia, joita on Jenkeissä tai Briteissä.

Hubara on kritisoinut muun muassa Putous-ohjelman streotyyppisiä hahmoja ja pitänyt niitä rasistisina. Ohjelman uusi kausi käynnistyy alkuvuodesta. Hubara kertoo, ettei hän ole katsonut putousta, mutta on nähnyt sen sketsejä Youtubesta.

- Toimittajana, kirjailijana ja feministinä minun on oltava selvillä, millaisia representaatioita rodullistetuista ihmisistä esitetään mediassa. Odotan uutta kautta kauhun sekaisin tuntein, kuten aika moni muukin.

Koko Hubara on huolissaan siitä, että Suomessa sadan vuoden aikana saavutetut hienot hyvinvointivaltioon liittyvät asiat alkavat murentua.

- On pidettävä kiinni myös heikommista. Emme voi jatkaa keskustelua, jossa työttömyys tai köyhyys on ihmisen oma vika. Sellainen keskustelu ei kuulu satavuotiaan Suomen arvolle. Se on epäisänmaallista, hän sanoo.

Mia Rouvinen
mia.rouvinen@karjalainen.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X