Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Tutkija: Ysiluokkalaiset ovat kiltimpiä kuin koskaan

Nuoret ovat kaikilla mittareilla mitattuina kiltimpiä kuin pitkään aikaan.

Poliisitilastoista esiin nouseva piikki alle 15-vuotiaiden lasten tekemissä pahoinpitelyissä Hämeessä ei hätkäytä tutkijaa. Tutkijatohtori Matti Näsi Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista (Krimo) tietää, että kouluja on kannustettu tekemään poliisille ilmoitus epäillystä pahoinpitelystä.

- Rehtorilla on harkintavaltaa ilmoituksen tekemiseen. Niitä tehdään myös varmuuden vuoksi, Näsi kertoo. Tekemällä ilmoitus poliisille pidetään huoli siitä, ettei kenenkään oikeusturva pääse vaarantumaan.

Vähän vanhempien, 15-16-vuotiaitten nuorten ikäryhmässä väkivaltainen käyttäytyminen sen sijaan on Krimon mukaan valtakunnallisesti laskenut. Näkemys perustuu yhdeksäsluokkalaisille tehdyn nuorisorikollisuuskyselyn tuloksiin. Kysely on tehty vuodesta 1995 lähtien kahdeksan kertaa.

Tuorein kysely on viime vuodelta. Siihen osallistui 6 000 yhdeksäsluokkalaista 68 yläkoulussa. Oppilailta kysyttiin muun muassa, ovatko he tehneet vahingontekoja, varastaneet koulusta tai muualta, pahoinpidelleet tai humalajuoneet. Tekotyyppejä oli vajaat 20.

Tulos oli yllättävä. Nuorten teot olivat monen tekotyypin kohdalla vähintäänkin puolittuneet. Pahoinpitelyjen kohdalla vähennystä oli kolmannes; pojilla vähennys oli selvästi suurempaa kuin tytöillä.

- Nuoret ovat kaikilla mittareilla mitattuna kiltimpiä kuin koskaan viimeksi kuluneitten 20 vuoden aikana, Matti Näsi summaa.

- Päihteitten käyttö on vähentynyt. Esimerkiksi 60 prosenttia alle 16-vuotiaista ei ole ollut koskaan (kyselyvuoden aikana) humalassa.

Poikien pahoinpitelyn uhri oli 16 prosentissa tapauksia saman koulun oppilas; tyttöjen uhreista viisi prosenttia.

Kysely osoitti senkin, että nuoret suhtautuvat rikoksen tekemiseen aiempaa kielteisemmin.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi