Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kommentti: Mitä hyötyä matematiikasta?

Matematiikan opiskelusta tuleva hyöty vaihtelee tavallisista kaupoissa käytettävistä yhteen-, vähennys- ja kertolaskuista yliopistollisien alojen vaativiin suhde- ja verrannollisuuslaskuihin ja muihin laskutoimituksiin. Suunnitellessa taloa sekä arkkitehti että asukit joutuvat käyttämään erilaisia mittauksia ja geometriaa. Ilman matematiikkaa et selviäisi mitenkään talouden hallinnasta etkä kuukausibudjetin luomisesta.

Monelta kaverilta kuulee, että matematiikan opiskelu ei ole niin hyödyllistä, sillä laskin on keksitty. On kuitenkin olennaista tietää, mitä laskimeen näppäilee. Ylipäätään opiskellessa matematiikkaa yleinen päättelykyky paranee, minkä avulla voidaan ehkäistä monet arjen solmutilanteet.

Mielestäni kurssien kuuluisi tarjota monipuolista tietämystä eikä jauhaa yksittäisiä samoja aiheita. Välillä olisi pidettävä helpompia tunteja stressin välttämiseksi. Hyvän opettajan piirteisiin kuuluu varmistaa, että kaikki ovat ymmärtäneet asian, ennen kuin mennään seuraavaan.

Ehkä jokaista matematiikan alaa ei tule tarvitsemaan loppuelämässä, mutta kannattaa varustautua hyvällä yleistietämyksellä tulevaisuuteen, koska ikinä ei voi tietää, mitä joutuu kohtaamaan. Matematiikkaa ei loppujen lopuksi voi päästä pakoon, joten miksi pakenisit sitä koulussakaan?

Kirjoittaja on Lahden yhteiskoulusta tet-harjoittelussa ESS:n toimituksessa.

Dani Luukkonen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi