Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Hennalan vastaanottokeskuksen päivät luetut - alun toiveikkuus vaihtui pian apatiaan

Yhdessä yössä toimintaan polkaistun keskuksen asukkaat siirtyvät pian erillisiin asuntoihin. Lähipoliisi kuvailee Hennalaa pienoismaailmaksi, jossa kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

Hennalan vastaanottokeskus tyhjenee vuoden vaihteessa. Kuva: Mirja Hussain

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen päivät nykymuodossaan ovat luetut. Asukkaat siirtyvät kasarmista erillisiin asuntoihin vuoden vaihteessa.

Keskuksen johtaja Suvi Komu kertasi mennyttä kahta vuotta Yhessä Päijät-Hämeessä -tapahtumassa alkuviikolla. Pienimuotoinen tapahtuma kokosi yhteen erilaisten maahanmuuttohankkeiden toimijoita.

Hennala polkaistiin toimintaan kirjaimellisesti yhdessä yössä.

- Syyskuun 25. päivä 2015 saapuivat ensimmäiset bussit ja vuoden lopussa tiloissa oli 650 asukasta. Tuolloin oli myös tosi paljon vapaaehtoisia, parhaimmillaan sata päivässä.

Tunnelma oli alussa tiivis, mutta toiveikas. Asukkaat olivat iloisia päästessään turvaan ja tulevaisuudentoiveet olivat korkealla.

Kesällä asukasmäärä oli pudonnut noin 300:een. Alaikäisten yksikkö lakkautettiin.

- Lähes kaikkien päätös oli tuolloin kielteinen. Apatia ja hiljaisuus laskeutui. Loppuvuonna 2016 tehtiin vain noin 50 myönteistä päätöstä. Vastaanottokeskuksia lakkautettiin ympäriltä, esimerkiksi Lahden Tapanilakoti ja Kärkölä. Hennalan asukasluku nousi 400:aan.

Viime keväänä lopetettiin Nastolan yksikkö, joka perustui yksittäisiin asuntoihin. Huhtikuussa kerrottiin Hennalankin lopettavan toimintansa.

- Tämä syksy on ollut rauhallinen. Asukkaita on 162, joista suurimmalla osalla on yksi tai kaksi kielteistä päätöstä, mutta puhuttelut jatkuvat.

Lahdessa jatkaa 20-paikkainen yksikkö vakavista mielenterveysongelmista kärsiville.

Lue myös: Sisäministeriö toivoo Hennalasta pysyvää vastaanottokeskusta
 

Lähipoliisi Vesa Okkola Hämeen poliisilaitokselta on ollut koko ajan tiiviisti tekemisissä Hennalan vastaanottokeskuksen kanssa: itse asiassa hän oli parhaimmillaan yhteyshenkilönä kuudessa yksikössä.

- Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Mahdottoman hieno kokemus. Hennala oli kuin pienoismaailma, hän kuvaili.

Hän muistutti, että poliisi tekee lain mukaisen virkavelvollisuutensa, kun se lähettää ihmisiä palautuslennoille. Okkonen on nyt huolissaan Suomeen jäävien kotoutumisesta ja kantaväestön suhtautumisesta heihin.

Lue myös: Nyt pääsi Lahti maailmankartalle
 

- Olen ollut nuorten kanssa tekemisissä vuodesta 1990. Täällä on ennestäänkin pahoinvoivia (kantasuomalaisia) nuoria. Emme halua, että joukko kasvaa.

Kotouttamista varten on Päijät-Hämeessä käynnissä lukuisia hankkeita. Lahden nuorisotoimi vetää Yhessä Lahessa -tapahtumia. Liira-hanke kotouttaa liikunnan avulla. Mukana on joukko liikuntaseuroja.

Lisäksi Lahdessa toimiva Multi-Culti-keskus toimii kaikkien kohtauspaikkana ja Alipi-toimistossa neuvotaan maahanmuuttoasioissa kaikkia osapuolia.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X