Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Jälkisammutus jatkui pitkään Orimattilassa, navetasta raivattiin kymmeniä kuutioita haketta

Autokorjaamonakin käytetty vanha kaksikerroksinen navettarakennus syttyi tuleen Orimattilan Artjärvellä varhain maanantaina.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen yksiköt hälytettiin paikalle aamukahden jälkeen. Palomestari Harri Kittelän mukaan rakennus tuhoutui.

Palo saatiin hallintaan aamukuuteen mennessä. Paikalla on ollut yhteensä kymmenkunta sammutusyksikköä. Jälkisammutus jatkui kolmeen iltapäivällä.

Vanhan navetan yläkerrassa oli varastotilaa, jossa oli 50-60 kuutiota haketta. Sitä purettiin pois kaivinkoneen avulla ja kasteltiin. Yläkerrassa oli myös moottorikelkka, joka tuhoutui palossa.

Alakerran kivijalassa on omaan käyttöön autokorjaamo ja hakelämmityslaitos. Nekin kärsivät vahinkoja sekä tulesta että sammutusvedestä.

Asukkaat huomasivat yöllä, että maatilan pihapiirin navetta paloi. He ehtivät siirtää navetan lähellä olleet koneet kauemmas.

- Palolla ei ollut leviämisvaaraa muihin rakennuksiin. Syttymissyytä ei vielä tiedetä, kertoo palomestari Juha Lahtinen.

Juttu päivitetty uusilla tilannetiedoilla 2.10 kello 11.28 ja kello 15.58.

Kari Anttinen
kari.anttinen@ess.fi
Nina Räty
nina.raty@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi