Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

STT seuraa asiakkaidensa linjauksia sukupuolineutraalista kielenkäytöstä, Ylellä asiasta keskustellaan ensi viikolla

Keskustelemme Aamulehden aloitteesta jo ensi viikolla, Ylen Marit af Björkesten sanoo. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Suomen Tietotoimisto ei ole ainakaan toistaiseksi muuttamassa käytäntöä sukupuolineutraalien tittelien käytöstä Aamulehden esimerkin mukaisesti. Uutispäätoimittaja Minna Holopainen toteaa, että tilannetta ja asiakasmedioiden linjauksia asiassa seurataan.

STT pyrkii ottamaan sukupuolten esittämisen journalismissa huomioon kaikessa työssään, niin kuvissa kuin haastateltavien valinnassa ja kielellisissä kysymyksissä.

– Tätä kysymystä, pitäisikö muuttaa vakiintuneita nimiä, sitä ei ole pohdittu. Tämä tulee meille uutena asiana.

Jos yhtä yksiselitteistä ratkaisua ei ole tarjolla, STT toimii yleensä samalla tavalla kuin enemmistö asiakkaista, Holopainen toteaa.

– Pienimmän vaivan periaatteella, jotta mahdollisimman harva asiakas joutuisi muuttamaan meidän kirjoitustapaamme juttuja editoidessaan.

Ylen af Björkesten: Keskustelemme Aamulehden aloitteesta jo ensi viikolla

Ylellä Aamulehden uutta linjausta poistaa sukupuolittuneet termit pidetään tärkeänä avauksena, josta keskustellaan jo ensi viikon kokouksessa.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vt. vastaava päätoimittaja Marit af Björkesten huomauttaa, että neutraalimpaan kielenkäyttöön siirtyminen on joidenkin nimikkeiden kohdalla helpompaa kuin toisten.

Af Björkestenin mukaan nähtäväksi jää, missä järjestyksessä asiassa edetään: muuttuuko ensin kielenkäyttö vai lainsäädännön termit, kuten puhemies.

– On tärkeä huomio, että kieli ohjaa ajattelua ja että meidän toimittajien pitää tarkkailla kielenkäyttöä ja sanavalintoja. Sillä tavalla me myös rakennamme maailmaa, af Björkesten sanoo.

Keskisuomalaisen Mervola: Nähtäväksi jää, saako Aamulehti seuraa

Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola pitää Aamulehden esille nostamaa keskustelua sukupuolineutraaleista ammattinimikkeistä tervetulleena. Uusi asia se ei ole.

– Samasta teemasta on puhuttu yhteiskunnassa 20–30 vuotta. Kyse on siitä, onko yhteiskunta nyt halukas tekemään tällaisen muutoksen yhden lehden toteuttamana ja muuttamana. Jos se jää Aamulehden ainoastaan toteuttamaksi muutokseksi, niin sehän kuolee aikanaan itsestään. Mutta jos koko yhteiskunta kokee, että juuri nyt on se oikea hetki, niin silloin se voi toteutua, Mervola sanoi STT:lle.

Keskisuomalainen -konserni on yksi Suomen Tietotoimiston omistajista ja asiakkaista.

---

Korjattu aiempaa uutista: Ylen af Björkesten on virkaa toimittava vastaava päätoimittaja. Lisätty titteliin lyhenne vt.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi