Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kun Aki Naukkarinen haluaa matkustaa junalla, ajankohta on ilmoitettava VR:lle yli vuorokautta aiemmin

Aki Naukkarinen matkustaisi mielellään junalla, jos se olisi tehty edes hieman helpommaksi. Kuva: Viena Kytöjoki

Kun Aki Naukkarinen ja hänen avovaimonsa päättävät matkustaa junalla, on matkan ajankohta tiedettävä yli vuorokausi aiemmin. VR haluaa tietää hyvissä ajoin matkustajien erityistarpeista, sillä paikalla on oltava henkilökuntaa.

Tai näin vaatimusta on Naukkariselle perusteltu. Pariskunnan kohdalla tarpeet liittyvät laiturilta junaan siirtymiseen, sillä ramppi ei toimi pelkällä napin painalluksella. Rampin käyttämiseen tarvitaan avaimet, jotka ovat veturinkuljettajalla. Aseman vartijoiden taskuista niitä ei löydy.

Naukkarinen on tänään yksin liikenteessä. Aikaa Lahden Matkakeskukseen tutustumiseen ja junaan siirtymiseen on varattu vajaa tunti.

Aki Naukkarisella on keskussairaalasta saatu apuväline, joka ei kuitenkaan korvaa junaa. Kuva: Viena Kytöjoki

Apuväline helpottaa arkea

Liikkuminen rakennuksen sisällä näyttäisi käyvän melko vaivattomasti sähkömopolla, jonka Naukkarinen on saanut käyttöönsä Päijät-Hämeen keskussairaalasta. Se on ollut hänellä nyt neljä vuotta.

- Jenni Vartiaisen nimmarin voisi jo käydä uusimassa, Naukkarinen toteaa menopelinsä pintoja vilkaistessaan.

Hopeanharmaata apuvälinettä koristaa lukemattomia eturivin artistien nimikirjoituksia, joista osa on ehtinyt jo himmentyä.

Keikoilla viihtyvällä Naukkariselle apuvälineestä on ollut paljon hyötyä ja iloa. Sen avulla lyhytkasvuinen mies yltää hieman ylemmäksi, kuin oma varsi antaa myöten. Ja mikä parasta, yhdellä latauksella pääsee peräti 35-40 kilometriä.

- Kun olimme avovaimon kanssa Barcelonassa, kuljimme viikon aikana näillä 240 kilometriä. Akut piti ladata jokaisen matkapäivän päätteeksi.

Siirtyminen vaatii ponnisteluja. Kuva: Viena Kytöjoki

Lumi, jää, loska ja asenne

Vaikka koti-Suomea pidetäänkin monella tavalla kehittyneenä yhteiskuntana, on Espanja Naukkarisen mukaan kotimaata parempi paikka liikuntarajoitteiselle. Hän onkin miettinyt muuttoa etelän lämpöön.

Siitä, etteivät liikennevälineiden sähkörampit toimi yhtä hyvin Suomessa kuin Etelä-Euroopassa, Naukkarinen syyttää ilmastoa.

- Sieltä puuttuvat meille tutut lumi, jää ja loska.

Vaikka ilmastolle ei mitään voidakaan, asenteelle sen sijaan voisi tehdä paljonkin. Naukkarinen harmittelee, että kaikki esteettömyysratkaisut tehdään aina halvimman mukaan. Samalla käytettävyydelle viitataan kintaalla.

Eikä raha edes liity kaikkeen, sillä arkea helpottavat apuvälineet aiheuttavat myös hämminkiä. Naukkarisen mielestä on ongelmallista, etteivät ihmiset ymmärrä vammaisen apuvälineen ja vapaasti ostettavan sähkömopon eroa. Apuvälineellä liikkuva vammainen rinnastetaan liikennesääntöjen mukaan jalankulkijaan toisin kuin sähkömopot yleensä.

- Näihin pitäisi saada selkeyttävät invalidi-tunnukset. Itse pidän sauvoja mukana, jotta ne kertoisivat kyseessä olevan apuväline.

Tällä kertaa Naukkarinen pääsee junaan ilman ramppia. Kuva: Viena Kytöjoki

Kelloseppä ja yrittäjä

Naukkarisen sairaus diagnosoitiin kolmevuotiaana, kun kasvu pysähtyi harvinaisen rustotaudin seurauksena. Kaikesta päätellen mies on päättänyt elää mahdollisimman tavanomaista elämää, johon on kuulunut kouluttautuminen kellosepäksi ja 20 vuoden työura autosähköasentajana.

- Kroppa kuluu loppuu, joten työt oli lopetettava neljä vuotta sitten, yrityksestään luopunut Naukkarinen kertoo.

Laiturilla juna odottelee jo matkustajia. Naukkarinen käy vilkaisemassa vaunun ja laiturin jäävää rakoa.

- Eiköhän tuosta pääse, hän toteaa, pyöräyttää apuvälinettään ja painelee töyssyn läpi junaan.

Mikäli rako olisi ollut suurempi, olisi hätiin pitänyt saada veturinkuljettaja. Naukkarisen avovaimon sairaus aiheuttaa luuston haurautta, minkä vuoksi pienetkin töyssyt voivat olla tuhoisia. Hänen kohdallaan rampin käyttäminen on ehdotonta.

Tällä kertaa junaan mahtuu mukavasti. Kuva: Viena Kytöjoki

Vaunut tiellä

Tällä kertaa Z-junassa on hyvin tilaa. Aina niin ei kuitenkaan ole, eikä apuvälineellä liikkuvakaan voi hankkia etukäteen paikkaansa lähijunaan. Myös muussa junaliikenteessä on ongelmia.

- Intercity- tai Pendolino-junien kohdalla on voinut tulla tilanteita, joissa etukäteen varatulla inva-paikalla onkin lastenvaunut, joiden työntäjiä ei näy missään.

Mikä surullista, aivan kaikilla vanhemmilla ei Naukkarisen mukaan ole halua niitä myöskään siirtää.

Tällä kertaa henkilöstön suhtautumista ja auttamishaluja on vaikea arvioida, sillä matkan aikana kukaan ei käy kysymässä edes matkalippuja.

- Jos linja-autojen ja junien esteetömyysratkaisut olisivat oikeasti esteettömiä, olisi se yhteiskunnalle huomattava taloudellinen säästö. Se myös palvelisi liikuntarajoitteisten itsenäistä liikkumista, Naukkarinen pohtii.

Naukkarinen toivoisi asennemuutosta monelta. Kuva: Viena Kytöjoki
Ville Paso
ville.paso@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi