Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Palkansaajajärjestöt: Nollatuntisopimukset lisääntyneet kesätöissä

Tänä kesänä jo joka viides Kesäduunari-infoon yhteydessä ollut työskenteli nollasopimuksella. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Niin sanottujen nollatuntisopimusten määrä kesätyöntekijöillä on kasvanut selvästi tänä kesänä, kertovat palkansaajakeskusjärjestöt. Havainto perustuu SAK:n, Akavan ja STTK:n tarjoamaan Kesäduunari-infoon tulleisiin yhteydenottoihin.

Viime kesänä alle kymmenesosa palveluun soittaneista oli allekirjoittanut nollatuntisopimuksen. Tänä kesänä jo joka viides Kesäduunari-infoon yhteydessä ollut työskenteli nollasopimuksella.

– Nollatuntisopimusten määrän kasvu on hälyttävää. Nollatuntisopimukset aiheuttavat kohtuuttomasti haittaa nuorelle, joka on valmistautunut tekemään työtä koko kesän ja luonnollisesti odottaa myös saavansa palkan tuolta ajalta, Kesäduunari-infon neuvoja ja lakimies Sari-Anne Salminen sanoi tiedotteessa.

Salmisen mukaan palveluun tulleista yhteydenotoista puolet on käsitellyt palkkaa. Varsinkin lisien maksu on aiheuttanut kysymyksiä.

– Joissain tapauksissa on röyhkeästi sanottu suoraan työntekijöille, että ”kesätyöntekijöille ei kuuluu maksaa mitään lisiä”. Sunnuntailisät ja ylityölisät ovat kuitenkin lakiin kirjattu, ja lauantailisät ja iltalisät löytyvät työehtosopimuksista.

Salminen painottaa, että kesätyö ei ole mikään erillinen työsuhteen muoto. Kyse on määräaikaisesta työsuhteesta.

– Sillä ei ole väliä, että työtä tehdään kesällä ja työntekijä on yleensä nuori.

STT

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X