Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Turussa liikkellä väärennettyjä satasia – Kuopiossa vääriä 50 euron seteleitä

Väärästä 50 euron setelistä löytyy pätemättömyys -merkintä (invalid) lähtömaan omalla kielellä sekä englanniksi. Kuva: Lehtikuva / Handout Poliisi

Turussa on liikkeellä väärennettyjä 100 euron seteleitä, kertoo poliisi. Seteleitä on tarjottu maksuvälineenä paikoissa, joissa ei ole teknisiä laitteita aitojen seteleiden tunnistamiseen.

Viime päivinä tavatut setelit ovat pienen tarkastelun jälkeen melko helposti havaittavissa väärennetyiksi, poliisi kertoo. Seteleistä puuttuvat kaikki turvamerkinnät ja lisäksi niissä on tekstiä, jotka eivät kuulu aitoon seteliin.

Kuopiossa kolme otettu kiinni

Kuopiossa on tullut poliisin tietoon useita tapauksia, joissa asiakas on yrittänyt maksaa muun muassa ravintolaostoksia väärillä 50 euron seteleillä, kertoo poliisi.

Poliisi on ottanut kiinni kolme kuopiolaista 18–24-vuotiasta miestä. Miehiltä on löytynyt vääriä seteleitä, poliisi kertoo.

Väärät setelit ovat nopeasti katsottuna aidon näköisiä ja paperin laatukin on poliisin mukaan aidon oloinen. Isoin tummin kirjaimin painettu Invalid-teksti setelin molemmilla puolilla kuitenkin paljastaa setelit vääriksi. Setelit on poliisin mukaan tilattu netin kautta ulkomailta Suomeen. Rahat ovat niin sanottuja näyterahoja, jonka vuoksi niistä löytyy pätemättömyys-merkintä.

Jo alkukesästä samanlaisia seteleitä on käytetty poliisin mukaan ainakin Iisalmessa, Kiuruvedellä ja Nurmeksessa. Poliisin mukaan on mahdollista, että näitä vääriä 50 euron seteleitä on edelleen liikenteessä ja niitä saatetaan käyttää maksuvälineenä.

Poliisin mukaan teoilla aiheutetut vahingot ovat jääneet vähäisiksi.

STT
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X