Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Metallinetsintä villitsee suomalaisia - Kärkölässä on löydetty viikinkiaikainen solki, mutta harrastajat innostuvat romustakin

Peltojen ja metsien skannaaminen metallinilmaisimilla on yhä suositumpi harrastus. Lue, millaisia aarteita Suomessa ja Päijät-Hämeessä on löydetty, ja miksi harrastus on niin koukuttavaa.

Tavallisesti Kärkölän metallinetsijät koluavat peltoja ennen kylvöä, mutta nyt Mika Flekander (vas.) ja Pasi Akkila esittelevät harrastustaan Etelä-Suomen Sanomille. Kuva: Lauri Rotko. Kuva: Lauri Rotko

Kuuluu piip, kun metallinilmaisin ilmoittaa, että parinkymmenen sentin syvyydessä maan alla on jotain. Mitä korkeampi ääni, sitä jalompaa metallia. Tämä ääni kuulostaa melko kimeältä. Pasi Akkilan silmät loistavat, ja hän alkaa kaivaa.

Löytyy murtunut hevosenkengän naula. Se ei vähennä löytämisen riemua yhtään. Kun laite ilmoittaa, että samassa kohdassa on vielä jotain, on kaivettava uudestaan.

Toinen naula.

- Kun piippaus kuuluu, maailma pysähtyy, kuvailee Mika Flekander.

Aarteita löydämme tuskin koskaan. Löytäminen tuottaa mielihyvän Mika Flekander

Kärkölän metallinetsijöihin kuuluvat Flekander, Akkila ja Juki Hartikainen etsivät metallia Suivalan pitokartanon pellolla. Aikaisemmin keväällä kaverukset löysivät paikalta muun muassa viikinkiaikaisen kupurasoljen. Sen arvellaan olevan mahdollisesti tuhat vuotta vanha, mutta tarkempia tietoja varten tarvitaan tutkimuksia.

Juki Hartikainen tutkii Suivalan pitokartanon maita. Kärkölän metallinetsijät kysyvät aina luvan maanomistajalta ennen etsintöjään. Kuva: Lauri Rotko Kuva: Lauri Rotko

Etsijät lähettivät soljen ja sen läheisyydestä löytyneen vyön helan sekä epäillyn korun osan Lahden kaupunginmuseon kautta Museovirastolle tutkittavaksi. Näin on muinaismuistolain mukaan meneteltävä kaikkien yli sata vuotta vanhojen esineiden kanssa. Aivan kaikkia nauloja ja nappeja Museovirasto ei tarvitse kokelmiinsa, mutta niistäkin on ilmoitettava, sillä tällä tavalla suojellaan kansallista kulttuuriperintöä.

Löytöpaikalla merkitystä ajoittamisessa

Suomalaiset ovat viime vuosina innostuneet skannaamaan maastoa metallinilmaisimilla. Löytöjä Museovirastolla seulova amanuenssi Ville Rohjola sanoo, että metallinetsinnän buumi alkoi 2010-luvun alussa. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet huippuja, jolloin arkeologisiin kokoelmiin on päätynyt 2700-3000 löytöä vuosittain. Ilmoitettujen löytöjen määrä on suurempi.

Rohjola sanoo, että metallinetsijät ovat löytäneet satunnaisia esineitä pronssikaudelta ja jonkin verran rautakaudelta. Näiltä ajoilta on löytynyt esimerkiksi koruja, solkia, heloja, miekkoja ja keihäänkärkiä. Suurin osa löydöistä on peräisin 1700-1900 -luvuilta: nappeja, heloja, solkia ja rahoja.

Rohjola huomauttaa kuitenkin, että arkeologeille jokainen esine on tärkeä.

- Ymmärrän, että mediaa ja harrastajia kiinnostavat esinelöydöt. Me arkeologit emme ole niin esinekeskeisiä, vaan arvioimme kokonaisuutta, joka muodostuu siitä, mistä esine on löydetty, millaista maannosta sen ympärillä on ja onko ympärillä muita löytöjä.

Rohjola selittää, että esimerkiksi veitsien ajoittaminen on vaikeaa ilman tälläisiä löytö- ja paikkatietoja, koska veitset olivat hyvin pitkään samanlaisia. Pelkästä veitsestä on vaikea päätellä, onko se tuhannen vai muutaman vuosisadan takaa. Jos veitsen tiedetään löytyneen viikinkihaudasta, ajoittaminen on helpompaa. Museovirasto yrittääkin painottaa löytötietojen tärkeyttä metallinetsinnän harrastajille, vaikka Rohjolan mukaan se on joskus haastavaa.

"Rautaan ei saa rakastua"

Jos Museovirasto kiinnostuu heille ilmoitetusta löydöstä, paikalle saatetaan lähettää arkeologi tarkistamaan löytöpaikka. Tarkistuksen jälkeen arvioidaan, jatketaanko paikalla tutkimuksia. Tällainen tarkistus saattaa mahdollisesti olla luvassa myös Suivalan pellolla.

Flekander, Akkila ja Hartikainen raportoivat kuuliaisesti löydöistään maakuntamuseolle ja Museovirastolle.

- Rautaan ei saa rakastua. Jos löydämme jotain arvokkaampaa, mielummin laitamme ne eteenpäin. Jos museot haluavat niitä, ne saavat ne kokoelmiinsa tai sitten ne saavat niistä arvokasta tietoa, Flekander sanoo.

Pellot ovat täynnä metallia. Yleisimpiin löytöihin kuuluu muun muassa hevosenkenkiä ja kaljatölkkejä. Kuva: Lauri Rotko. Kuva: Lauri Rotko

Ystäväporukka suunnittelee myös hupinäyttelyä Kärkölän kirjastoon heidän löytämästään rautaromusta: hevosenkengistä, nauloista, pulteista ja tölkeistä.

Löytämisen ilo motivoi

Tutkija Eetu Sorvali Lahden kaupunginmuseon arkeologian tutkimusyksiköstä kertoo, että myös Päijät-Hämeessä tehtyjen löytöjen määrä on kasvamassa. Maakunnassa on löydetty muitakin rautakautisia koruja, mutta useimmat löydöt ovat nuorempia, esimerkiksi 1800-luvulta.

Sorvalin mielestä metallinetsinnästä on eniten hyötyä arkeologialle, kun sitä tehdään yhdessä arkeologien kanssa. Tänä vuonna arkeologit ja metallinetsinnän harrastajat aikovat yhdistää voimansa tutkiakseen Lahden urheilukeskuksen maastossa olevia kaivantoja. Niiden epäillään olevan sisällissodan aikaisia taisteluhautoja, mutta jotta tästä voidaan olla varmoja, todisteiksi tarvitaan esimerkiksi hylsyjä. Ne taas on helppo löytää metallinilmaisimilla.

Kärkölän metallinetsijät ovat hyvin kiinnostuneita historiasta, mutta tärkein motiivi harrastukselle on silti löytämisen ilo. Metallinetsintä on koukuttavaa kuin kalassa käyminen, Flekander selittää. Samalla tavalla kuin kalastaja odottaa kohon painuvan alas ja kalan tarttuvan koukkuun, metallinetsijä vartoo laitteensa piippausta.

- Aarteita löydämme tuskin koskaan. Löytäminen tuottaa mielihyvän, Flekander sanoo.

- On se hermoillekin hyvä. Tuolla pellolla ei ajattele juuri mitään, paitsi sitä ääntä, Hartikainen sanoo.

Metallinetsintä

Lainsäädäntö

Metallia saa etsiä Suomessa jokamiehenoikeuksien rajoissa.

Kaivaminen ilman maanomistajan lupaa on laissa kielletty. Vähäistä kaivamista, josta ei jää huomattavia jälkiä, ei kuitenkaan ole kielletty.

Kiinteällä muinaisjäännöksellä, eli esimerkiksi haudalla tai vanhalla asuinpaikalla tai sen ympärillä ei saa kaivaa ilman erikseen Museovirastolta haettua lupaa. Luvan voi saada arkeologi. Sellaisellakaan paikalla, jonka arvelee olevan muinaisjäännös, ei saa kaivaa. Tällaisesta kohteesta pitää ilmoittaa Museovirastoon tai maakuntamuseoon.

Yli sata vuotta vanha esine, jonka omistajaa ei tiedetä, on irtain muinaisesine. Jos löydät tällaisen esineen, sinun on muinaismuistolain mukaan otettava yhteys Museovirastoon ja toimitettava esine puhdistamattomana joko Museovirastolle tai maakuntamuseolle.

Alle sata vuotta vanha esine, jonka omistajaa ei tiedetä, on löytötavara. Löytäjän on luovutettava tavara omistajalle tai poliisille. Löytäjä saa pitää vähäarvoisen tavaran.

Muinaisjäännökset ja metallinetsin: harrastajan opas/Museovirasto, Ympäristöministeriö
Emmi Skyten
emmi.skyten@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi