Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lahden laiton hammaslääkärijono saatiin purettua - hammaslääkäreiden rekrytointeja jatketaan edelleen

Kuva: Sami Kuusivirta

Lahden hoitojonot hammaslääkäriin on nyt saatu purettua hoitotakuulain edellyttämälle tasolle. Vielä viime vuoden lopussa jonossa oli 3 857 potilasta, ja nyt kaikille heille on joko soitettu tai lähetetty aika. Osa on jo hoidettu, ja viimeisetkin jonossa olleista pääsevät hammaslääkäriin viimeistään elokuussa.

- Hiki meinasi välillä tulla, mutta niin vain onnistuttiin, kommentoi ylihammaslääkäri Teija Niiranen Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi viime vuoden joulukuussa Lahden kaupungille velvoitteen järjestää kaupunkilaisille hoitotakuulain edellyttämä hoito kesäkuun loppuun mennessä. Pahimmillaan potilaat olivat odottaneet hoitoon pääsyä 1,5 vuotta.

Niirasen mukaan jonot saatiin purettua henkilökunnan venymisen ja ostohenkilökunnan turvin. Kymmenkunta yhtymän omaa hammaslääkäriä hoiti noin 60 potilasta viikossa, ja jonoa saatiinkin purettua hyvällä tahdilla. Maaliskuun loppupuolella otettiin remmiin vielä neljä hammaslääkäri-hoitaja-työparia ostopalveluina.

- Jonojen purku ei ylittänyt budjettia, ja rekrytointeja jatketaan edelleen, Niiranen sanoo.

Tällä hetkellä hammaslääkäriaikaa jonottaa edelleen 1 200 ihmistä, mutta he eivät ole niin sanotussa laittomassa jonossa.

Syksyllä käyttöön uusi toimintamalli

Hammaslääkärijonojen purkua hidastaa Lahden kaupunginsairaalan remontti ja siitä seuraava muutto, minkä takia ovet joudutaan sulkemaan pariksi viikoksi. Oman osansa viivästyksiin aiheuttavat heinäkuiset henkilökunnan lomat.

Tulevana syksynä kaupunginsairaalassa otetaan käyttöön uusi Kerralla kuntoon -toimintamalli, joka on syntynyt osin asiakaspalautteen perusteella. Mallin on tarkoitus vähentää jatkohoidon tarvetta. Uudessa mallissa potilas tapaa moniammatillisen tiimin, joka hoitaa samalla käynnillä esimerkiksi hammaskiven poiston ja reiän paikkauksen, ja hammaslääkäri arvioi mahdollisen jatkohoidon tarpeen.

Myös ajanvaraussysteemi muuttuu. Jatkossa potilas saa etukäteen tietoonsa hoitopäivämäärän ja aikaikkunan, jonka sisällä hoito toteutetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hoitoaika on esimerkiksi kello 9-11 välillä, ja tarkka aika ilmoitetaan 30 minuuttia ennen h-hetkeä tekstiviestillä.

- Aikaikkunamalli on käytössä jo 10 suomalaisessa terveyskeskuksessa, ja kaikissa se on otettu hyvin vastaan, Niiranen kertoo.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X