Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Enemmistö piirijohtajista: Halla-ahon avioton lapsi ei vaikuta johtajakilpaan

Lähes puolet on sitä mieltä, että Jussi Halla-ahon mahdollisuudet saattavat heiketä vähintään hieman.

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aholla on vaimonsa kanssa neljä lasta ja helsinkiläisen naisen kanssa yksi lapsi. Kuva: Vesa Moilanen

Lähes puolet Uutissuomalaisen haastattelemista perussuomalaisten piiripuheenjohtajista on sitä mieltä, että uutinen europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon avioliiton ulkopuolisesta lapsesta voi vaikuttaa puolueen puheenjohtajakilpailuun. Kärkiehdokkaina pidetään Halla-ahoa ja sekä Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhoa.

Uutissuomalainen tavoitti perjantaina 16 piirijohtajasta 14. Heistä kahdeksan katsoo, ettei tapauksella ole vaikutusta johtajakilpaan mitenkään. Viisi on kuitenkin sitä mieltä, että Halla-ahon mahdollisuudet saattavat heiketä vähintään hieman.

- Se heikentää Halla-ahon asemaa jonkin verran. Olemme perhearvoja puolustava puolue, ja hän on itsekin korostanut perheen merkitystä, sanoo esimerkiksi Anssi Joutsenlahti Satakunnasta.

- Puolueen vanhemmat jäsenet eivät katso asiaa liberaalilta kannalta, sanoo Pekka Sinisalo Uudeltamaalta.

Yksi piirijohtaja arvelee, että vaikutusta on vähän, mutta on vaikeaa sanoa Halla-ahon kannalta, kumpaan suuntaan.

Tapauksen vaikuttamattomuuteen uskovat korostavat esimerkiksi, että kyse on Halla-ahon yksityiselämästä.

- Ei vaikuta mitenkään. Se, miten Halla-aho on tullut asian kanssa esille, on asiallinen linja. Kyse on hänen yksityiselämästään, sanoo esimerkiksi Jani Kolehmainen Pohjois-Savosta.

- Ei vaikuta mitenkään. Perussuomalaiset on moniarvoinen puolue. Asia olisi eri, jos olisimme kristillisdemokraatteja. Tämä on inhimillistä elämää, sanoo puolestaan Matti Torvinen Lapista.

Onko hyväksyttävää valehdella yksityiselämästä?

Moni piirijohtaja katsoo, että poliitikon ei ole hyväksyttävää valehdella yksityiselämäänsäkään liittyvästä asiasta. Halla-aho oli keskiviikon uutiseen asti kertonut, että hänellä on neljä, ei viisi, lasta.

- Ei se ole hyväksyttävää. Lasken valehteluksi myös sen, jos jättää asioita kertomatta, sanoo Matti Lintukorpi Hämeestä.

Joiltakin herui ymmärrystäkin.

- Ymmärrän, että niin voi tehdä suojellakseen lapsia. En pidä sitä vakavana rikkeensä, sanoo Jani Kolehmainen Pohjois-Savosta.

Osa on sitä mieltä, ettei Halla-aho ole valehdellut, ja osa ei halunnut ottaa asiaan kantaa.

- Valehtelu ei ole koskaan hyvästä eikä puolustettavissa, mutta en näe Jussin valehdelleen, sanoo Marko Koskinen Pohjois-Karjalasta.

Tästä on kysymys

Halla-ahon aviottomasta taaperokäisestä lapsesta kertoi Suomen Kuvalehti keskiviikkona. Halla-aho vahvisti asian lehdelle ja kirjoitti Facebook-sivullaan tehneensä yksityiselämässään virheitä, joita ei saa tekemättömiksi, ja pyytäneensä anteeksi niiltä, joille asia kuuluu.

- Olen tunnustanut kyseisen lapsen ja huolehtinut muista asiaan kuuluvista velvoitteista. Moraaliselta kannalta tapahtuneessa ei ole mitään selittelemistä eikä puolustelemista. Toisaalta asian tulo julkisuuteen on kiusallisinta niille, jotka ovat tilanteeseen syyttömiä, hän kirjoitti.

Perussuomalaisten seuraava puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa Jyväskylässä kesäkuun toisena viikonloppuna. Halla-ahon ja Terhon lisäksi ehdolla ovat puolueen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Leena Meri, Harjavallan perussuomalaisten puheenjohtaja Riku Nevanpää, Oulun perussuomalaisten rahastonhoitaja Raimo Rautiola sekä kansanedustaja Veera Ruoho.

Outi Laatikainen / Uutissuomalainen
@
Iida Tiihonen / Uutissuomalainen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi