Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Leikkausrobotti avaa Merivaaran uuden ajan - kaikki alkoi kuitenkin yli sata vuotta sitten rautasängyistä

Lahtelainen Merivaara tunnetaan sairaalakalusteistaan ja muun muassa moderneista palkituista leikkausvalaisimista. 1900-luvun alussa Helsingissä perustetun yrityksen historiaan sisältyy kuitenkin paljon muutakin. Kaikki alkoi siitä, kun kaksi nuorta seppää perusti rautasänkytehtaan.

Merivaara laajenee kalustevalmistajasta kokonaisuuksien toimittajaksi, näkee toimitusjohtaja Markku Aherto. Kuva: Noora Kiiskinen

Lahdessa toimii useita yrityksiä, joiden juuret yltävät Suomen itsenäisyyden aikoihin tai pidemmälle. Yksi on sairaalakalusteita valmistava Merivaara, joka toimii vanhassa punatiilisessä rakennuksessa Joutjärven rannalla.

Sen juuret ovat Helsingissä ja vuodessa 1901, jolloin kaksi nuorta seppää perusti yhtiön Helsingin Uusi Rautasänkytehdas, Polsa & Sjöstedt. Pian siellä valmistettiin rautasänkyjen lisäksi leikkauspöytiä ja sairaalasänkyjä.

1950-luvun leikkaussalipöytä oli raskas käsitellä. Kuva: Noora Kiiskinen

Toinen perustajaseppä Juho Sjöstedt suomensi nimensä Merivaaraksi, ja siitä tuli myös yhtiön nimi. Tuotevalikoima laajeni niin kassakaappeihin kuin metallijalkaisiin huonekaluihin ja yritysoston myötä maanviljelyskoneisiin.

Leikkausrobotin ja pöydän väliin tulee enemmän älyä. Toimitusjohtaja Markku Aherto

Seuraava vaihe alkoi Juho Merivaaran kuoltua vuonna 1938. Terveysalan yhtiö Instrumentarium osti ensin osuuden, myöhemmin enemmistön yhtiöstä.

Merivaara muutti Lahteen vuonna 1978, kun Instrumentarium osti konkurssiin menneen Jovin tehtaan. Viereisestä Joutjärvestä nimensä saanut Jovi oli tunnettu erityisesti lastenvaunuista.

Merivaaran tehtaan tiloissa valmistettiin muun muassa lastenvaunuja 1970-luvulla. Kuva: Noora Kiiskinen

Vuonna 2002 Merivaara irrotettiin Instrumentariumista ja myytiin.

Enemmistöomistajaksi tuli englantilainen pääomasijoitusyhtiö 3i.

Instrumentariumin osti amerikkalainen suuryritys GE Healthcare.

Vuosina 2007-2013 Merivaara oli yrityksen johdon omistuksessa. Omistajavaihdokset saivat jatkoa vuonna 2013: suomalainen pääomasijoittaja Intera Partners osti osake-enemmistön. Johto tuli mukaan vähemmistöosakkaiksi.

Pääomasijoittajien idea on ostaa, kehittää ja myydä yhtiötä. Aikajänne on yleensä muutama vuosi, joten pian voi olla taas uusien myyntiuutisten aika.

Tuotteet ovat pysyneet vuosikymmenten ajan päällisin puolin samoina: leikkauspöytiä, paareja ja sairaalasänkyjä. Vienti alkoi 1960-luvulla, ja varsinkin Neuvostoliitto oli tärkeä markkina.

Tehtaan viereen nousi 1990-luvulla uusi halli. Vientiponnistelut länteen alkoivat.

Venäjän markkina romahti vuonna 2013, jolloin Merivaara alkoi kehittää leikkaussalikokonaisuuksia. Niihin sisältyy kalusteiden lisäksi leikkaussalin ohjausjärjestelmiä ja valaisimia.

Merivaara on nyt mukana kolmen suomalaisen yrityksen kehittämässä leikkaussali-innovaatiossa. Inoroom-paketteja on jo myyty kahteen uuteen Pohjola-sairaalaan. Iittiläinen Halton vastaa salin ilmanvaihdosta, orimattilalainen Hermetel seinistä ja Merivaara leikkaussalijärjestelmästä ja sairaalakalusteista.

Merivaara odottaa paljon palkitulta leikkausvalaisimeltaan. Kuva: Noora Kiiskinen

Merivaara on jälleen uuden ajan kynnyksellä, uskoo toimitusjohtaja Markku Aherto.

Tuotanto suuntautuu tehdastyöstä kohti leikkaussalien ohjelmistoja ja projektitoimituksia.

- Robotiikka tulee, ja leikkauspöydän pitää pysyä kehityksessä mukana. Leikkausrobotin ja pöydän väliin tulee enemmän älyä. Olemme jo ohjelmistobisneksessä, mutta tarvitsemme siihen kumppaniverkoston.

Merivaara on maailman mitassa pieni. Se valmistaa vuodessa muutamia tuhansia pöytiä ja sänkyjä.

Ilmassa oleva omistajan vaihdos voi tarkoittaa siirtymistä ulkomaiseen omistukseen. Sitä myöten voi olla edessä merkittävä kasvu.

Alan innovaatiot tulevat nyt jenkeistä, Aherto tietää. Merivaara tekee yhteistyötä entisen omistajan, GE:n, kanssa.

- Yhdessä pystymme rakentamaan suuria kokonaisuuksia.

Sairaalakalusteet

Rautasängyistä ohjelmistoihin

Merivaara perustettiin vuonna 1901, aluksi nimellä ”Helsingin Uusi Rautasänkytehdas, Polsa & Sjöstedt”.

Toisen perustaja oli Juho Sjöstedt, myöhemmin Merivaara.

Yrityksen ensimmäisiä tuotteita olivat rautasängyt koti- ja sairaalakäyttöön. Vuonna 1932 perustettu Helsingin Teräshuonekalutehdas (Heteka) on eri yritys.

Merivaara muutti vuonna 1978 entisiin Jovin tiloihin Lahteen.

Instrumentarium omisti yhtiön yli 50 vuoden ajan.

Nykyisin Merivaaran pääomistaja on kotimainen sijoitusyhtiö Intera Partners.

Pääkonttori, tuotanto, myynti ja huoltopalvelukeskus sijaitsevat Lahdessa.

Yhtiö työllistää noin 120 henkilöä.

Lisäksi yhtiöllä on tytäryhtiöt Norjassa, Ruotsissa ja myyntiorganisaatio Venäjällä.

Jälleenmyyjät välittävät tuotteita yli 120 maahan.

Merivaaran kehittämä Q-Flow-leikkaussalivalaisin palkittiin tammikuussa 2017 muotoilualan Fennia Prize Grand Prix -palkinnolla.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X