Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Perussuomalaiset haluavat jatkaa hallituksessa - "Hallituksesta lähtö olisi rintamakarkuruutta ja kikkailua"

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo perussuomalaisten vaalivalvojaisissa kuntavaalien vaalipäivänä Bottalla Helsingissä. Kuva: Jussi Nukari

Perussuomalaisten kansanedustajat haluavat pysyä kuntavaalien rökäletappion jälkeen hallituksessa. He muistuttavat, että oppositiossa puolueen vaikutusmahdollisuudet olisivat olemattomat. He kaipaavat kuitenkin terävyyttä puolueen linjaan.

- Hallituksesta ei ole syytä hypätä pois. Oppositiossa voidaan vielä vähemmän vaikuttaa, kertoo kansanedustaja Pentti Oinonen.

Oinosen mukaan puolueen linjaa on terävöitettävä samoin kuin hallituksessa työskentelyä. Perussuomalaisille tärkeitä asioita on tuotava nykyistä paremmin esille, joista hän mainitsee mahanmuuttopolitiikan.

"Pitää olla selkärankaa"

Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ritva Elomaa ei halua, että perussuomalaiset syyllistyisivät samaan kikkailuun kuin vihreät ja vasemmistoliitto edellisellä vaalikaudella, kun ne siirtyivät hallituksesta oppositioon.

- Selkärangan pitää pitää. Nyt katsotaan kuinka pinna kestää. Se on kikkailua, jos nyt lähdetään, Elomaa sanoo.

Elomaan mukaan perussuomalaiset ovat olleet hallituksessa vieraskoreita. Puolue ei ole sanonut niin kuin asiat todellisuudessa ovat.

Ohjelmat toteutettava

Kansanedustaja Kimmo Kivelä arvioi, että hallitus on jo tehnyt perussuomalaisten kannalta kipeimmät ratkaisut.

- Lähtö hallituksesta olisi typerää rintamakarkuruutta ja muut korjaisivat hedelmät, Kivelä sanoo.

Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas, kansanedustaja Leena Meri pitää puolueen ohjelmia ja ajatuksia hyvinä, mutta asioiden toimeenpano kaipaa kohentamista. Esimerkkinä hän mainitsee hallituksen vuoden 2015 lopulla hyväksymän maahanmuuttopoliittisen toimenpideohjelman.

- Se täytyy toteuttaa. Meidän maahanmuuttokriittiset kannattajat ja kasvava joukko suomalaisia on sitä mieltä, että ihmiset eivät voi jäädä tänne laittomasti. Laiton maahanmuutto pitää saada kuriin, Meri sanoo.

Ari Helminen / Uutissuomalainen
ari.helminen@uutissuomalainen.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi