Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Viharikosten määrä kasvoi yli puolella vuonna 2015 - rasistisia rikoksia lähes tuhat

Rasismi on silti piilorikollisuutta. Väkivalta tulee poliisin tietoon helpommin kuin huutelu tai päälle sylkeminen.

Poliisin tietoon tuli 1250 viharikosta vuonna 2015. Kuva: Janne Laakkonen

Rasististen rikosten määrä kasvoi voimakkaasti Suomessa vuonna 2015. Poliisin tuoreimmasta julkaistusta viharikosraportista selviää, että rasististen rikosten määrä kasvoi 2015 lähes puolella (46 prosenttia) edellisvuoteen verrattuna.

Poliisin tietoon tuli vuoden aikana yhteensä 1 250 epäiltyä viharikosta. Niistä rasistisia rikoksia oli valtaosa, 991. Kaikkien viharikosten määrä kasvoi yli puolella (53 prosenttia).

Määrällisesti eniten rasistisia rikoksia tehdään suurissa kaupungeissa. Lahdessa vuonna 2015 poliisille ilmoitettiin 21 rasistista rikosta. Määrä yli tuplaantui edellisvuodesta.

Viharikos on rikos, jonka motiivi on ennakkoluulo tai vihamielisyys uhrin oletettua taustaa, uskontoa, seksuaalisuutta tai sukupuolta tai vammaisuutta kohtaan. Uhrin ei siis edes tarvitse kuulua vähemmistöön, vaan pelkkä tekijän oletus siitä riittää.

Pahoinpitelyä ja sylkemistä

Poliisin tilaston mukaan tyypillisin rasistinen rikos on pahoinpitely. Niiden jälkeen eniten epäillään kunnianloukkauksia ja laittomia uhkauksia.

- Tällaiset väkivaltatapaukset tulevat poliisin tietoon useammin kuin suusanalliset loukkaukset ja päälle sylkemiset. Niistä ei raportoida samalla tavalla, kertoo poliisitarkastaja Måns Enqvist Poliisihallituksesta.

Enqvistin mukaan päälle sylkemistä voi tapahtua keskellä päivää esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa.

Myös huutelu voi ylittää rikoksen rajat. Henkilöön menevä huutelu voi olla kunnianloukkaus ja rikokseen kehottaminen kiihottamista kansanryhmää vastaan.

- Jos huutelee, että teidät pitäisi kaikki tappaa tai jos kehotetaan johonkin rikokseen, se voi olla kiihottamista kansanryhmää vastaan. Ne ovat tyypillisiä netin puolella, Enqvist kuvailee.

Piilorikollisuutta

Enqvistin mukaan rasistiset rikokset ovat hyvin pitkälle piilorikollisuutta.

- Oikeusministeriö julkaisi viime vuonna alkuvuodesta uhritutkimuksen. Se oli ajalta ennen pakolaistilanteen alkamista Suomessa, ja senkin perusteella vain 20 prosenttia oli ilmoittanut kokemistaan viharikoksista.

- Kun kyseltiin syitä, moni toi esille, että se on niin jokapäiväistä, etteivät ihmiset katso sitä tarpeelliseksi, tai he kokivat hyödyttömäksi ilmoittaa siitä. Moni epäili poliisin kykyä tutkia sitä, Enqvist lisää.

Siitä huolimatta poliisi kehottaa ihmisiä tekemään ilmoituksen rikoksista.

Suomen laissa ei ole erillistä viharikosluokitusta. Sen sijaan rasistinen vihamotiivi on yksi rangaistuksen koventamisperuste.

Loppuvuonna lisäys

Suomeen tuli loppuvuonna 2015 runsaasti turvapaikanhakijoita. Samoihin aikoihin myös rasististen rikosten määrä kasvoi entisestään.

- Tilastossa on selkeä lisäys vuoden 2015 kolmen viimeisen kuukauden aikana, Enqvist toteaa.

Enqvist toteaa, että turvapaikanhakijoiden saapumisen myötä keskustelu ja ilmapiiri Suomessa koventui.

- Se tietysti huolestuttaa. Ehkä voi kuvitella, että mennään helpommin puheesta tekoihin.

Vielä tutkimusta ei ole siitä, miten tilanne on jatkunut vuosina 2016 ja 2017. Enqvistin mukaan kuitenkin pahaa pelätään, että suuntaus on jatkunut myös seuraavan vuoden puolella.

Myös islam-viha lisääntyi

Poliisin tutkimuksen mukaan tyypillisesti rasismin kohteena on vähemmistöryhmään kuuluva. Tekijä kuuluu tyypillisimmin puolestaan enemmistöryhmään.

Myös islamin uskoon kohdistuvien viharikosten määrä kasvoi runsaasti vuodesta 2014 vuoteen 2015, neljästätoista 71:een.

Tiistaina 21. maaliskuuta vietetään YK:n rasisminvastaista päivää.

Marjaana Lahola
marjaana.lahola@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi