Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

”Aikuiset tulivat someen ja toivat mukanaan paljon ongelmia” - digiajan Reinikainenkaan ei voi mitään vihapuheelle

Poliisi on läsnä useissa sosiaalisen median palveluissa, mutta ylikonstaapeli Toni Reinikainen toimii lähinnä Facebookissa. Kuva: Mikko Vähäniitty

Mikkelin keskusta on tammikuisena arkiaamuna rauhallinen. Pakkasta on parikymmentä astetta, ihmiset harppovat määrätietoisesti kohti sisätiloja. Virkavaltaa ei kaduilla tarvita, poliisiaseman putkatkin ovat tyhjiä.

Poliisiasemalla ylikonstaapeli Toni Reinikainen, 45, avaa tietokoneensa. Hän on yksi Suomen kolmestakymmenestä sivutoimisesta nettipoliisista, ja internetissä riittää säpinää myös pakkasella. Reinikaisella on Facebookissa 5 000 kaveria ja 2 000 seuraajaa, joten palveluun kirjautumalla hän tavoittaa usein enemmän ihmisiä kuin kaupungilla kiertävä katupartio.

Tänään Reinikaiselle viestitetään asuntojen lukkoja tarkastavasta huijariporukasta ja WhatsAppissa leviävästä paljastavasta kuvasta. Yhdessä viestissä halutaan ilmiantaa rikoksesta epäilty, toisessa pyydetään tarkastamaan itsetuhoiseksi pelätyn tuttavan profiili. Kaveripyyntöjä on jonossa parikymmentä.

- Täällä ne ihmiset ovat, Reinikainen sanoo ja naputtaa tietokonettaan.

- Siksi myös poliisin pitää olla täällä. Tämä on meille yksi palvelupiste, ja monia asioita olisi vaikea selvittää ilman sosiaalista mediaa. Saan Facebookista ajantasaista tietoa siitä, missä sulkavalainen Tuija-Petteri milloinkin vaeltaa.

Tavallisiin ihmisiin poliisin auktoriteetti tehoaa netissäkin

Eräs nuorukainen haluaa tietää, miksi poliisi on käynyt kyselemässä häntä. Kysyjä on koulupoliisina kiertävälle Reinikaiselle ennalta tuttu, kuten monet muutkin alueen nuoret.

- Kaveri kysyy, onko hänestä hakuja päällä. Voinhan minä sen tarkastaa. Olen huomannut, että tämä nuorimies hoitaa asiansa, Reinikainen sanoo.

Poliisin järjestelmästä ei löydy etsintäkuulutusta, joten kyse on todennäköisesti ollut ajokortti- tai tutkinta-asiasta. Reinikainen kirjoittaa nopean vastauksen ja jatkaa Facebookin penkomista. Hän kuuluu useisiin Etelä-Savon someryhmiin, kuten nuorison mopomiittikeskusteluihin ja aikuisemman väen puskaradioihin.

Minusta ei saa niin nörttiä, että haluaisin olla koko päivän koneella. Ylikonstaapeli Toni Reinikainen

Toisinaan ihmiset tägäävät Reinikaisen Facebook-keskusteluun,kun haluavat kuulla poliisin mielipiteen kyseessä olevasta aiheesta. Usein keskustelut ovat kuitenkin niin rönsyileviä, että Reinikainen ei tiedä, mitä häneltä odotetaan.

- Kysyisivät suoraan.

Nettipoliisille raportoidaan myös ilkeistä someviesteistä, jotka koetaan kunnianloukkauksiksi. Kun Reinikainen ottaa kirjoittajaan yhteyttä yksityisviestillä, tämä useimmiten poistaa tekstinsä.

- Tavallisiin ihmisiin poliisin auktoriteetti tehoaa netissä ihan yhtä hyvin kuin jos menisin puhumaan heille kadulla.

Somen voima konkretisoituu vinkkien keräämisessä

Nettipoliisin työpäivästä ei saisi kovin viihdyttävää jaksoa Poliisit-televisiosarjaan. Päinvastoin, käytännön työ vaikuttaa tylsältä.

Reinikainen istuu koneella, selaa nettiä ja puhuu asioista yksityisyyden suojan takia yleisellä tasolla. Huone on tavallinen, vaaleasävyinen toimisto. Huumoria löytyy sentään ilmoitustaululta, jossa muistutetaan viiden euron sakkomaksusta, jos joku laiskuri käyttää hissiä. Mutta työ on Reinikaisen mukaan kaikkea muuta kuin tylsää.

Hän luettelee päivän mittaan useita tapauksia, joissa poliisityö sosiaalisessa mediassa on johtanut hyviin tuloksiin. On estetty nuorten välinen kylätappelu, rauhoiteltu mopoilijoiden liikennekäyttäytymistä ja tunnistettu kaahailijoita YouTube-videoista. Kerran nettipoliisin profiilia hyödynnettiin henkirikoksesta epäillyn harhauttamisessa ja saatiin vahvistus hänen syyllisyydestään.

Sosiaalisen median voima konkretisoituu vinkkien keräämisessä. Yhtenä kesäyönä Mikkelissä oli varastettu yli 30 auton rekisterikilvet. Reinikainen kysyi Facebook-sivuillaan, tietäisikö joku asiasta jotakin. Sen jälkeen hän kävi hakemassa kahvia viereisestä huoneesta.

- Kun istuin takaisin tietokoneelle, olin saanut viisi viestiä, joissa kerrottiin tekijästä.

Kerran paikalliset nuoret paljastivat mummolta käsilaukun ryöstäneen pojan henkilöllisyyden. Nuoret kokivat teon niin röyhkeäksi, että halusivat oikeuden tapahtuvan.

- Tuollainen lisää minunkin intoani. Eihän joku 14-vuotias nuori rupea soittelemaan poliisin vihjepuhelimeen. Hän haluaa kertoa asioista tavalla, joka on hänelle luontevaa.

Nettipoliiseja on ohjeistettu tuottamaan verkkoon mielenkiintoista materiaalia. Keikat ovat Toni Reinikaiselle hyvä sisällön lähde. Kuva: Mikko Vähäniitty

Koulusurmista oli ennakkotietoa verkossa

Jokelan koulusurmissa vuonna 2007 kuoli yhdeksän ihmistä ja Kauhajoen koulusurmissa vuotta myöhemmin yksitoista. Yhteistä tragedioille oli se, että niistä oli merkkejä internetissä ennen surmia. Kumpikin koulusurmaajista oli muun muassa ladannut nettiin ammuskeluvideoita.

Se herätti eduskunnan, joka osoitti 30 henkilötyövuoden lisäresurssit verkossa tapahtuvaa poliisitoimintaa varten. Suurin osa kohdennettiin niin sanottuun näkymättömään poliisityöhön, muun muas­sa keskusrikospoliisille ja suojelupoliisille. Samalla ruvettiin suunnittelemaan nettipoliiseja, jotka olisivat verkossa omilla nimillään. Edelläkävijänä oli kuitenkin jo aloittanut Helsingin poliisilaitoksen ylikonstaapeli Marko ”Fobba” Forss, joka perusti itselleen profiilin nuorison suosimaan IRC-galleriaan syyskuussa 2008.

- Silloin sosiaalinen media oli alaikäisten maailma. Poliisissa asenne oli, että pysy poissa sieltä, Forss muistelee.

Hän keskusteli nuorten kanssa, valisti heitä netin vaaroista, keräsi vihjeitä ja tiedotti poliisiasioista. Forss tuli nuorten kanssa hyvin toimeen ja onnistui selvittämään muun muassa kiusaamistapauksia. 2010-luvulla nettipoliisin työnkuva alkoi kuitenkin muuttua.

- Aikuiset tulivat someen ja toivat mukanaan paljon ongelmia. Alkoi väärinymmärtämisen, leimaamisen ja ilkkumisen aikakausi, Forss sanoo.

Nettipoliisin työtä arvostetaan poliisijohdossa

Aluksi Forss toimi netissä muiden töidensä ohella, nykyään hän on yksi Suomen kolmesta kokopäiväisestä nettipoliisista. Työtä arvostetaan poliisijohdossa, sillä Forss valittiin vuoden poliisiksi vuonna 2011, Reinikainen sai saman kunnian toissa vuonna.

Reinikaisen kaltaiset sivutoimiset somepoliisit aloittivat 2010-luvun alussa, nyt heitä on Sisä-Suomen poliisilaitosta lukuun ottamatta jokaisella poliisilaitoksella. Päätoimeltaan he ovat kenttäpoliiseja, tutkijoita ja ennalta estävän toiminnan poliiseja.

Toiminta on kuitenkin hajanaista, sillä nettiin käytetyt työmäärät, työtavat ja kanavat vaihtelevat. Poliiseja toimii Facebookin lisäksi Instagramissa, IRC-galleriassa, Periscopessa ja Snapchatissa.

Reinikainen on ainoastaan Facebookissa ja käyttää nettipoliisin tehtäviin 5-10 prosenttia työajastaan. Hän ei puutu verkkokeskusteluiden mielipiteisiin tai vihapuheeseen, koska ”se on hallitsematon maailma, jota pitäisi tehdä täysipäiväisesti”.

- Minulle some on työkalu. Sinne pitää päivittää juttuja, jotta Facebookin algoritmi pitää minut näkyvillä ihmisten syötteissä. Mutta työni netissä on ennen kaikkea tiedonhakua ja yksityiskeskusteluja.

Reinikainen jakaa sosiaalisen me­dian hyödyt kolmeen osa-alueeseen. Ennen rikosta yritetään valistaa ja neuvoa. Rikoksen hetkellä tehdään taktisia asioita: tiedustellaan ja etsitään. Rikoksen jälkeen tutkitaan, löytyykö somesta jälkiä tapahtumista.

Toimintaa rajoittaa se, että Facebookin kaltaisissa ulkomaisissa palveluissa poliisi on samanlainen käyttäjä kuin kuka tahansa muukin.

- Pornografinen puoli häviää Facebookista tehokkaasti, mutta pitää olla aika kova rikos, että Kaliforniassa rupeaisivat tekemään jotain meidän eteen.

Nettipoliisien määrä moninkertaistuu tänä vuonna

Poliisien määrä on laskenut Suomessa 2010-luvulla noin 7 900:sta lähelle 7 200:aa. Vaikka resurssit hupenevat monessa paikassa, nettipoliisilla ne kasvavat. Tämän vuoden aikana päätoimisten nettipoliisien määrä nousee kolmesta noin kahteenkymmeneenviiteen.

Tällä pyritään pysymään mukana muun yhteiskunnan kehityksessä. Kun palvelut ja ihmisten kohtaamiset siirtyivät nettiin, sinne menivät myös rikokset.

- Suurin osa rikostyypeistä on vähenemään päin, esimerkiksi henkirikokset. Mutta netin merkitys rikoksentekovälineenä on kasvanut voimakkaasti, sanoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen.

Sisäministeriö päätti näkyvän nettipoliisityön lisärahoituksesta viime syksynä. Kilpeläisen mukaan tavoitteena on rekrytoida päätoiminen nettipoliisi tämän vuoden aikana jokaiselle yhdestätoista poliisilaitoksesta. Yksi vaihtoehto on muuttaa sivutoimisten nettipoliisien tehtäviä täyspäiväisiksi.

Toni Reinikainen ei innostu ajatuksesta. Tänään hänen työhönsä on kuulunut netin lisäksi rallin turvajärjestelyjen palaveria ja kouluvierailun suunnittelua.

- On kiva tuulettua muuallakin. Minusta ei saa niin nörttiä, että haluaisin olla koko päivän koneen äärellä.

Suomen poliisin Facebook-sivu tavoittaa viikossa puolitoista miljoonaa ihmistä. Kuva: Mikko Vähäniitty

Toripoliiseja tarvitaan nykyään verkossa

Nettipoliisi saa lisää resursseja myös viharikosten torjuntaan, paljastamiseen ja tutkintaan. Helmikuussa Helsingin poliisilaitoksella aloittaa uusi valtakunnallinen ryhmä, joka keskittyy viharikoksiin. Ryhmään kuuluu noin kymmenen poliisia. Ryhmä käyttää sekä avoimia poliisi­profiileja että salaista tiedonhankintaa.

- Aikanaan oli toripoliiseja, jotka pitivät kaupungilla järjestystä yllä. Nykyään samaa tehtävää pitää hoitaa myös netissä, Kilpeläinen perustelee.

Taustalla on muun muassa Euroopan neuvoston raportti, joka patistelee Suomea taistelemaan sosiaalisessa mediassa esiintyvää rasismia, suvaitsemattomuutta ja vihapuhetta vastaan. Myös sisäisen turvallisuuden selonteko edellyttää poliisia puuttumaan vähemmistöihin kohdistuviin rikoksiin ja rikoksiin, jotka horjuttavat ihmisten turvallisuuden tunnetta. Näistä merkittävimpiä ovat tutkimusten mukaan viharikokset.

- Esimerkiksi kunnianloukkauksia, joissa on rasistinen motiivi, pitää nostaa pintaan. Viranomaisena kannamme huolta siitä, että kirjoittelu voi madaltaa kynnystä väkivallan käyttöön, Kilpeläinen sanoo.

Väkivaltaa tapahtuu jo nyt. Usein viharikokset tosin liitetään virheellisesti vain verkkokeskusteluihin, vaikka 2010-luvun selvästi yleisin suomalainen viharikos on rasistisesti motivoitunut pahoinpitely.

Vihapuheeseen puuttuvan nettipoliisin työ on raadollista

Työtä riittää silti myös verkon viharikosten torjunnassa.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksen mukaan kaikkien viharikosten määrä kaksinkertaistui vuonna 2015, verkossa tapahtuneiden rasististen rikos­epäilyjen määrä kasvoi 40 prosentilla. Epäilyt kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kolminkertaistuivat vuoteen 2010 verrattuna.

Poliisijohto ja Forss ovat yhtä mieltä siitä, että ilmiön taustalla on kymmenientuhansien turvapaikanhakijoiden saapuminen Suomeen. Maahanmuuttoon liittyvistä nettikeskusteluista on tullut synonyymi aggressiiviselle möykkäämiselle, jonka kohteeksi myös poliisit joutuvat.

Tammikuussa poliisi järjesti Facebook-sivuillaan ”vihapuhe-chatin”, jonka kommenteista suurin osa käsitteli maahanmuuttoa tai islamia.

Keskusteluiden perusteella vihapuheeseen puuttuvan nettipoliisin työ on raadollisempaa kuin toripoliisin. Forssille kirjoitetaan hänen Facebook-seinällään, että ”vielä sinutkin kansanpetturi, runkkukeppi, muslimeille alistunut suvakin retku seivästetään”.

- Suunsoitto ja syyttely poliisia kohtaan on lisääntynyt. Osin syystäkin, koska esimerkiksi tiedottaminen oli turvapaikanhakijatilanteen kärjistyessä ontuvaa, Forss sanoo.

Hän kertoo poistavansa kommentteja vain harvoin. Pahimmat räksyttäjät vetävät usein sanojaan takaisin, kun heidän kanssaan viestii kahden kesken.

- Toki on niitäkin, joille asiat eivät mene jakeluun. Silloin kyse voi olla päihde- tai mielenterveysongelmista.

Hyvän poliisin omaisuuksiin kuuluu Forssin mukaan se, että pystyy olemaan provosoitumatta. Se korostuu nettipoliisin työssä, jossa ihminen asettuu julkiseksi maalitauluksi.

Timo Kilpeläinen kertoo kuulleensa, että osassa Suomea on ollut vaikeuksia saada rekrytoitua nettipoliiseja.

- Ymmärrän, ettei tämä ole kaikille houkutteleva vaihtoehto, mutta itse en ole herkkänahkaista tyyppiä, Forss sanoo.

- Sitä paitsi koen saaneeni enemmän uhkauksia kenttäpoliisina kuin netissä.

Kuinka verkon viharikoksia voidaan torjua?

Kansainvälistä vertailukohtaa on vaikea löytää, sillä näkyvä poliisityö keskustelupalstoilla on Kilpeläisen mukaan suomalainen erikoisuus. Lainsäädäntö ennakkosensuurin, kunnianloukkausten ja sananvapauden suhteen vaihtelee, kuten myös keskusteluja valvovat tahot.

Voisi ajatella, että poliisin läsnäolo verkkokeskusteluissa hillitsisi ylilyöntejä, mutta varmuutta ei saada ennen kuin uusi vihatutkintaryhmä pääsee vauhtiin. Kilpeläinen on huomannut, että poliisilta tuleva viesti saa ihmiset usein havahtumaan siihen, että heidän toimintansa lähestyy rikosta.

- Moni on unohtanut viime aikoina sekä käyttäytymissäännöt että lainsäädännön. Nettiin pullautetaan asioita, eikä edes mietitä, että voisi syyllistyä rikokseen.

Vielä sinutkin runkkukeppi seivästetään.

Aiemmasta nettipoliisitoiminnasta poiketen uusi vihapuheryhmä tekee itse esitutkinnan havaitsemistaan rikoksista. Lisäksi yhteistyötä syyttäjien kanssa tehostetaan, jotta prosessi rikosepäilystä oikeudenkäyntiin tulisi mahdollisimman sujuvaksi.

- Tavoite ei ole saada mahdollisimman monta viharikosta tuomiolle asti. Tavoitteena on rauhoittaa keskustelua ja puuttua asioihin jo ennen rikosta, Kilpeläinen sanoo.

- Mutta tarvitaan myös tulkintoja ja linjauksia, jotta lainsäädäntö vakiintuisi.

Samaa sanoo Forss. Poliisi on käynyt tammikuussa sosiaalisessa mediassa vihapuheen vastaista ”kivapuhe”-kampanjaa, mutta valistus ei Forssin mukaan tehoa niihin, joita asia oikeasti koskettaa. Olennaisempaa olisi auttaa ihmisiä ymmärtämään rangaistavan ja lain salliman vihapuheen välinen raja.

Tähän tarvitaan myös mediaa. Forss kiittelee viime aikojen uutisointia, jossa on käsitelty yksityiskohtaisesti sitä, mikä tekee tuomittujen poliitikkojen teksteistä kiihottamista kansanryhmää vastaan.

- On tärkeää tiedottaa avoimesti ja faktapohjaisesti asioista, joita pyritään vääristelemään, Forss sanoo.

Nettipoliisi Marko Forss kävi Facebookissa keskustelua vihapuheesta tammikuussa.

Tarpominen loputtomalla suolla ei ole turhaa

Poliisin vihapuheen vastaiseen kampanjaan kuului päiväkoti-ikäisille suunnattu YouTube-video. Videolla lapsi seuraa sohvalla, kuinka hänen äitinsä kirjoittaa vihaista viestiä poliitikon Facebook-seinälle. Lapsi kuiskaa pehmoeläimelleen sanan ”poliisileijona”, ja pehmoeläin alkaa torua äidin käytöstä.

Sosiaalisen median vihaa käsitellyt video sai osakseen viharyöpyn sosiaalisessa mediassa. Arvostelijat kokivat poliisin kannustavan lapsia ilmiantamaan vanhempansa. Esimerkiksi Verkkouutisten nettikeskustelussa videota verrattiin DDR:n pahamaineiseen tiedustelukoneistoon Stasiin, joka sai kansalaiset kyttäämään toisiaan.

Todellisuudessa suomalaiset ovat tehneet ahkerasti kanteluja aiem­minkin. Oikeusministeriön vihapuheraportista selviää, että suomalaiset ovat lähettäneet poliisille yli 20 000 nettivinkkiä vuodessa. Vinkin voi lähettää halutessaan nimettömänä. Kesäkuun 2015 ja tammikuun 2016 välisenä aikana poliisi sai noin 4 600 vinkkiä pelkästään rasistisista rikoksista ja ihmisvihasta. Siis yli 20 vinkkiä päivässä.

Luvut kuvaavat nettipoliisin urakan kokoa. Työtä riittää jatkossakin, mutta onko kuorma jo lohduttoman suuri?

- Tavallaan on. Netin rikollisuus on loputon suo, jota ei voi koskaan täysimääräisesti hallita, vastaa Kilpeläinen.

Se ei tarkoita, että työ olisi turhaa. Kun yhteiskunta digitalisoituu, netin näkyvä poliisitoiminta tulee koko ajan tärkeämmäksi. Kilpeläinen muistaa muun muassa tapauksen, jossa nuori tyttö oli joutunut poliisin raiskaamaksi. Tyttö ei uskaltanut mennä tekemään rikosilmoitusta poliisilaitokselle mutta kysyi asiasta sosiaalisessa mediassa.

- Olisiko rikosta selvitetty koskaan ilman nettipoliisia?

Sota ehkä hävitään, mutta taisteluja voitetaan

Myös Marko Forss myöntää, että netin viharikosten kanssa poliisi joutuu toisinaan nostamaan kädet pystyyn. Somerikollisuus on hänen mukaansa arkipäiväistynyt, tutkintavastuut poliisilaitosten välillä ovat epäselviä, pakkokeinolait laahaavat perässä ja asiallinen keskustelu vaikeista aiheista on lähes mahdotonta.

- Sodassa vihakirjoittelua vastaan poliisi on tuomittu häviämään, mutta taisteluja sentään voitetaan - vaikkakin vähemmän kuin ennen, Forss sanoo.

- Viharikollisuus on ihan kuin muukin rikollisuus. Siihen voidaan puuttua tehostetusti ja lieventää ongelmaa, mutta sitä ei ikinä saada kokonaan pois.

Iltapäivällä Toni Reinikainen kiertelee autollaan Mikkelin Kalevankankaan koulun läheisyydessä. Nuorten kädet nousevat pystyyn kun he huomaavat tutun poliisin ratin takana. Reinikainen on kouluvierailujen ja nettipoliisin työn ansiosta paikallinen julkkis.

- Aina kun ne tervehtivät koko kädellä, minä tervehdin takaisin. Mutta entä jos lapasen alla on vain yksi sormi pystyssä, Reinikainen hekottelee.

Julkisuus ei häiritse Reinikaista, koska hänellä ei ole ”tarvetta lähteä töiden jälkeen kaupungille örveltämään”. Lisäksi hän on tottunut kotikunnassaan Kangasniemellä siihen, että kaikki tietävät hänen olevan poliisi.

Kaduilla kävellessään Reinikainen pysähtyy turisemaan hetkeksi kansalaisten kanssa. Isokokoisen miehen lupsakka olemus muistuttaa vanhan ajan toripoliiseja.

Tällaisia reinikaisia poliisi tarvitsee myös internetiin. Se vain on isompi tori kuin Mikkelissä.

Heikki Kärki
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi