Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Rosa Liksom muistelee TV-lapsuuttaan: Kerran illassa uutislähetys ja kerran kuussa elokuva

Makuuhuoneeni ikkunasta näkyy suoraan viereisen talon olohuoneeseen. Siellä on puolen seinän kokoinen taulutelevisio, joka on päällä aina. Pääasiassa ruudussa pyörivät taivaskanavien piirretyt.

Minun kotikylääni, joka on Tornionjokilaaksossa, ilmestyi ensimmäinen televisio marraskuussa 1963. Kuvaruutu oli A4-kokoinen. Kansakoulun opettaja hankki sen, ja me kylän lapset saimme käydä joskus hänen luonaan ihmelaatikkoa katsomassa.

Ensimmäinen ohjelma, jonka olen katsonut televisiosta, on J. F. Kennedyn hautajaiset. Muistan, kuinka jähmetyin muiden lasten ja muutaman joutilaan aikuisen tavoin kuvaruudun ääreen.

Sianteurastusta ja lehmänastutusta lukuun ottamatta mikään ei ollut aikaisemmin vanginnut minua niin totaalisesti kuin televisio. Kuvan ja äänen lumo hurmasi minut.

Meille kotiin isä hankki television muutamaa vuotta myöhemmin. Kuvaruutu oli hieman isompi, ja laitteessa oli jalat. Tämä kaappimainen televisio sijoitettiin saliin, jota käytettiin harvoin.

Lestadiolainen mummoni vaati, että television päälle laitetaan niin iso ja paksu liina, että se peittää koko televisiokaapin. Isä laati televisionkatselusäännöt. Siitä katsottaisiin kerran illassa uutislähetys ja kerran kuussa elokuva. Ensimmäinen näkemäni elokuva oli Tuulen viemää. Rakastuin Clark Gableen.

Noista viattomuuden ajoista on muutama vuosikymmen. Televisiokulttuuri muuttuu nopeasti, ja ihmisten medialukutaito on parantunut. Siitä, mikä vielä vuosi sitten otettiin vakavasti, tehdään nyt pilaa. Televisiomainoksetkin ironisoivat itseään.

Monissa perheissä televisio on aina päällä, ja sen äänimaisema on sitä melua, joka saastuttaa aivomme. Televisiosarjojen loputon virta jatkuu päivästä toiseen. Suuri osa niistä on kevytlevitettä, joka on tarkoitettu helppoon nautintoon, viihdyttämään, passivoimaan ja naurattamaan meidät hengiltä.

Miten kävi isäni laatimien television katsomista säätelevien tolkun sääntöjen? Aina kun iltauutiset alkoivat, televisio laitettiin päälle eikä kukaan kiirehtinyt sammuttamaan sitä. Yllättäen innokkaimmiksi televisionkatselijoiksi osoittautuivat isä ja mummo.

Isälle kelpasivat urheilun lisäksi myös lastenohjelmat. Mummo taas istui salin nurkassa selkä televisioon päin ja katsoi kuvavirtaa olkapäänsä takaa. Asento oli ergonomisesti huonoin mahdollinen, mutta se kärsimys, mitä hän koki katsellessaan lähetystä, huuhtoi television katseluun liittyvän synnin pois.

Minulla ei ole ollut televisiota kahteenkymmeneen vuoteen. Kun televisio meni rikki, en hankkinut uutta, ja sittemmin totesin, etten kaipaa sitä. Nykyään valitsen Yle Areenasta ohjelmat ja katson ne silloin kun huvittaa.

Rosa Liksom on kirjailija ja taiteilija.

Rosa Liksom
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X