Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Hiihtoliiton puheenjohtaja lääkäröi suhteita Lahteen - penää kaupungilta "uutta toimintakulttuuria"

Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori, oik. esiintyi lokakuussa Lahdessa yhdessä kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n pääsihteeri Sarah Lewisin ja presidentti Gian-Franco Kasperin kanssa. Kuva: Mirja Hussain

Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori uskoo, että 185 000 euron rahariita Lahden Hiihtoseuran kanssa ratkeaa pian.

Lahden MM-kisojen kahden keskeisen järjestäjätahon kiista nousi alkuviikolla tapetille Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmalan annettua haastattelun Yleisradiolle.

Hiihtoliitto ei ole ollut tyytyväinen LHS:n tarjoamaan järjestysmiesten määrään, minkä vuoksi liitto kertoo jarruttaneensa järjestämiskorvauksen ensimmäisen puolikkaan maksuja.

Lahden päässä puolestaan on tartuttu maksurästiin kovin ottein, ja torstaina on käynnistymässä perintämenettely rahojen saamiseksi Hiihtoliitolta, mitä liitossa pidetään vahingollisena.

- On menty tunteiden puolella, ja kyse on muutamista ihmisistä. Itse koetan olla lääkärin roolissa, Vuori lausuu.

"Lääkäri" parsii haavoja

Lääkäriä tarvitaan esimerkiksi parsimaan haavoja, joita Lahden päässä aiheuttavat toiminnanjohtaja Mika Kulmalan lausunnot, joiden mukaan ei ole itsestäänselvyys, että Lahdessa järjestetään hiihdon maailmancupin kilpailuja vuonna 2018 ja siitä eteenpäin.

Hiihtoliitolla ja Lahdella on kuitenkin voimassa sopimus, jossa liitto sitoutuu tukemaan ja toimimaan kaikin tavoin sen puolesta, että Salpausselän kisat säilyttäisivät maailmancup- kilpailujen statuksen.

Liitto lupaa myös myötävaikuttaa kansallisesti ja kansainvälisesti, erityisesti kansainvälisessä hiihtoliitossa FIS:ssä, siihen että Lahti säilyy ja vahvistuu hiihdon pohjoismaisten lajien MM- kilpailujen sekä hiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancup- kilpailujen järjestämispaikkana.

Puheenjohtaja seisoo kiistassa toimivan johdon takana.

- Uutta toimintakulttuuria tarvitaan. Meillä pitää olla (Lahden kanssa) yhteinen visio. Selkeää lähestymistä on tapahduttava, hän sanoo viitaten MM-2017:n järjestämissopimukseen.

Sopimusta pitää noudattaa

Kivi Hiihtoliiton monossa on MM2017:n kisariskin ja mahdollisten voittojen jako, jota liitossa pidetään aivan liian edullisena lahtelaisille.

- Itse en olisi sellaista sopimusta tehnyt, mutta sopimus on sopimus. Sitä pitää noudattaa, Vuori toistaa aiemman kantansa.

Troikka järjestää MM-kisoja

Liiton on riski ja voitto

Lahti on perinteikäs talviurheilukaupunki, jossa kansainvälisiä hiihtomittelöitä on järjestetty 1920-luvulta lähtien.

MM-2017-kisojen järjestelyissä on mukana tuttu kolmikanta: Suomen Hiihtoliitto, Lahden kaupunki ja Lahden Hiihtoseura.

Vuonna 2013 solmitun sopimuksen mukaan Hiihtoliitto saa kokonaan kisojen mahdollisen voiton 5 miljoonaan euroon asti

Viiden miljoonan euron ylittävästä voitosta saavat osuuden myös LHS (27 prosenttia) ja Lahden kaupunki (13 prosenttia).

Kaupungille ja Lahden Hiihtoseuralle on sopimusteitse turvattu yhteensä 2 miljoonan euron järjestämiskorvaus. Se ei riipu kisojen taloudellisesta tuloksesta.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X