Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Nuoli saatiin poistettua haavoittuneesta joutsenesta - "Joutsenet ovat kovia kavereita"

Kyhmyjoutsen saatiin lopulta kiinni perjantai-iltana ja toimitettiin lääkäriin. Kuva: Katja Luoma

Loppiaisen jännistysnäytelmä näyttää saaneen ainakin hetkellisesti onnellisen lopun, sillä nuolen lävistämä joutsen toipuu nyt Heinolan lintutarhalla.

- Eläinlääkäri poisti nuolen. Joutsen on saanut kipulääkettä ja antibioottikuurin. Sitä ei pystytty vielä kuvaamaan, joten meillä ei ole tarkempaa tietoa sen vammoista, eikä siitä onko sillä sisäisiä verenvuotoja. Jos niitä on, lintu voi olla aamulla kuollut. Ensi yö on ratkaiseva, Heinolan lintutarhan hoitaja Olli Vuori arvioi.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen palomestarin mukaan joutsen oli saanut nuolesta lihasvamman.

"Joutsenet ovat taistelijoita"

Lahden Polttimon sulasta löydetty, todennäköisesti varsijousen nuolen lävistämäksi joutunut kyhmyjoutsen sähisee lintutarhalla pää pystyssä. Se on Vuoren mukaan hyvä merkki.

- Lintu on nyt shokissa. Sille on ruokaa tarjolla, mutta sitä se tuskin syö. Annetaan nyt sen toipua rauhassa lämpöisessä. Joutsenet ovat kovia kavereita, taistelijoita. Villieläimet ovat muutenkin vahvempia kuin kotieläimet. Joutsenen selviytymisestä ei pysty sanomaan mitään varmaa, mutta sähiseminen on hyvä merkki. Sillä se osoittaa luonnettaan.

"Nuoli ei vie isoa tilaa"

Pelastuslaitos ja vapaaehtoiset lintuasiantuntijat yrittivät saada loukkaantuneen joutsenen kiinni useamman kerran loppiaisen aikana. Illan hämärässä tehty yritys tuotti tulosta, kun palomiehet saivat juostua loukkaantuneen joutsenen kiinni.

- Nuoli oli mennyt joutsenen lävitse todella alhaalta. Linnun kannalta olisi ollut parempi, jos se oli mennyt lävitse ylempää. Tosin eihän nuoli isoa tilaa vie, Vuori sanoo.

Roolit vaihtuivat

Nuolen lävistämä joutsen on nyt hoidossa, mutta ihmisillä on huoli Polttimon sulaan jääneestä toisesta joutsenesta. Vuorikin on saanut asiasta jo useita yhteydenottoja.

- On hienoa, että ihmiset kantavat huolta, mutta tällä kertaa se on turhaa. Lintu kyllä pärjää itsekseen. Sitä ei ole mitään syytä ottaa kiinni. Se ei sieltä minnekään lähde, vaan varttuu siellä kaveriaan, Vuori kertoo.

Sulaan jäänyt kyhmyjoutsen on itsekin ollut hoidossa lintutarhalla muutamia vuosia sitten. Tuolloin hänen puolisonsa odotti sitä kärsivällisesti. Nyt roolit vaihtuivat.

Mia Miettinen
mia.miettinen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi