Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Thaimaasta Suomeen adoptoitu poika päätyi lopulta vankilaan - traumatisoituneen Lassen ongelmat johtivat surmatekoon

Ensin tuli pieniä ongelmia, sitten suurempia ongelmiin ja lopulta todella isoja ongelmia, Lasse sanoo. Kuva: Mikko Vähäniitty

Suuressa huoneessa oli kymmeniä aitauksia. Tummapäiset taaperot kököttivät kukin omassa karsinassaan. Thaimaalaisessa lastenkodissa riitti hälyä, huutoa ja komentelua. Puutetta oli kaikesta: ruoas­ta ja vaatteista, rakkaudesta ja huolenpidosta. Joinain päivinä lapsille annettiin vain kupillinen riisiä.

- Olen nähnyt valokuvia. Olimme kuin löytökoirat aitauksessa, Bangkokissa varttunut thaimaalaispoika muistelee.

Pojan isä oli rikollinen, eikä ravintolassa työskennellyt äiti pystynyt elättämään lastaan. Kaksivuotiaana poika annettiin naapurissa asuvalle tädilleen, mutta tämän voimat loppuivat nopeasti. Seuraavaksi pienokainen siirrettiin lastenkotiin.

Pojalla on ensimmäisistä ikävuosistaan lähinnä epämääräisiä, välähdyksenomaisia muistikuvia. Joistakin asiois­ta hän on varma: lapsia laiminlyötiin, kiristettiin ruoalla ja pidettiin kurissa väkivallalla. Poika muistaa, kuinka vasta kävelemään oppineet pienokaiset huusivat jokaiselle ohikulkijalle: ”Ota minut, ota minut!”

Olimme kuin löytökoirat aitauksessa.

- Se oli julma maailma. Lapset joutuivat tappelemaan elämästään heti alusta asti.

Yhtenä päivänä ohikulkijat pysähtyivät pojan kohdalle. Heillä oli yllättävä uutinen. Nelivuotiaaksi varttunut poika adoptoitaisiin suomalaiseen perheeseen.

Adpotioperhe löytyi Suomesta

Lasse sai nimensä keskisuuressa suomalaisessa kaupungissa vuonna 2002. Nyt hän on 18-vuotias, alkuperäistä thainkielistä nimeään hän ei muista.

Lasse muutti varakkaaseen insinööriperheeseen rauhalliselle omakotitaloalueelle. Tällaiseen ympäristöön Suomeen adoptoidut lapset usein tulevat, sillä suurin osa kansainvälisen adop­tion hakijoista on korkeasti koulutettuja ja hyvin toimeentulevia aviopareja. Lassen perheeseen kuului äidin ja isän lisäksi kolme sisarusta.

Lassea hoidettiin ensimmäinen vuosi kotona, jotta hän saisi rauhassa tutustua suomalaiseen elämänmenoon. Sen jälkeen hän meni kansainväliseen leikkikouluun, sai kavereita ja pääsi mukaan harrastusryhmiin. Oli jalkapalloa, jääpalloa, kitaransoittoa ja pianotunteja. Poika nautti musiikista ja urheilusta ja osoittautui niissä myös lahjakkaaksi.

- Pärjäsin etenkin jalkapallossa. Olen aina ollut nopea ja kestävä, Lasse sanoo.

Lasse näki pahoja unia ja koki pahaa oloa

Pian perheessä huomattiin, että jokin on huonosti. Thaimaan kokemukset olivat jääneet Lassen sanojen mukaan hänen takaraivoonsa jyskyttämään. Hän kärsi keskittymiskyvyn puutteesta ja koki selittämätöntä epävarmuutta.

Lisäksi Lasse näki Thaimaan lastenkodista pahoja unia, joiden todenperäisyydestä ei voinut olla varma. Usein hänellä oli vain paha olo.

- Minulla oli traumoja. Pahoja muistoja lapsuudesta, jotka nousivat aina tietyissä tilanteissa esiin.

Lasselle kävi niin kuin osalle varhaislapsuudessaan traumatisoituneista lapsista käy. Samalla kun hän alkoi tuntea ympäristönsä turvalliseksi, hän alkoi oireilla. Lasse alkoi saada kiukunpuuskia ja joutua toistuvasti riitoihin ja käsirysyihin. Hän ei sopeutunut perheen yhteisiin sääntöihin ja haki vanhemmiltaan huomiota käyttäytymällä huonosti. Vanhemmat kertovat huolestuneensa erityisesti Lassen väkivaltaisista raivokohtauk­sista, jotka kohdistuivat hänen sisaruksiinsa.

- Ensin tuli pieniä ongelmia, sitten suurempia ongelmiin ja lopulta todella isoja ongelmia, Lasse sanoo.

- Enkä tiedä vieläkään, mikä minua vaivaa.

Luovuttajamaita ovat Kiina, Kolumbia, Thaimaa ja Venäjä

Kansainvälinen adoptio on suhteellisen uusi ilmiö. Ennen 1990-lukua toiminta oli maailmanlaajuisestikin vähäistä. Suomi taas kuului vielä 1950-70-luvuilla lapsia ulkomaille lähettävien maiden joukkoon.

Nyt maailmassa on yli miljoona kansainvälisesti adoptoitua, joista Suomessa asuu Tilastokeskuksen mukaan yli 5 700. Suurimpia luovuttajamaita ovat olleet Kiina, Kolumbia, Thaimaa ja Venäjä.

Kun kansainvälinen adoptio on yleistynyt, aiheesta on saatu lisää tietoa. Suomessa aloitettiin vuonna 2007 laaja Fin-Ado-tutkimus, jossa kartoitetaan ulkomailta adoptoitujen hyvinvointia ja kokemuksia.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että adoptio on keskimäärin erinomaista lastensuojelua. Lasten aineelliset ja sosiaa­liset olot kohenevat, perhetilanne vakiintuu ja psyykkiset häiriöt vähenevät.

Mutta tutkimukset kertovat myös adoptioperheiden kohtaamista ongelmista. Adoptiolapsilla on muita yleisemmin käytöshäiriöitä, psyykkisiä ongelmia, oppimisvaikeuksia ja muita kehitysviiveitä, jotka vaikeuttavat uuteen ympäristöön sopeutumista. Lisäksi Suomeen adoptoidut joutuvat kohtaamaan perhemuotoonsa ja taustaansa liittyvää kyseenalaistamista, jotkut myös rasismia.

Kuva: Mikko Vähäniitty

Neljä viidestä adopiolapsesta sopeutuu melko hyvin

Adoption onnistuminen riippuu siitä, kenen näkökulmasta asioita katsotaan. Tutkimusten mukaan adoptiolasten häiriintyminen on harvinaisempaa kuin heidän biologisten vanhempiensa perusteella voisi ennakoida. Monen ulkomailta adoptoidun tulevaisuus heidän kotimaassaan olisi ollut hyvin vaikea.

Toisaalta adoptiolasten ongelmat ovat yleisempiä kuin adoptiovanhempien perusteella voisi ennakoida. Pelastakaa Lapset ry:n adoptiotoiminnassa 18 vuotta mukana ollut lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen sanoo, että neljä viidestä adoptiolapsesta sopeutuu hyvin tai tyydyttävästi. Lopuilla on suuria vaikeuksia.

- Tämä on kuitenkin vain valistunut arvaus. Sekin vaikuttaa, kuinka määritellään suuret vaikeudet, FinAdo-tutkimuksen tekijöihin kuuluva Sinkkonen pohtii.

Hän ei kommentoi Lassen tapausta vaan puhuu adoptiosta yleisellä tasolla. Sinkkosen mukaan lukuja olennaisempaa on ymmärtää, että adoptiolapsilla on erityishaasteita, joita biologisilla lapsilla ei ole.

- Kaksien vanhempien olemassaolo ja hylkäämiskokemukset ovat poikkeuksellisia asioita.

Ongelmiin vaikuttaa se, minkä ikäisenä lapsi on adoptoitu ja millaisissa olosuhteissa hän on varttunut. Parasta olisi, jos lapsi pystyttäisiin adoptoimaan alle kaksivuotiaana. Pitkä, turvaton ja vähävirikkeinen laitoselämä on iso riski erilaisille psyykkisille häi­riöil­le.

Thaimaan traumat kaatuivat päälle

Suomeen muuttanut Lasse oli impulsiivinen, omapäinen ja tunteiden säätelyn ongelmista kärsinyt poika. Vanhemmat ja sisarukset ajautuivat hänen kanssaan kiivaisiin yhteenottoihin, toisinaan mitättömän oloisista asioista. Lassen mukaan yksi kiista alkoi, kun hän ei suostunut syömään ruisleipäänsä loppuun.

- Äiti alkoi huutaa, että kehitysmaiden lapset ovat nälkäisiä. Minä sanoin, että kai minä sen tiedän. Tuollaisina hetkinä Thaimaan traumat tulivat päälle.

Vanhempien mukaan Lassen käytös oli tottelematonta ja uhmakasta. He kertovat, että poika ei suostunut syömään kuin lihat ja makkarat leivän päältä. Jos Lasselta kiellettiin jotain, hän sanoi ottavansa sen joka tapauksessa.

Juttelemisesta alkaneet riidat kärjistyivät fyysisiksi, eikä vilkkaan lapsen rauhoittaminen ollut helppoa. Lassella diagnosoitiin adhd, johon hankittiin lääkitys. Se lisäsi ongelmia, sillä Lasse muuttui entistäkin levottomammaksi. Myöhemmin selvisi, ettei hänellä ole adhd:ta.

- Vanhempani saivat erilaisen lapsen kuin odottivat. Sitten kun he huomasivat ongelmani, he menivät paniikkiin, Lasse sanoo.

Vanhemmat ovat eri mieltä. Heidän mukaansa Lassen ongelmat olivat jo alun perin niin suuria, ettei onnistumisen mahdollisuuksia ollut.

Kiintymyssuhdehäiriö nousee esille

Yksi adoptiolasten tunnetuimmista ja tutkituimmista ongelmista on kiintymyssuhdehäiriö.

Turvallinen lapsuus tuottaa eräänlaisen pysyvän turvallisuudentunteen: turvallisen kiintymyssuhteen, jota Sinkkonen kuvailee ”elämän valttikortiksi”. Turvaton lapsuus ja esimerkiksi väkivallan pelko johtavat puolestaan usein kiintymyssuhteisiin liittyviin ongelmiin.

Niin sanottu reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö ilmenee siten, että lapsi on jatkuvasti peloissaan eikä rauhoitu vanhemman tyynnyttelystä. Estottomassa vuorovaikutushäiriössä lapsi ei puolestaan erottele aikuisia toisistaan. Lapsi hakee huomiota ja kiintymystä vierailta aikuisilta ja käyttäytyy takertuvasti ja estottomasti. Osalla lapsista havaitaan piirteitä kummastakin oiretyypistä.

Normaaliväestöstä kiintymyssuhdehäiriöt koskettavat alle yhtä prosenttia, mutta FinAdo-tutkimuksessa havaittiin 58 prosentilla Suomeen adoptoiduista lapsista jokin häiriön piirteistä. 18 prosentilla adoptiolapsista kiintymyssuhdehäiriö oli voimakas.

Häiriötä tutkitaan nyt paljon

Ilmiö on nyt vilkkaan tutkimuksen kohteena.

Tiedetään, että kiintymyssuhdehäiriö syntyy, jos lapsella ei ole ollut mahdollisuutta muodostaa ensisijaista kiintymyssuhdetta kehenkään aikuiseen, yleensä äitiin tai isään. Häiriön hoidossa tärkeintä on tarjota lapselle turvallinen ja jatkuvasti saatavilla oleva aikuinen. Hoito onnistuu usein hyvin, mutta lapsuudessa muodostuneet kiintymyssuhdemallit vaikuttavat ihmissuhteisiin vielä aikuisenakin.

Ei tiedetä tarkasti, millaisia yhteyksiä kiintymyssuhdehäiriöllä on myöhempiin ongelmiin. Amerikkalaistutkimusten mukaan häiriöt vaikuttavat leikkitaitoihin ja aiheuttavat sosiaalisia ongelmia. Myöhemmin kiintymyssuhdehäiriön on arveltu olevan yhteydessä muun muassa varasteluun, valehteluun ja julmuuteen.

Lasse ei ole varma, onko hänellä kiintymyssuhdehäiriö, mutta osa sen oireista tuntuu tutulta. Hän kertoo varastaneensa karkkirahaa isänsä lompakosta seitsemänvuotiaana. Vanhempien mukaan Lasse syytti virheistään aina muita, Lassen mielestä hänestä tehtiin virheiden jälkeen perheen syntipukki.

- Aina paha, minulle sanottiin. Aina paha, aina paha.

Suomessa päädytään yleensä terapiaan

Kun suomalaisessa adoptioperheessä syntyy ongelmia, mennään yleensä terapiaan. Niin tehtiin myös Lassen perheessä: ensin kuukausittain ja lopulta kerran viikossa. Vanhempien mukaan Lasse ei pystynyt käsittelemään vaikeita asioita, vaan alkoi itkeä tai huutaa. Myöhemmin Lasse alkoi suhtautua vanhempien mielestä koko terapiaan ylimielisesti.

Lasse itse muistelee perheterapiaa ja kosketusterapiaa huvittuneesti naurahtaen.

- Se meni vain riitelyksi. Muut huusivat, terapeutti oli hiljaa.

Sinkkosen mukaan kiintymyssuhdehäiriöstä kärsivät lapset eivät tarvitse niinkään terapiaa vaan vanhemman huomiota. Tarkoituksena on, että valikoimaton sosiaalisuus muuttuisi valikoivaksi, lapsi lakkaisi höseltämästä ja kiinnittyisi vanhempiinsa. Siksi on tärkeää, ettei adoptiolasta viedä päivähoitoon ennen kuin ollaan täysin vakuuttuneita hänen pärjäämisestään. Tätä viestiä toistetaan adoptiovalmennuksissa ja -oppaissa.

Ongelma on se, että vanhemmat tekevät lopulta omat ratkaisunsa. Ulkopuoliset eivät voi puuttua perheiden päivähoitopäätöksiin.

- Adoptiopalveluissa ei voida sanoa muuta kuin tsot-tsot, Sinkkonen kertoo.

Tarinoita on monenlaisia

Adoptiot ovat erilaisia. Suomessa tiedetään tarinoita, joissa lapset ovat tulleet kammottavista olosuhteista mutta solahtaneet vaivattomasti uuteen maahan, kiinnittyneet perheeseensä ja alkaneet kukoistaa. Kiintymyssuhdehäiriökin lieventyy tutkimusten mukaan neljässä vuodessa siten, että ero biologisiin lapsiin ei ole tilastollisesti merkittävä.

Mutta tiedetään myös surullisempia tarinoita. Nimettömissä blogeissa ja haastatteluissa adoptiovanhemmat kertovat, kuinka vaikeaa traumatisoituneiden ja hillittömän aggressiivisesti käyttäytyvien lasten kanssa voi olla. Nämä tarinat eivät vain tavoita kaikkia adoptiovanhemmuudesta haaveilevia.

- On vaikea saada adoption hakijat miettimään kaikkea sitä raskasta, mitä voi tapahtua. Emme halua mustamaalata adoptiota mutta yritämme karsia ruusunpunaisimpia unelmia, Sinkkonen sanoo.

Asia on herkkä. Jos adoptiovalmennuksessa keskitytään kiintymyssuhdehäiriön kaltaisiin ongelmiin, järjestäjiä syytetään unelmien latistamisesta. Jos media nostaa esiin synkempiä adoptiotarinoita, sitä syytetään sensaatiohakuisuudesta. Tutkijoitakin on moitittu siitä, että he keskittyvät liiaksi adoptioon liittyviin vai­keuksiin.

Vaikeat adoptiot ovat silti todellinen ongelma. Viime vuonna Suomeen adoptoitiin ulkomailta 94 lasta. Huippuvuonna 2005 lapsia tuli 308. Vaikka Suomeen adoptoidaan jatkuvasti vähemmän lapsia, suuri osa heistä on yli kaksivuotiaita ja yhä useammalla on jonkinlaisia erityistarpeita.

Rakkaus ei aina voita, todellisuus voi olla karu

Adoptiosta tiedetään edelleen vain vähän. Edes adoptioperheet eivät tunne kaikkia realiteetteja, muulle yhteiskunnalle asia on vielä vieraampi. Esimerkiksi pienten kuntien sosiaalitoimille adoptiopalveluiden järjestäminen on usein vaikeaa.

- Adoptiovanhempien oma vertaistuki ja järjestötoiminta on kuitenkin erinomaista, Sinkkonen kiittelee.

Järjestöjen materiaaleissa erilaisista haasteista kerrotaan niin kattavasti, että vanhempien pitää olla lapsenkaipuussaan sokeita, elleivät he tiedosta vaikeuksien mahdollisuutta. Tällaisia vanhempia on kuitenkin olemassa.

- Monilla on kaunis ajatus siitä, että rakkaus voittaa kaiken. Valitettavasti näin ei ole, vaan todellisuus voi olla karu, Sinkkonen sanoo.

Lasse sijoitettiin kodin ulkopuolelle

Lasse sijoitettiin kymmenvuotiaana väliaikaisesti kodin ulkopuolelle. Pojan mielestä hänen vanhempansa luovuttivat liian­ aikaisin.

- En ymmärtänyt enkä hyväksynyt, että minun piti taas muuttaa muualle, Lasse sanoo.

Vanhempien mukaan ratkaisu oli välttämätön. Neljän vuoden terapia ei ollut tuottanut tuloksia, ongelmat Lassen kanssa olivat vain kasvaneet. Poika ei kunnioittanut muita, riitely ja varastelu oli jatkuvaa. Lisäksi sosiaalitoimi ja lastenpsykiatrit vakuuttivat, että sijaishuolto olisi myös Lassen kannalta hyvä ratkaisu. Sen piti tarjota rauhallinen ympäristö ja rauhoittaa tilanne kotona.

Suomessa ei rekisteröidä huostaanotettujen lasten taustoja, joten kukaan ei tiedä, kuinka usein ulkomailta adoptoidut päätyvät sijaishuoltoon. Tätä juttua tehdessä vastaan tuli kuitenkin useita tapauk­sia. Ruotsalaistutkimuksen mukaan adoptiolasten todennäköisyys huostaanotolle on biologisiin lapsiin verrattuna 3-5-kertainen.

Lasse siirrettiin ensin vastaanottokotiin, sitten hänet otettiin huostaan ja lähetettiin sijaisperheeseen uudelle paikkakunnalle.

- Minulla oli tosi kova ikävä kotiin. Soittelin aluksi isille niin paljon, että minulta otettiin puhelin pois, Lasse kertoo.

Kun vanhat ongelmat jatkuivat myös sijaisperheessä, olisi edessä ollut muutto lastenkotiin. Perhe halusi kuitenkin yrittää vielä kerran. Huostaanotto purettiin, ja Lasse palasi 12-vuotiaana takaisin. Hänelle järjestettiin harrastuksia ja perheeseen laadittiin yhteiset säännöt yhdessä sosiaalitoimen kanssa.

Mikään ei vanhempien mukaan auttanut. Lasse käyttäytyi uhkaavasti ja uhmakkaasti, sisarukset alkoivat pelätä häntä ja kodin ilmapiiri oli jatkuvasti kireä. Lasse annettiin uudelleen huostaan, tällä kertaa nuorisokotiin.

Lasse ei sopeutunut laitoksiin

Nuorisokotien muut lapset olivat Lassea vanhempia, ja poika yritti hakea heidän hyväksyntäänsä. Se johti uusiin ongelmiin: hän kokeili päihteitä ja väkivaltainen käytös jatkui. Lasse kertoo joutuneensa muun muassa taloudellisen hyväksikäytön uhriksi.

- Jos et anna rahaa, saat turpaan. Niin yksinkertaista se voi laitoksissa olla.

Lasse oppi hiljalleen sosiaalista pelisilmää. Välillä ohjaajat ja terapeutit kiittelivät, kuinka paljon hän oli edistynyt ongelmiensa kanssa, vaikka todellisuudessa mikään ei ollut muuttunut.

- Eivät minun ongelmani näkyneet tunnin palavereissa. En kestänyt laitosten arkea, Lasse sanoo.

- Se on kuin vankilan esiaste. Herätään joka päivä ilman vanhempia, ja muut kertovat, mitä pitää tehdä.

Hän yritti omien sanojensa mukaan myös käsitellä asioita, mutta kaikki meni huonompaan suuntaan. Nuorisokotien piti tarjota omanikäistä seuraa ja jatkuvaa huolenpitoa, mutta Lasse koki vain lisääntyvää epävarmuutta ja uusia hylkäyskokemuksia. Hän ei sopeutunut laitoksiin, joten häntä siirreltiin paikasta toiseen.

- Joka paikassa sama juttu. Koko ajan tuntui pahalta, eikä kukaan osannut auttaa minua. Ohjaajat tekevät laitoksissa kolmivuorotyötä, eivätkä voi välittää lapsista niin paljon kuin minä olisin tarvinnut.

Urheilu auttoi Lassea

Kesäkuussa 2012 aurinko paistoi Eerikkilän urheiluopiston nurmikentille Forssan naapurikunnassa Tammelassa.

Ikäluokkansa parhaat jalkapalloilijat olivat kokoontuneet piirijoukkueiden cup-turnaukseen. Mukana olivat nykyisin Tanskassa ammattilaisena pelaava Kaan Kairinen, Veikkausliigan tämän kauden läpimurtopelaajiin kuuluva Mikael Soisalo ja HJK:n nuori tähti Lucas Lingman.

Pelaamassa oli myös nuorisokodissa asunut laitahyökkääjä Lasse, 14, joka pärjäsi parhaiden seassa mainiosti. Vaikka Lasse ei tehnyt yhtään maalia, hänet valittiin turnauksen tähdistöjoukkueeseen.

- Ne olivat elämäni parhaat pelit. Silloin kuvittelin pääseväni ammattilaiseksi.

Lassen mukaan urheilu auttoi laitosnuoruuden ensimmäisinä vuosina. Oli innostavaa tekemistä, terveellinen ympäristö ja valmentajien huolenpitoa. Aktiivisimmallaan Lasse harrasti neljää lajia samaan aikaan: jalkapalloa, jääpalloa, nyrkkeilyä ja yleisurheilua. Esimerkiksi juoksukilpailuissa tuloksena oli yleensä ykkössija.

- Pystyin keskittymään urheiluun, mutta en oikein mihinkään muuhun.

Tappelu oli Lasselle tuttua

Seuraavana talvena Lasse loukkasi akillesjänteensä polkupyörän pinnojen väliin ja joutui kuukausiksi sivuun urheilusta. Samalla hän ymmärsi, ettei paluu adoptioperheen luo toteutuisi milloinkaan.

- Siinä vaiheessa valitsin laitoselämän ja siellä pärjäämisen, Lasse kertoo.

Lasse ei edes yritä kierrellä, että hänen nyrkkeilyharrastuksessaan olisi ollut kyse jostain muusta kuin mahdollisuudesta pärjätä kahakoissa. Hänen mukaansa laitoksissa vallitsi selkeä hierarkia: fyysisesti kovimmat olivat nokkimisjärjestyksessä ensimmäisinä, heikot eivät saaneet mitään.

- Kun menin mukaan väkivaltaiseen maailmaan, lapsuusmuistot painoivat päälle entistä kovemmin. Muutuin koko ajan väkivaltaisemmaksi.

Lasse laskee tapelleensa elämässään satoja kertoja. Hän karkaili laitoksista ja päätyi kaduille nujakoimaan.

- Minusta tuli kuuluisa niissä piireissä. Jossain laitoksissa sain olla tappelijan maineen ansiosta rauhassa. Mutta eihän se ole oikeaa elämää, että asiat pitää saavuttaa väkivallalla.

Lasse uskoo kohtaloon

Kansainvälisesti adoptoitujen haastatteluissa on tullut esiin, että adoptoidut miettivät usein elämänsä käännekohtaa. Miksi minut valittiin kaikkien lasten joukosta, miksi minut luovutettiin ulkomaille, mitä jos olisin jäänyt synnyinmaahani?

Myös Lasse on kelannut elämäänsä taaksepäin. Hän sanoo uskovansa kohtaloon ja olevansa esimerkki siitä, kuinka pahuus synnyttää pahuutta.

- Elämäni on ollut täynnä epävarmuutta, laitoshoitoa, väkivaltaa ja huonoa ja turvatonta ympäristöä. Totta kai se näkyy jossain.

Lasse on edelleen sitä mieltä, että adoptio on yleisesti ottaen hyvä asia. Hän kuitenkin kaipaisi adoptiovanhem­pien joukkoon muitakin kuin varakkaita ja korkeasti koulutettuja mallikansalaisia.

- Olisiko sellaisia adoptiovanhempia, jotka ovat kokeneet kovia ja nähneet itse kaikenlaista? Heillä voisi olla enemmän kokemusta auttaa niitä lapsia, jotka on kokeneet pahoja asioita, Lasse pohtii.

- Myönnän, että olin vaikea lapsi ja tein tyhmyyksiä. Uskon silti, että koti, perhe ja rakkaus olisivat kuitenkin voineet auttaa.

Alkuvuodesta 2015 Lasse tuomittiin iäkkään naisen ryöstöstä. Hänet siirrettiin kerta toisensa jälkeen kovemman kurin laitoksiin.

Nuorukainen tappeli ohjaajia vastaan, karkaili ja käytti päihteitä. Hän ei kun­nioittanut lakeja tai laitosten sääntöjä. Lopulta tuntui kuin Lasse olisi menettänyt kokonaan kykynsä tunteidensa hallintaan.

- Vielä lapsena osasin sanoa, että olen vihainen, lopettakaa. Lopulta en puhunut enää mitään, aloin vain hakata, Lasse sanoo.

Urheilun lisäksi oli toinen henkireikä: musiikki. Lasse on tehnyt omia rapkappaleita ja soittaa sekä pianoa että kitaraa.

- Joskus rauhoituin sillä, että lähdin soittamaan pianoa, mutta joka paikassa ei ole pianoa.

"Kuristetaa se nyt"

Viime vuoden heinäkuussa Lasse siirrettiin muhoslaiseen Metsolan perhekotiin. Ensimmäiset päivät hän vietti eristyksissä ja käyttäytyi henkilökunnan mukaan kohteliaasti.

Perjantaina Lasse pääsi tutustumaan perhekodin muihin asukkaisiin. Pelattiin konsolilla. Pelin aikana Lasse kertoi muille kasvaneensa väkivaltaisissa oloissa ja oppineensa olemaan paha aikuisille. Hän sanoi toiselle pojalle, että halusi pois perhekodista keinolla millä hyvänsä.

He päättivät karata.

Pojat kyhäsivät suunnitelman nopeasti. Myöhään illalla Lasse lähetti toiselle pojalle oven alta viestilapun, johon hän oli kirjoittanut: ”Kuristetaa se nyt.”

Pojat olivat ottaneet imurin putken, keittiön metallisen ritilän ja television johdon.

Perhekodin yövalvoja makasi jo maassa, kun toinen poika pyysi Lassea lopettamaan. Lasse vastasi vihaisesti huutaen:

- Turpa kiinni, tämä pitää viedä loppuun!

Tuomioksi 12 vuotta vankeutta

Oulun käräjäoikeus tuomitsi Lassen 30.6.2016 kahdeksitoista vuodeksi vankeuteen nuorena henkilönä tehdystä murhasta ja törkeästä ryöstöstä.

Haastattelujen lisäksi kirjoituksen lähteenä on käytetty poliisin esitutkintapöytäkirjoja sekä teoksia Suomalalaiset kansainvälisesti adoptoidut (Nuorisotutkimusseura 2016), Lapsi uusissa oloissa (Duodecim 2015) ja Adoptio - lapsen etu? (Lastensuojelun keskusliitto 2013). Lassen sukunimeä ei mainita hänen lähi­omaistensa suojelemiseksi.

Heikki Kärki
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi