Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Sotakoirat pelastivat talvi- ja jatkosodassa monta suomalaishenkeä - "Sinä nelijalkainen aseveljeni lepäät sankarikuoleman saaneena pienen kummun alla"

Kuva: Joel Vainonen

Miehen ja koiran suhde rintamalla saattoi lujittua kumppanuudeksi, jonka päättyminen oli isännälle kova paikka.

- Koiranohjaana toimineen alikersantti Hannu Romppaisen muistokirjoitus kaatuneesta Jocke-Jyräs-sotakoirasta kuvaa miehen ja koiran välille syntynyttä yhteyttä parhaimmillaan, Heli-Maija Heikkinen sanoo.

Jocke-Jyräs varoitti väijytyksestä

- Jocke-Jyräs - kuinka monta hauskaa ja jännittävää muistoa tuokaan nimesi mieleeni. Nyt sinä vielä muutama päivä sitten täynnä intoa ja toimintahalua oleva nelijalkainen aseveljeni lepäät sankarikuoleman saaneena pienen kummun alla, maassa, jota sinäkin omalla tavallasi puolustit.

Kerron tässä Jocke erään sinun parhaimmista suorituksistasi:

Viime talvena saimme määräyksen lähteä erääseen etulinjan pataljoonaan suorittamaan partiointia. Saimme odottaa muutaman ijäisyydeltä tuntuvan päivän ennen kuin tuli lopullinen käsky ilmoittautua erään yksikön tukikohdassa, josta partiomme oli määrä lähteä liikkeelle.

Ylitimme aamuhämärissä piikkilankaesteet ja miinakentän, jonka jälkeen sain antaa sinulle niin tutuksi käyneen käskyn ja jota sinä näytit jo odottavan:”eteen!” Lähdimme hiljaa etenemään partiopolkua myöten, sinä Jocke edellä kulkien valppaana, kuono korkealla, haistellen voidaksensi ajoissa ilmaista edessä mahdollisesti olevan vaaran. Pääsimme rauhallisesti eräälle harjanteelle, johon jäimme väijymään vihollisen partiota. Oltuamme noin kaksi tuntia väijyksissä, jonka aikana suoritit kuulovartiointia, me muut lähdimme suorittaan tiedustelua ryssän asemien eteen.

Annoin taas sinulle käskyn ”eteen”. Kuljettuamme noin 300 metriä pysähdyit yht´äkkiä ja katsoit jonkun sekunnin ajan tiukasti eteenpäin, haistellen kuono korkealla. Partio pysähtyi, ja luulen, että noiden jäyhien soturien rinnassa värähti, sillä Jocke, tuossa sinun asennossasi oli jotain tavatttoman kaunista, jylhää ja varoittavaa.

Samassa pyörähditkin ympäri ja palasit ympäri häntääsi heiluttaen ja silmissäsi katse ”teinkö oikein?” Silloin ilmoitin partion johtajalle. että edessä on ryssä, mutta kuinka kaukana, en osaa sanoa. Lähdimme etenemään varovasti. Nyt kuljit kytkettynä vierelläni, sillä olit tehtäväsi tehnyt.

Noin 150 metriä kuljettuamme havaitsimme eräällä harjanteella vihollispartion väijyksissä. Avasimme tulen ja saimme suurimman osan siitä tuhottua. Sinä ystäväni makasit vieressäni, tulittaessani konepistoolilla, rauhallisena, pää käpäliesi välissä.

Jollei sinua Jocke-Jyräs olisi ollut partiomme tunnustelijana, olisimme varmasti joutuneet suoraan ryssän väijytykseen ja silloin olisi varmasti monen soturimme veri punannut hohtavan hangen.

Teen kunniaa sinulle, pienen kummun alla lepäävä aseveljeni.

Jocke-Jyräs joutui omien ampumaksi. Romppainen oli ollut harjoittelemassa alue-etsintää Jocke-Jyräksen kanssa, kun tämä oli kadonnut. Etsinnöissä koiraa ei löydetty. Seuraavana päivänä Jocken kohtalo selvisi.

Vartiomiehet olivat nähneet kaksi isoa otusta juoksemassa Äänisjärven rannasta ja luulleet otuksia susiksi. Kun vartiomiehet liikahtivat, toinen otuksista lähti muristen tulemaan heitä kohti, jolloin vartiomiehet ampuivat sen. Jockella oli päällään Suomen armeijan SA-liivit, mutta pimeys oli estänyt vartiomiehiä näkemästä liivejä.

Pörri pelasti koko komppanian

Sotakoira Pörri lepää lemmikkieläinten hautausmaalla Helsingin Pohjois-Haagassa. Pörrin hautapaatta koristaa Vapaudenristi. Vapaudenristin ja Pörrin taistelupaikkojen nimet hakkasi Pörrin hautapaateen Pörrin isäntänä sotavuosina toiminut luutnantti Erkki Ojala. Harva soturikaan voi ylpeillä Pörrin sotatiestä: Karhumäki, Kumsa, Porajärvi, Hyrsylänmutka, Annantehtehtaat, Aittojoki, Ägläjärvi, Haukilampi, Tolvajärvi.

Pörri vainusi aina vihollisen niin kaukaa, että suomalaiset ehtivät joko piilottautua tai valmistautua vastaiskuun. Eräänkin kerran Pörri pelasti kokonaisen komppanian tuholta.

Ojalan komppania oli ylittämässä suurta suota, kun Pörri yhtäkkiä painautui matalaksi. Miehet luottivat Pörriin. Muutaman sekunnin kuluttua venäläisten maataistelukoneiden konekiväärit pyyhkivät suota. Ennen hyökkäystä Pörri kiipesi Ojalan päälle ikään kuin peittääkseen isäntänsä.

Venäläiskoneiden hyökkäys suota ylittävää komppaniaa vastaan epäonnistui. Yksikään ei kuollut, kun kaikki olivat ehtineet suojautua Pörrin varoituksen ansiosta.

Tolvajärven rajuissa taisteluissa Pörri koki ihmeselviytymisen.

Ojala joutui jättämään komentotelttansa vihollisen hyökätessä. Uskoen voivansa palata jätti hän Pörrin vartioimaan teltan viereen. Ojala joutui taistelemaan kaksi vuorokautta kaukana teltasta, ja kaikki uskoivat Pörrin kaatuneen. Kun miehet palasivat komentoteltalle, oli teltta täynnä konepistoolin luodinreikiä. Teltan kamiinakin oli ammuttu seulaksi. Mutta Pörri istui haavoittumattomana teltan vierellä, täsmälleen samalla paikalla, mihin se oli kaksi päivää aikaisemmin käsketty jäämään. Pörri ei ollut väistynyt vartiopaikaltaan.

Pörri kuoli 13-vuotiaana vuonna 1956.

Joel M.Vainonen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi