Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Sukuyritys tuli perheiden Lahteen

Mediatalo ESAn ostaja Keskisuomalainen oyj on pörssiyhtiö vuodesta 1999.

Pohjimmiltaan yritys kuitenkin aika samantyyppinen sukuyritys kuin ESAkin.

Keskisuomalaisen äänivallasta on pörssinoteeratuissa osakkeissa vain viitisen prosenttia.

Pääomistus on jakautunut noin viidelle perhekunnalle. Isoja omistajatahoja edustavat niin hallituksen puheenjohtaja Antero Vesterinen Laukaasta kuin toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi Jyväskylästä.

Meillä on ­hyvin ­ saman­tyyppinen arvopohja. Toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi

Näin ollen ESA on edelleen oleellinen osa lahtelaista perheyritysperinnettä, vaikka omistus nyt vaihtui Päijänteen pohjoispäähän.

- Meillä on hyvin samantyyppinen arvopohja, sanoo toimitusjohtaja Kangaskorpi.

Jo vuosien ajan Mediatalon hallituksessa työskennelleenä hän tuntee hyvin Etelä-Suomen Sanomien toimintaa ohjaavan Ossin julistuksen vuodelta 1971. Se korostaa lehden riippumattomuutta ja roolia oman alueensa kulttuurisiteenä eri elämänaloilla.

Linjan jatkuvuudesta puhuu myös Mediatalo ESAn uudessa hallituksessa toimiva Jarkko Haukilahti.

- Uskon, että niin hyvin kirjoitettua julistusta ei voi kytkeä pois. Se elää niin syvällä, hän sanoo.

Paljon isoja perheyrityksiä

Lahti tunnetaan perheyritysten kaupunkina.

Osa näistä yrityksistä on jo yli satavuotiaita, osa vasta toisessa polvessa. Useimmat ovat nykypäivänäkin joko kokonaan tai isolta osin perustajasukujen hallussa.

Kaikkien tuntemia ovat Luhta (Luhtanen), Polttimo (Relander), Peikko (Paananen), Isku (Vikström), Koiviston Auto (Tommola), Raute (Mustakallio), Kemppi (Kemppi) ja Stala-yhtiöt (Rajamäki). Katsantoa laajentamalla löytyvät vielä Koskisen osakeyhtiö Kärkölässä sekä sukuvaihdoksen Kolleilta Koprille kokenut Heinolan Versowood. Eikä lista suinkaan pääty näiden isojen joukkoon, sadan miljoonan euron kerhoon tai ainakin lähelle. Nämä yritykset yhteensä tuhansia ihmisiä.

Lahden ja kai maankin suurin perheyritys, helsinkiläinen Wihuri toimii isoine tehtaineen Nastolassa ja Lotilassa. Toinen perheyritysten jättiläinen kaupungissa on Fazer.

Kauppa

Mediatalo ESA

Perheyhtiö, Keskisuomalaisella tähän asti 25 prosentin siivu

Lehdet Etelä-Suomen Sanomat, Itä-Häme, Uusi Lahti, Seutuneloset (Päijät-Häme, Hollolan Sanomat, Nastola-lehti, Orimattilan aluelehti)

Radio Voima

Esa Digital

Keskisuomalainen

Pörssiyhtiö, mutta äänivalta omistajaperheillä

Nyt 62 lehteä, suurimmat Keskisuomalainen ja Savon Sanomat

Osti Uudellamaalla toimivan Suomen Lehtiyhtymän vuonna 2013 26 miljoonalla eurolla

Lehdet Keskisuomalainen, Etelä-Suomen Sanomat, Savon Sanomat ja Karjalainen tekevät yhteistyötä

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi