Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Matkailuautotehtailla alkaa olla jo ruuhkaa, toimitusajat pidentyneet

Caravan-messuja vietetään perjantaista sunnuntaihin Lahden messukeskuksessa. Kuva: Sami Lettojärvi

Taantuma alkaa hellittää matkailuajoneuvojen myynnissä. Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Antti Siljamäki kertoo, että taantuma näkyi aiemmin, mutta nyt myynti on selvästi kasvussa.

Esimerkiksi matkailuautojen myynti kasvoi elokuussa 22 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

- On ollut paljon patoutunutta kysyntää. Ihmiset ovat taantuman takia lykänneet auton vaihtoa, Siljamäki sanoo.

- Iso haaste alalla on, että myös Keski-Euroopassa myynti vetää hyvin, ja tehtaiden toimitusajat ovat venyneet.

Joistain malleista ei Siljamäen mukaan enää edes oteta tilauksia vastaan. Myös käytetyt matkailuautot myytiin Suomessa kesän aikana vähiin.

Matkailuvaunujen myyntikin on kasvanut, mutta matkailuautot ovat edelleen suositumpia.

Silja Puttonen
silja.puttonen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi