Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lelusalakuljettaja Rami Adham: Isästäni tuli Syyrian sodan uhri kahdesti

Leikki ei lopu edes sodan keskellä.

Rami Adham tunnetaan Syyriassa Lelusetänä. Kuva: Terhi Korhonen

Ensimmäinen vaellus oli 16 tunnin painajainen.

Yö synkisteli rajavuorilla pilkkopimeänä. Selkää painoi laukku, johon oli pakattu kymmeniä kiloja leluja. Se teki vuorilla tarpomisesta hankalaa taiteilua. Reitti oli liukas ja mutainen, askeleet tahtoivat lipsua jatkuvasti.

Takaraivossa junnasi jatkuva pelko: jäämmekö kiinni, tulemmeko ammutuksi?

Turkki oli sulkenut Syyrian-vastaisen rajansa ja ampunut maahan pyrkiviä pakolaisia, myös lapsia. Nyt suomensyyrialainen Rami Adham joutui turvautumaan salakuljettajien apuun - päästäkseen synnyinmaahansa, auttamaan hädässä olevia ihmisiä. Se tuntui masentavalta, hän kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalaisessa.

Vastaan tuli siviilejä, jotka yrittivät Turkin puolelle. Vanhuksia, naisia, jotka kantoivat lapsia. Vaikerrusta, epätoivoisia avunpyyntöjä.

Adham tunsi olonsa voimattomaksi. Jos minulla, urheilullisella miehellä, on näin vaikeaa, niin kuinka vaikeaa näillä vanhuksilla ja naisilla voikaan olla?

Uupumus oli niin musertava, että Adham luuli kuolevansa. Heitänkö tavarat, istunko vain tässä, kunnes joku pidättää minut, hän mietti synkkänä.

Silti Adham ymmärsi, miksi ihmiset olivat valmiita ottamaan hurjan riskin. Hän tiesi täsmälleen, mitä he ajattelivat.

Rajaa ylittäessä ehkä kuolema. Syyriassa varma kuolema.

Adham oli matkalla Syyriaan.

Rami Adham seisoo tiskin takana pikkuruisessa myymälässään, joka kauppaa urheilijoille lisäravinteita Helsingin Mannerheimintiellä.

Seinät on tapetoitu kuvilla, joissa kehonrakentajat pulleine lihaksineen näyttävät kädellisiltä ja jalallisilta popcorneilta.

Syyriassa syntynyt Adham on asunut Suomessa 27 vuotta, suomen kieli soljuu hänen puhuessaan moitteettomana. Adham tuli aikoinaan maahan yksin 17-vuotiaana opiskelemaan ja jäi sille tielleen. Nykyisin hänet tunnetaan julkisuudessa lelusalakuljettajana: hän vie leluja Syyrian lapsille sodan keskelle, oman henkensä uhalla.

Adhamin olemuksessa on samaan aikaan pohjattoman sydämellistä lempeyt­tä ja kaiken nähneen sotakirjeenvaihtajan karuutta. Kuin kuolemaa uhmaava toimintasankari olisi ujuttautunut huvipuiston maskotin nallepukuun. Adhamin silmät ovat usein totiset silloinkin kun hän hymyilee.

Apua saa yli 600 perhettä

Syyrian sota alkoi vuonna 2011, kun arabikevään puuskasta happensa saanut kansannousu roihahti veriseksi sisällissodaksi. Seuraavana vuonna Adham perusti Suomi Syyria Yhteisö -hyväntekeväisyysjärjestön, joka vie Syyrian hädän keskelle rahaa ja avustustarvikkeita, kuten peittoja, lääkintätarvikkeita ja ruoka-apua.

Adham aloitti humanitaarisen työn omin varoin. Ennen järjestön perustamista hän teki kolme avustusmatkaa. Kun ihmiset näkivät sosiaalisesta mediasta, että Adham kävi Syyriassa, he alkoivat lahjoittaa rahaa tämän omalle tilille. Lopulta Adham totesi, että avustustyötä oli ryhdyttävä tekemään virallisemmalta pohjalta.

Lahjoitusten ansiosta järjestön toiminta kasvoi ripeästi. Nyt se auttaa Syyriassa yli 600:aa perhettä: yksinhuoltajia, vammaisia, vanhuksia. Yhteisö on rakennuttanut maan pakolaisleireille neljä koulua, syksyllä on tarkoitus perustaa viides.

Adhamin myymälän alakerran hyllyillä on muovipakkauksiin tiiviisti sullottuja pehmoeläimiä. Kuva: Terhi Korhonen

Sitten ovat lelut.

Adham laskeutuu myymälänsä alakertaan. Täällä avautuu vastakohta yläkerran kehonrakennuskuville: hyllyt pursuavat muovipakkauksiin tiiviisti sullottuja pehmoeläimiä. Lattialla lojuvissa säkeissä pullistelee joukko pakkaamattomia leluja, kaikki lahjoituksina saatuja.

Tätä huonetta hallitsee Lelusetä. Sillä nimellä lapset kutsuvat Adhamia, kun hän kulkee Aleppon kaduilla. Hän on Syyriassa tunnettu hahmo.

Kun Adham suunnitteli ensimmäistä matkaansa Syyrian ja Turkin rajalle, hän pohti, mitä veisi pakolaisleirissä asuville lapsille tuliaisiksi. Tyttäret ehdottivat vietäväksi ylimääräisiä lelujaan. Niitä kertyikin mukaan laukun täydeltä.

Lisäksi Adham otti matkalle omia rahojaan, joilla sai ostetuksi läjäpäin ruokaa ja poratuksi leirille kaivon. Adham ajatteli saaneensa hurjasti aikaan. Mutta sitten tuli lelujen jaon vuoro.

- Luulin, että leirissä tapahtuisi kohta kansanmurha! hän sanoo ja nauraa päälle.

- Minulla oli 50 Barbie-nukkea, joita halusi itselleen 500 tyttöä.

Hän päätti palata seuraavalla kerralla entistä suuremman lelukuorman kanssa.

Lelujen jakamisen ohella Adham järjestää syyrialaislapsille karkkipirskeitä. Hän menee paikallisen tukkurin luo, ostaa autollisen herkkuja ja jakaa niitä lapsille pahvilaatikoista. Kuuden lapsen isänä hän tietää, mitä lapset odottavat matkoilta tuliaisiksi kaikkein hartaimmin: joko leluja tai karkkia.

Se toive taitaa yhdistää lapsia joka puolella maailmaa.

Riski kannattaa ottaa

Mikä saa auttamaan toisia oman hengen uhallakin?

Adham osoittaa seinällä roikkuvaa valokuvaa järjestönsä rakennuttamasta koulusta. Kuvassa poseeraa joukko lapsia, heidän keskellään Adham itse.

- Nämä lapset. Siinä on monta sataa hyvää syytä, jotka motivoivat ja inspiroivat. Jos onnistun toiminnallani ilahduttamaan satoja lapsia, riski kannattaa ottaa.

Adham vilkaisee hyllyssä makaavia lelusäkkejä. Kun sana lelusalakuljettajasta on levinnyt, nalleja ja nukkeja on alkanut tulvia lahjoituksina ylenpalttisesti. Adham on iloinen ihmisten auttamishalusta, mutta nyt leluja on jo enemmän kuin hän pystyy kantamaan perille.

- Toivoisin, että ihmiset mieluummin myisivät ylimääräiset lelunsa ja antaisivat puolet rahoista järjestölle. Rahalla saadaan kuitenkin elämä säilymään, hän sanoo.

Adham näyttää käsiään. Ne näyttävät siltä kuin hän olisi rojahtanut pyörän satulasta päistikkaa asvalttiin kämmenet edellä. Ryömimisestä rikki.

Minulla oli 50 Barbie-nukkea, joita halusi itselleen 500 tyttöä. Rami Adham

Adham palasi viimeisimmältä, 27. avustusmatkaltaan kesäkuun lopussa. Matkan 26 päivää, joista valtaosa pommitusten keskellä Aleppossa, olivat hänen elämänsä vaikeimmat.

- Kun selvisin ulos Alepposta hengissä, olo oli kuin uudestisyntyneellä, jatkoaikaa saaneella.

Matka oli päätettävä suunniteltua aiem­min. Adhamin paikalliset kontaktit saivat vihiä, että Aleppoon johtavalle tielle suunniteltaisiin valtavaa hyökkäystä.

Adham sai 25 minuuttia aikaa pakata tavaransa. Alkoi painajaismainen matka ulos kaupungista.

Autolla ohjussateen keskelle ajaminen olisi tiennyt lähes varmaa kuolemaa. Matkaan, jonka olisi hurauttanut autolla 15 minuutissa, kului jalkaisin ja ryömien neljä ja puoli tuntia. Reitin varrella Adham näki silmitöntä tuhoa. Koko tie oli pommitettu tohjoksi. Autoja roihusi, niiden ympärillä lojui ruumiita. Yhdessä autossa istui yhä kuljettaja muuttumassa ihmiskäristykseksi.

Piinallisen taivalluksen jälkeen tie oli hallituksen joukkojen vallassa. Nyt kaupungin kapinallisalueilta ei pääse ulos eikä sinne saa vietyä ruokaa tai muita tarvikkeita.

Aleppo, varjo entisestä

Adhamin kasvot alkavat loistaa, kun hän kertoo nuoruutensa Alepposta, entisestä kotikaupungistaan.

Aleppo kuuluu maailman vanhimpiin edelleen asuttuihin kaupunkeihin. Ennen sotaa se oli Syyrian suurin kaupunki ja maan talouden keskus.

Vanhankaupungin ytimessä, linnan edustalla, kulki ikivanha basaarikatu, joka kuhisi elämää vuorokauden ympäri. Kadulla astellessa ympäriltä sateli kutsuja kahville tai teelle. Ilmassa leijui huumaava mausteiden tuoksu.

Aleppon suurimman moskeijan läheisyydessä oli ravintola, jossa lapsilla oli tapana syödä pariloituja, mintulla maustettuja juustoleipiä ja juoda tuoretta, raikkaanmakeaa mansikkajuomaa. Adham olisi voinut viettää basaarialueella aikaa vaikka kolmessa vuorossa. Hän saattoi kahmia mukaansa niin paljon ostoksia, että ne oli välillä vietävä taksilla kotiin ja palattava takaisin.

- Se paikka oli kuin huumetta minulle.

Nyt Aleppo on yksi Syyrian sodan päänäyttämöistä. Basaarikatu on murheellinen näky, sodassa tuhottu. Ennen sen ihmisvilinässä piti tungeksia eteenpäin, nyt kadulla saa astella yksin.

Adham kaivaa esiin puhelimensa ja näyttää tuoreen lehtiartikkelin: brittiläinen Telegraph on tehnyt hänestä jutun. Aiem­min lelusalakuljettajaa on haastateltu esimerkiksi amerikkalaiseen The Huffington Post -verkkolehteen.

Suomessa Adhamista on tullut Syy­rian puolivirallinen megafoni ja uutistoimisto: se, jonka puoleen viestimet kääntyvät, kun haluavat kertoa arjesta sodan keskellä.

Adham suoltaa matkoiltaan vimmatusti valokuvia ja videoita sosiaaliseen mediaan. Kuvat kertovat paljon: Maan tasalle muussattuja rakennuksia. Autoja, jotka ovat hiiltyneet tuhkanharmaiksi ja rutistuneet kasaan kuin nuotioon nakatut foliorasiat.

Pahinta on ihmisten toivottomuus.

Taivaalta satoi pommeja

Adhamin tuoreimmalla Aleppon-matkalla pommeja tippui taivaalta viiden, kymmenen minuutin välein - tiheämmin kuin yhdelläkään aiemmista matkoista, vaikka kaupungissa piti olla tulitauko.

Paikalliset ovat jo tottuneet tynnyripommien jysähdyksiin. Heille ne ovat kuin jatkuvaa, masentavaa sateenropinaa.

Aleppossa vallitsee survival mode, selviytymisvaiston varassa sinnittelyn henki. Ruokaa ja juomavettä on vaikea hankkia. Sähköä saa vain hetkeksi kerrallaan omalla generaattorilla, jos on varaa kalliiseen polttoaineeseen. Kenttäkoulut ja terveydenhuolto toimivat hyvin kituliaasti.

Kuolema on lakannut pelottamasta.

- Moni on alkanut jopa odottaa kuolemaa. Siitä saatetaan onnitella pahoittelun sijaan. Sitä on vaikea ymmärtää, Adham sanoo vaisusti.

Syyrian sota on vaatinut satojatuhansia kuolonuhreja. Yli puolet syyrialaisista on joutunut jättämään kotinsa.

Adhamin äänensävy kuumenee.

- Kansainvälinen yhteisö on katsonut tapahtumia sivusta. He ovat tässä mukana, koska ovat antaneet kaiken tapahtua, hän sanoo painokkaasti.

- Kun jalkapallon EM-kisoja pelattiin, uutisissa tärkeintä tuntui olevan se, kuinka monta maalia oli tehty. Ketään ei kiinnostanut, kuinka monta fosforipommia Syyriaan on pudotettu. Ihan kuin Syyriaa ei olisi olemassakaan.

Näin sotauutisille tuppaa käymään. Vähitellen ne muuttuvat puhki soitetuiksi radiohiteiksi, joita liki kaikki väsyvät kuulemaan.

Jokainen syyrialainen taitaa tuntea jonkun, joka on kuollut sodassa. Niin myös Adham: läheisin uhreista on oma isä. Hiljattain Adham sai tietää, että hänen isänsä hauta sijaitsee lähellä aluetta, jossa hän käy avustusmatkoillaan. Tieto ilahdutti, sillä se merkitsi, että haudalla vieraileminen olisi mahdollista.

Adham suuntasi hautausmaalle. Isän haudan numero oli 9 740. Oikea suunta löytyi, ja Adham alkoi harppoa kohti annettua hautanumeroa. 9 734, 9 735... Sitten hautarivistö katkesi. Haudan numero 9 736 vieressä ammotti jättimäinen kuoppa, tynnyripommin jäljiltä.

Tästä on lentänyt yli 60 hautaa taivaan tuuliin, ja luita on keräilty iskujen jäljiltä jatkuvasti, Adhamille selitettiin.

Adham tunsi olonsa typertyneeksi. Isä oli joutunut sodan uhriksi vielä kuolleenakin.

Itsekin maalitauluna

Adham on itsekin päätynyt ilmahyökkäyksen maalitauluksi. Hän jakoi ryhmänsä kanssa juomavettä köyhille perheille, kun radiolaitteeseen tuli varoitus lähistöllä lentävistä koneista. Adham ehti juuri poistua talosta, kun kuuli takaansa valtavan räjähdyksen. Isku lennätti hänet hiekkakasaan, päälle satoi kivimurskaa ja sirpaleita. Käsi jäi kiven alle. Sokissa ei juuri aistinut kipua, mutta Adham tunsi, kun takaraivoa pitkin valui verta.

Adhamin toverit kantoivat hänet kiireen vilkkaa autoon. Seuraavana aamuna hän heräsi kenttäsairaalassa käsi paketissa ja sai kuulla murheellisen uutisen: iskussa oli kuollut kolme ihmistä.

Hurjat vaaratilanteet eivät ole jättäneet Adhamia rauhaan edes Syyrian rajojen ulkopuolella.

Kun Adham odotti paluulentoa Suomeen tuoreimman avustusmatkansa päätteeksi, kehoa ja mieltä painoi suunnaton uupumus. Adham oli juuri selvinnyt hengenvaaralliselta kuolemantieltä eikä ollut nukkunut kolmeen päivään. Vihdoinkin voin levätä, hän ajatteli käydessään pitkälleen Istanbulin Atatürk-lentokentän penkeille.

Hän oli väärässä. Pian hän heräsi huutoihin ja pommien jysähdyksiin.

Ensimmäiseksi mieleen iski ajatus: olenko edelleen Syyriassa vai jossain helvetissä?

Adham ei ollut kummassakaan, vaan keskellä Turkin kesäkuisen lentokenttäiskun näyttämöä. Terrori-iskun, joka vaati 45 kuolonuhria.

Hälytyssireenit kirkuivat. Ihmisiä paimennettiin kohti hätäuloskäyntejä kuin lampaita. Milloin tämä painajainen loppuu, Adham ajatteli harppoessaan joukon jatkeena. Koko tapahtumasarja tuntui epätodelliselta.

Kun Adham viimein istui Suomen-koneessa, helpotuksen tunne oli valtaisa. Helsinki-Vantaan lentokentällä vastassa olisivat omat lapset.

Lelusetä

Rami Adham

Suomi Syyria Yhteisö -hyväntekeväisyysjärjestön perustaja ja puheenjohtaja. 43-vuotias yrittäjä, joka tuo maahan ja myy urheilijoiden lisäravinteita.

Kotoisin Syyrian Alepposta. Muutti Suomeen 1980-luvun lopussa.

Perheeseen kuuluu vaimo ja kuusi lasta.

Anni Pasanen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi