Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lahtelaispariskunta pettyi esikoislestadiolaisuuteen - "Tapparakadun kynnys tuli nyt korkeaksi"

Lahtelaiset Antero ja Marjo Ihalainen eivät tänä vuonna osallistuneet perinteisiin Juhannusseuroihin Tapparakadun rukoushuoneella. Todennäköisesti he eivät osallistu niihin jatkossakaan. Kuva: Vanessa Riki

Lahtelaisen peruskoulunopettajan Antero Ihalaisen hengelliset juuret ovat esikoislestadiolaisuudessa jo useamman sukupolven ajalta. Niin ikään Marjo-vaimo on samaisen herätysliikkeen kasvatti.

Pariskunnalla on ollut erinäisiä epäilyksenaiheita esikoislestadiolaisuutta kohtaan jo vuosien ajalta, mutta sakramenttien eli kasteiden ja ehtoollisten toimittamisesta noussut kiista oli jokseenkin viimeinen niitti. Käynnit rukoushuoneella ovat tänä vuonna harventuneet tuntuvasti.

- Minulle Tapparakadun kynnys tuli niin korkeaksi, että en siitä enää helposti yli mene, sanoo Antero Ihalainen.

Hän on pahoillaan erityisesti tavasta, jolla päätettiin siirtää kasteet, ehtoolliset ja rippikoulut kokonaan maallikoiden hoiviin. Kukaan ei suostunut vastaamaan kysymyksiin, milloin päätökset tehtiin ja kuka ne teki.

- Minun mielestäni näin ei voida päättää asioista.

Lopulta vastauksena oli, että muutosten takana on "hengellinen hallitus". Ihalainen arvioi, että kyseiseen hallitukseen kuuluvat ainakin Lapin vanhimmat, jotka vaikuttavat Ruotsin Jällivaarassa.

Maallikkovallan lisäämistä on hänen mielestään kypsytelty pitkään, kunnes liikkeen uskonnolliset johtajat Ruotsissa katsoivat ajan koittaneen Suomessakin.

- Me emme hyväksy sitä, että kaikki mitä he sanovat on arvostelun yläpuolella.

Surutyö sai aikaa

Ihalaiset ovat saaneet tehdä hengellisestä perinteestä luopumiseen liittyvän surutyön kaikessa rauhassa, koska he eivät lähteneet herätysliikkeestä yhtäkkisen kriisin vuoksi. Ero yhteisöstä kypsyi hitaasti. Pariskunta on käynyt 2-3 vuoden ajan Mukkulan kirkossa ja Evankeliumiyhdistyksen tilaisuuksissa. Perheen lapset ovat usein olleet mukana.

- Enemmän me olemme kirkkouskovaisia kuin esikoislestadiolaisia.

Näkemyserot jäytävät hänen mukaansa ihmissuhteita herätysliikkeen sisällä. Rajalinjoja on revennyt paitsi perheiden väliin niin myös perheiden sisään. Kaikki eivät enää välitä tervehtiä toisiaan.

Kiistassa alakynteen jääneet maallikkolinjan vastustajat kokoontuvat lauantaina keskustelemaan, miten he jatkavat omaa toimintaansa.

- En näe muuta vaihtoehtoa kuin että syntyy uusi yhdistys, arvioi Antero Ihalainen.

Oireet näkyivät

Keski-Lahden seurakunnan kirkkoherrana toiminut lahtelainen kenttäpiispa Pekka Särkiö ei yllättynyt esikoislestadiolaisten hajaannuksesta. Hänen mukaansa merkkejä siitä on ollut jo pitkään. Hän ei usko kahtiajaon enää korjaantuvan.

- Tämä aiheuttaa sen, että lestadiolainen liike jakautuu taas.

Särkiö huomauttaa, että vähemmistöön jääneet uudistusten vastustajat jatkavat esikoislestadiolaisen liikkeen perintöä, jolloin maallikkomallin kannattajien pitäisi rekisteröityä omaksi yhdistyksekseen.

- He varmasti tulkitsevat asiaa toisin päin.

Kenttäpiispa Särkiö pitää syntynyttä tilannetta surullisena. Luterilaisella kirkolla on ollut esikoislestadiolaisten kanssa tiivistä yhteistyötä, mutta nyt yhteys uhkaa rapautua. Särkiö arvelee, että maallikkojärjestelmän kannattajat eivät voi enää käyttää kirkon tiloja.

Esikoislestadiolaiset ovat olleet aktiivisesti mukana seurakuntien luottamustehtävissä, jolloin heillä on ollut vaikutusvaltaa muun muassa papinvirkojen täyttämisessä.

Evankelisluterilaisen kirkon jäsenyys mahdollistaa edelleen luottamustoimiin pääsyn. Kirkon piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen mielestä asia ei ole kuitenkaan ole kaikkien osalta aivan yksinkertainen.

- Voimakas jännite tulee, jos edistää kirkon vastaista toimintaa ja silti toimii kirkon tehtävissä.

Petri Koivisto
petri.koivisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi