Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Soldiers of Odinin rivit harvenevat ja ärhäköityvät - Supo huolestunut

Heinolan Soldiers of Odin lakkautti toimintansa toukokuussa. Viime perjantaina ryhmän tunnuksia näkyi Orimattilan vastaanottokeskuksen luona järjestetyssä tempauksessa.

Katupartioistaan tunnetuksi tullut Soldiers of Odinin "syntymäkaupunki" Kemi on poliisin mukaan menettänyt otettaan ryhmittymästä. Toiminta oli alkuvaiheessa Kemi-johtoista, mutta on Suojelupoliisin (Supo) mukaan nyt muuttunut paikallisesti johdetuksi.

Toiminta ylimalkaan on vähentynyt ja jopa päättynyt. Aktiivisuuden vähenemisen myötä toiminta on joillakin paikkakunnilla muuttunut entistä konfliktikeskeisemmäksi. Ilmiö huolettaa Supoa.

Uutta on sekin, että eri paikkakuntien osastot ovat alkaneet järjestää yhteiskokoontumisia. Viime perjantaina Orimattilan vastaanottokeskuksen tienoilla järjestettyyn tempaukseen osallistui nelisenkymmentä Odin-soturia. Heidän joukossaan oli asujen perusteella jäseniä ainakin Heinolasta ja Kouvolasta.

Tilanteen rauhoittamiseksi paikalle kutsuttiin poliisi. Käsirysyä ei syntynyt, eikä tapauksesta käynnistetä poliisitutkintaa.

Viime kuussa Poliisihallitus määräsi Keskusrikospoliisin (KRP) arvioimaan Soldiers of Odinin johtohenkilöiden julkisuuteen päätyneitä salaisia viestejä, joissa he kannustavat väkivaltaan. KRP on käynyt viestien sisältöä läpi ja katsoo, että ne eivät tässä vaiheessa anna aihetta enempään.

Juttua päivitetty 5.7.2016: Otsikkoa tarkennettu.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi