Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kehätie työn alle koko linjalta vuonna 2018 - "Moni asia ratkeaa elokuussa"

Levennettävän Uudenmaankadun maaperää on kartoitettu toukokuussa. Maastotutkija Kari Ahonen teki perjantaina siipikairauksia. Kuva: Mirja Hussain

Lahden eteläisen kehätien toteutustapa selviää loppukesästä, ennakoi projektipäällikkö Janne Wikström Liikennevirastosta.

- Kesän mittaan tutkitaan hankintamallia. Onko yksi iso urakka, vai pilkotaanko se pienemmiksi osiksi. Elokuun puolessa välissä asiasta on olemassa ratkaisu.

Kehätien rakentaminen varmistui käytännössä huhtikuun alussa, kun hallitus nimesi hankkeen toteutettavien väyläinvestointien listalle. Tiestä laaditaan seuraavaksi rakennussuunnitelma.

- Jos urakka tehdään isona "suunnittele ja toteuta" -urakkana, silloin rakennussuunnitelman tekee urakoitsija. Moni asia ratkeaa elokuussa.

Hankintavaihe kestää vähintään vuoden tai mieluiten vähän ylikin. Janne Wikström

Koko linja kerralla työn alle

Wikströmin mukaan kilpailutusta lähdetään miettimään, kun vuoden 2017 budjetti ja tulevien vuosien rahoitukset ovat selvillä.

- Tällaisessa hankkeessa hankintavaihe kestää vähintään vuoden tai mieluiten vähän ylikin. Tavoitteena on, että vuonna 2018 alkaa eteläisen kehätien rakentaminen.

Kehätie kulkee 13 kilometrin matkan Hollolan Soramäestä nelostielle Lahden Kujalaan. Työt aloitetaan yhtä samanaikaisesti monesta eri kohdasta.

- Ei missään tapauksessa lähdetä tekemään toisesta päästä kohti toista päätä, vaan kyllä työt aloitetaan koko linjalta.

Uudenmaankatu ensin

Osana eteläisen kehätien toteutusta Lahden eteläinen sisääntuloväylä Uudenmaankatu muutetaan nelikaistaiseksi vuosina 2017-18. Levennyksen rakennussuunnittelusta vastaa Ramboll Finland.

- Uudenmaankadun rakentaminen alkaa näkyä tavoiteaikataulun mukaan ensi keväänä. Tavoitteena on, että alueen maanhankinta käynnistyy syksyn mittaan.

Kehätielinjalla tehtävien maanlunastusten aikataulu selviää myöhemmin.

- Kehätien osalta tielinjalla ei tapahdu vielä ensi vuonna juuri muuta kuin täydentäviä pohjatutkimuksia. Alkuvaihe on vähän rauhallisempaa asioiden selvittelyä. Aikanaan, kun rahat ovat käytössä, päästään täysillä eteenpäin.

Kehätiehankkeen kustannusarvio on 275 miljoonaa euroa, mistä Uudenmaankadun levennyksen osuus on 17 miljoonaa euroa. Lahti ja Hollola osallistuvat kokonaiskustannuksiin 77 miljoonalla eurolla. Kehätien on määrä valmistua vuonna 2021.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi