Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Tallukassa loppui veto – 30 vuoden alamäki johti vastaanottokeskukseen

Vain viisi prosenttia tulovirrasta tuli asikkalalaisilta.

Irakilainen Jehad Carameli ja tytär Nourhuda aloittavat lounasta entiseen hotelli Tallukkaan perustetussa vastaanottokeskuksessa Asikkalan Vääksyssä. Kuva: Mirja Hussain

Murheellista, sanoo Tallukan entinen toimitusjohtaja Jyrki Jortikka seuratessaan helmensä alamäkeä.

Jortikka johti Asikkalan hotelli Tallukka oy:tä 1976–1986. Ne olivat Tallukan parhaat vuodet.

Kun hotellista viime vuoden lopulla tuli vastaanottokeskus, moni asikkalalainen ajatteli, että tästä tulee Tallukan loppu.

– Näin ei ole, vaan vajoamista on tapahtunut jo vuosia, Jortikka katsoo.

Vastaanottokeskustoiminta voi olla yrittäjille viimeinen oljenkorsi.

Hyvinä aikoina Tallukka kilpaili samoista asiakkaista ja tapahtumista kuin esimerkiksi Hämeenlinnassa sijaitseva Aulanko tai Porvoossa sijaitseva Haikon kartano.

- Enimmillään Tallukassa oli 144 kahden hengen hotellihuonetta, anniskelupaikkoja yli tuhat, henkilökuntaa kaikkiaan 130, Jortikka luettelee.

Hienoinen alamäki oli jo alkanut, kun Jortikka siirtyi toimitusjohtajan tehtävistä muualle.

Olisi pitänyt aloittaa saneeraus, mutta ikääntyneet omistajat eivät enää halunneet panostaa omien pääomiensa vähyyden vuoksi.

Sitten tulivat 1990-luvun pitkä laskusuhdanne ja lama. Samalla aika ajoi suurten kongressihotellien ohi.

– Koulutus- ja seminaaritapahtumia ei enää järjestetty entisessä määrin. Matkailu, joka oli hotellin toinen kivijalka, väheni sekin.

Viime vuodet hiljaiseloa

Syöksy oli nopeaa. 1990-luvulla Tallukan ohella konkurssin kokivat muun muassa Lahden Seurahuone ja Hollolan Messilä.

– Kukaan ei ollut osannut ennustaa näiden huippuhotellien kaatumista.

Sitten Tallukka koki useita omistajien vaihdoksia.

Jyrki T. Jortikka Kuva: saatu

– Välillä hotelli oli täysin asiantuntemattomissa käsissä.

Viime vuodet Tallukassa on vietetty hiljaiseloa. Suuret ravintolasalit ovat olleet lähes tyhjillään. Lomanviettäjiä on ollut sattumoisin. Henkilökuntaa oli viime vaiheessa enää vajaat 30.

– Ennen Tallukassa oli esimerkiksi kuutena iltana viikossa tanssit, joissa soitti orkesteri. Solisteina esiintyi maan huipputähtiä.

Jortikka kertoo silloin tällöin viime vuosien aikana käyneensä Tallukassa.

– Paha mieli jää, kun näkee, miten kiinteistö ja toiminta on päästetty rapistumaan.

Kun maahanmuuttovirasto kysyi hotellia vastaanottokeskukseksi, nykyiset yrittäjät päättivät ottaa tarjouksen vastaan.

– Ehkä minäkin olisin tehnyt saman. Liiketoiminnan pitää pyöriä tavalla tai toisella.

Valitettavasti asikkalalaisilla on sellainen käsitys, että he pitivät Tallukkaa pystyssä.

– Oikeasti vain viisi prosenttia tulovirrasta tuli asikkalalaisilta, loput muualta.

Nyt monilla asikkalalaisilla näkyy olevan käsitys, että kunnan johdon ja kuntalaisten olisi pitänyt päästä vaikuttamaan vastaanottokeskuksen tuloon.

– Suomi on demokraattinen maa myös siten, että yrittäjillä on itsemääräämisoikeus omiin liiketoimiinsa.

Kun liikettä hoidetaan lakien ja viranomaismääräysten mukaan, ei kansalaisilla ole siihen sanan sijaa - ei myöskään kunnan johdolla.

Jortikka ei lausu julkisuuteen mielipidettään turvapaikanhakijoista ja maahanmuutosta.

Sen hän sanoo, että kaiken mielipahan ohella entistä raskaammalta tuntuu lukea uutisia tuhopolttoyrityksestä ja portaiden rikkomisista.

– Jos sekasorron annetaan jatkua, kunnan maineen palauttaminen on pitkä ja kivinen tie.

Tallukka

Huippuhotelli vajosi hiljaiseloon

Loma- ja kongressihotelli valmistui 1970-luvulla.

Tallukka sijaitsee Asikkalan Vääksyssä, luonnonkauniilla paikalla Salpausselän harjanteella, Päijänteen ja Vesijärven välissä.

Vetonauloja olivat muun muassa luonnonläheisyys, hyvät kulkuyhteydet ja läheisyys pääkaupunkiseutuun.

Takavuosien toimitusjohtaja Jyrki T. Jortikka vaihtoi tyystin alaa vuonna 2000.

Jortikka on nykyisin lasin muotoilija ja taidelasitekniikoiden opettaja.

Nykyinen yritys on Helsingissä kotipaikkaa pitävä Studio E.

Jortikka asui perheineen Vääksyssä kaikkiaan 25 vuotta.

Eija Kupiainen
eija.kupiainen@mediataloesa.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi