Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Puheenjohtaja: Vääksyn katupartiointi alkaa, vaikka vastaanottokeskus suljettaisiin

Toni Filppula Kuva: Mirja Hussain

Asikkalassa alkava katupartiointi on nähty vastareaktiona Tallukkaan perustetulle vastaanottokeskukselle. Asikkalan Turva ry:n puheenjohtaja Toni Filppula torjuu arvion. Katupartiointi alkaa kävi vastaanottokeskuksen miten tahansa.

Filppula sanoo ymmärtävänsä heitä, joitten mielestä vastaanottokeskuksen tulo synnytti tarpeen aloittaa partiointi. Idea syntyi kuitenkin jo vuosi sitten, kun paikkakunnalla ruvettiin miettimään keinoja muun muassa varkauksien vähentämiseksi.

Aika kului toiminnan sisältöä suunniteltaessa, ja vastaanottokeskus ehti ensin.

Katupartiointi on vain osa yhdistyksen toimintaa. Se käynnistyy, kun jäsenet ovat saaneet asusteisiin ja autoihin kiinnitettävät tunnisteet. Mitään päivämääriä Filppula ei lähde arvioimaan.

- Menemme niin lakien mukaan kuin mahdollista. Emme astu poliisin, vartijoitten tai järjestyksenvalvojien varpaille, vaan autamme heitä, Filppula sanoo. Katupartion roolina olisi lähinnä ilmoittaa rikoksista poliisille ja toimia todistajana.

Toni Filppulan mukaan partiointiin osallistuvat maksavat kulut omasta pussista. Joiltakin yrityksiltä on saatu lupaus tuesta.

Asikkalan Turvassa on 28 jäsentä, joista kolme on naisia. Ainakin yksi jäsen on ei-asikkalalainen.

Keskiviikkona oli koolla suurin osa yhdistyksen jäsenistä. Puheenjohtajan mukaan palaverissa todettiin, että yhdistyksen on syytä käydä Tallukassa tapaamassa vastaanottokeskuksen johtoa ja turvapaikanhakijoita.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi