Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Järjetöntä pompottelua luukulta toiselle - tätä on köyhän äidin arki

Mihin raha riittää? Moni perhe kitkuttelee pikkurahalla. Kuva: Salonen Armi

Perheen Suojelun Keskusliitto Pesue ry on jättänyt itsenäisyyspäivänä ministereille kirjelmän, jossa yhdistys ilmaisee huolensa siitä, että lapsiperheiden ääni ei tule sosiaalipalveluissa kuulluksi. Hallituksen nyt kaavailemat leikkaukset uhkaavat jo ennestään kiikkerää tilannetta.

- Huoli on ollut olemassa jo monta vuotta, Pesue ry:n toiminnanjohtaja Maria Dammert sanoo.

Dammertkin on huolissaan varsinkin järjestelmän pirstoutuneisuudesta.

- Yhdellä perheellä voi olla kymmenen yhteydenottoa eri viranomaisiin. Yksi äiti oli ottanut yhteyttä 20:lle eri luukulle saadakseen apua perheen toimeentuloon. Se vie voimat, eivätkä asiat silti nytkähdä eteenpäin, Dammert sanoo.

Dammert sanoo, että usein ongelmana on se, että edes peruspalvelut eivät toimi kunnolla.

- Esimerkiksi mielenterveyspalveluihin on pitkät jonot, mistä seuraa ongelmien kasaantuminen ja vuosien pompottelu palvelusta toiseen. Jos peruspalvelut toimisivat ajoissa, esimerkiksi lastensuojelua ei välttämättä tarvittaisi ollenkaan, Dammert sanoo.

- Resursseja hukataan riittämättömiin palveluihin. Uupunut äiti ei saa kodinhoitajaa vaan perhetyöntekijän, joka ei auta käytännön kotitöissä. Siitä ei ole apua. Tarvitaan vanhan ajan kodinhoitajia, jotka tekevät kaikkea, eivätkä vain istu kirjaamassa ylös vuorovaikutusongelmia, Dammert tokaisee.

Emmi Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi