Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Asikkalan kunnanjohtaja julkaisi Hitler-parodian Tallukan vastaanottokeskuksen perustamisesta

Kunnanjohtajan Juri Niemisen mukaelma internetin tunnetusta Hitler-parodiasta on herättänyt ihmetystä Asikkalassa. Nieminen julkaisi 5. joulukuuta Tallukan vastaanottokeskuksen perustamista kommentoivan Youtube-videon, jonka pohjana oli kohtaus Adolf Hitlerin viimeisistä vaiheista kertovasta elokuvasta Perikato.

Etelä-Suomen Sanomien saaman tiedon mukaan video ehti olla esillä muutaman tunnin ajan. Videon nähnyt henkilö luonnehtii sen sisältöä "aika rasistiseksi".

– Meni joku aika, ja Juri Nieminen kirjoitti Facebookissa, että hän on saanut videosta palautetta ja poistanut sen, kunnes selviää, onko laillista julkaista sellaista. Videolla haukuttiin yhtä sun toista tahoa. Ainakin kokoomus sai osansa, videon katsonut henkilö kuvailee.

Videota ei enää löydy Youtubesta, koska Nieminen on sulkenut Youtube-tilinsä. Myöskään hänen Facebook-sivultaan ei enää löydy mainintoja videosta. Google-haku videon osoitteella tuottaa tulokseksi kuvan, josta erottuu tekstitys "Ja nyt ne mulkut ei noudata edes Schengenin sopimusta".

Toimin täysin laillisesti ja kyse oli huumorista. Juri Nieminen

Niemisen mielestä videon sisällössä ei ollut mitään rasistista. Hän kertoo poistaneensa videon, koska ei halunnut aiheuttaa pahaa mieltä.

– Toimin täysin laillisesti ja kyse oli huumorista. Poistin videon nopeasti. Harkitsen tällä hetkellä, onko syytä enää olla lainkaan sosiaalisessa mediassa, koska en voi siellä olla yksityishenkilönä vaan kaikki johdetaan työasemaani.

Nieminen kieltäytyy näyttämästä poistamaansa videota ESS:lle. Hän arvelee, että vain harvat ehtivät nähdä videon.

– Useampi kehui hauskaksi ja muutama epäsopivaksi. Huumori on mielipidekysymys ja asioita katsotaan omista tarkoitusperistä värillisten lasien läpi.

Hotelli Tallukkaan on perusteilla 350-paikkainen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Kunnanjohtaja Nieminen on arvostellut Maahanmuuttovirastoa ja kokoomusta siitä, että kuntaa ei kuultu vastaanottokeskuksen perustamisesta.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi