Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

HS: Miesjoukko piiritti Hennalassa poliisipartion, joka pelastautui käyttämällä kaasua ja patukkaa

Kuva: Pirjo Kamppila

Hennalan hätämajoitusyksikössä Lahdessa sattui marraskuussa vakava välikohtaus, jossa miesjoukko piiritti poliisipartion. Se pääsi pakoon käyttämällä apunaan kaasua ja patukkaa, kertoo Helsingin Sanomat. Hämeen apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen kertoo lehdelle, että tapahtuneesta on käynnistetty poliisin sisäinen selvitys.

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen julkaisi keskiviikkona blogikirjoituksen, jossa hän oli huolissaan poliisin työturvallisuuden heikkenemisestä. Hän kertoi tietoonsa tulleesta tilanteesta, jossa ainoana paikalla ollut poliisipartio joutui taistelemaan tiensä ulos kymmenien vihamielisten nuorten piirityksestä.

Tero Seppänen kertoo Helsingin Sanomille, että Hennalassa oli paikalla useampia poliisipartioita. Seppäsen tietojen mukaan välikohtauksen takia ei ole aloitettu yhtään rikostutkintaa.

Sisäisessä tutkinnassa selvitetään nyt, mitä paikalla tapahtui sekä sitä, toimittiinko tilanteessa oikein. Samoin selvitetään, millaista varustusta partioille tarvitaan ja onko Hennalan tapauksessa jotakin opittavaa.

Poliisiammattikorkeakoulun voimankäytön kouluttaja Heikki Asunta arvioi Helsingin Sanomissa, että partion toiminta kuulostaa järkevältä ja tilanteeseen sopivalta. Hän uskoo, että oli oikea ratkaisu perääntyä eikä jäädä taistelemaan valtavaa ylivoimaa vastaan.

- Kaasu ja patukka ovat tämänkaltaisissa tilanteissa yleensä tehokkaimmat välineet.

Apulaispoliisipäällikkö Seppänen toteaa Hennalassa olleen useita tilanteita, joissa poliisin ja riitapukarien välille on syntynyt vastakkainasettelua. Hänen tietojensa mukaan muilla kerroilla poliisi ei ole joutunut turvautumaan kaasuun eikä patukkaan.

Suurin osa välikohtauksista on ollut turvapaikanhakijoiden keskinäisiä riitoja. Joskus on jouduttu taltuttamaan myös kantaväestön aggressiivista käytöstä.

Marja-Liisa Aidantausta
marja-liisa.aidantausta@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi