Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Karl Lemström on saanut 130 sydäntä sykkimään, myös tekosydämen

Hyksissä tehtiin historiaa huhtikuussa, kun asennettiin Suomen ensimmäinen tekosydän.

Sydänkirurgi Karl Lemström on kymmenen vuoden aikana siirtänyt 130 sydäntä eli keskimäärin yhden sydämen kuukaudessa.

- Ensimmäisen sydänsiirron tein 2006, se oli numero 336. Sen jälkeen olen tehnyt valtaosan Suomen sydänsiirroista, hän kertoo.

9. syyskuuta Lemström ja sydänkirurgi Jan Kiss siirsivät Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa Suomen 500:nnen sydämen.

- Se oli ongelmaton operaatio. Potilas on kotiutunut ja voi hyvin. Kun kaikki menee suunnitelmien mukaan, sydänsiirto kestää 7-8 tuntia. Jos on ongelmia, siirto voi kestää 12-15 tuntiakin, Lemström toteaa.

Huhtikuussa Hyksissä tehtiin historiaa, kun asennettiin Suomen ensimmäinen tekosydän. Pohjoismaissa vastaavaan pystytään vain Göteborgissa.

Tekosydäntä harkitaan vain äärimmäisessä tapauksessa.

- Leikkausteknisesti tekosydän ei ole vaikea, mutta edellyttää infektioriskin takia vaativaa hoitoa. Tekosydämen jälkeen tehtävästä sydänsiirrosta tulee haastava, koska sinne kehittyy erittäin paljon kiinnikkeitä, kirurgi selvittää.

Muovirakenteisessa tekosydämessä on neljä hiilikuituista tekoläppää, kammiot ovat tietyntyyppistä muovia. Tekosydämen kaksi kammiota on yhdistetty verisuoniproteeseilla eteisiin, aorttaan ja keuhkovaltimoon.

Rintakehän läpi kulkevat paineilmaletkut, jotka johtavat 6,5 kiloa painavaan laukkuun, jossa on virtaa tuottava laite. Potilas kantaa reppua koko ajan. Aiemmin tekosydämeen virran tuottava laite oli pesukoneen kokoinen.

Satu Vikström
satu.vikstrom@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi