Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Näin Nastolassa hyödytään liitoksesta

Nastolalaisille selostettiin uuden Lahden talousarviota torstaina. Kuva: Aku Isotalo

Nastolassa asuvat hyötyvät jossain määrin Lahden ja Nastolan ensi vuoden alussa tapahtuvasta yhdistymisestä.

Lahti varautuu leikkaamaan perusopetuksesta ja kasvattamaan luokkakokoja. Nastolassa on opetus ehditty vetää sen verran tiukalle, että opetukseen tulee yhden opettajan palkkasumman verran lisää rahaa.

Yhdistymissopimuksessa on sitouduttu rakentamaan ja korjaamaan Nastolan kouluja sekä terveysasema. Yksin kouluihin pannaan lähivuosina rahaa 40 miljoonaa euroa. Ensi vuonna rahoitetaan syksyllä valmistuvaa Villähteen koulun laajennusta.

Yhdistyvä kunta pystyy satsaamaan myös yhdyskuntatekniikkaan kuten katuihin enemmän kuin vanha Nastola.

Lahti perii Nastolaa vähemmän tulo-, kirkollis- ja kiinteistöveroja, mikä jättää hieman tämänhetkistä enemmän rahaa nastolalaiskukkaroon kuukaudessa.

Nastolaan perustettava aluejohtokunta pääsee jakamaan avustuksia yhdistyksille ja erilaisille tilaisuuksille. Toimintaan varataan 300 000 euroa vuodessa.

Sirpa Ratia
sirpa.ratia@mediataloesa.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi