Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Voimalan hakekuljetin katkesi palossa, sammuttajat vaaravyöhykkeessä

Kuljetin vie Kymijärvellä energiajätettä kaasutuslaitokseen. Osa kierrätyspolttoaineesta korvattiin joitakin vuosia sitten puulla. Kuva: Juha Peurala

Lahden Kymijärven voimalaitoksen hakekuljetin vaurioitui tulipalossa varhain maanantaiaamuna. Palon sammuttaminen osoittautui arveltua hankalammaksi.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen Voimakadulle puoli neljän aikoihin. Osa varastosiilon ja kaasuttimen välisellä hihnalla palamaan syttyneestä hakkeesta oli tuolloin jo pudonnut kuljettimen viereen. Haketta paloi useita kuutioita.

Ennen sammuttajien saapumista oli sprinkelijärjestelmä jo ehtinyt kytkeytyä päälle. Palomestari Kari Sipilän mukaan juuri sprinklerien toiminta aiheutti aluksi ongelmia.

Järjestelmä oli kytkettävä pois päältä, ennen kuin sammuttajat pääsivät lähestymään palopesäkkeitä. Siinä välissä liekit leimahtivat uudelleen ja katkaisivat kuljetinhihnan. Kuljettimen lähistöllä oli tuolloin palomiehiä, mutta kukaan ei loukkaantunut, kertoo Sipilä.

Palo saatiin hallintaan ja jälkiraivaus käyntiin parissa tunnissa. Sipilän saaman tiedon mukaan palo ei vaikuta Kymijärven toimintaan, sillä voimalaitoksessa siirryttiin saman tien varapolttoaineen käyttöön. Aiemmin päätettyä huoltoa se aikaistaa viikolla.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen