Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Nastolaan kierrätyspuisto, kun Kujala uhkaa täyttyä

Kujalan jäteaseman energiajätettä. Kuva: Pirjo Kamppila

Nastolaan kaavaillaan kierrätyspuistoa, kun Kujalan jätekeskus Lahdessa uhkaa täyttyä eikä alueella ole tilaa kasvavalle kierrätysbisnekselle.

Kierrätyspuistolle on löydetty kaksi vaihtoehtoista paikkaa. Toinen niistä sijoittuu Uudenkylän tuntumaan aivan valtatie 12:n tuntumaan ja toinen lännemmäksi Montariin entisen kunnan kaatopaikan lähelle.

Kujalan täyttymisessä ei jäteyhtiön toimitusjohtajan Tuula Honkasen mukaan olla ihan hevosen selässä, sillä kaatopaikkasijoitus on pienentynyt ja pienentyy edelleen.

Yhtiö on linjannut, ettei rakenna Kujalaan uutta kaatopaikkapohjaa. Kujalan sijainti on hyvä ja kaatopaikalle varatut alueet halutaan muuhun käyttöön.

Paljon tilaa vievät käsittelytoiminnot voisivat Honkasen mukaan olla Nastolassa. Nastola edustaisi tulevaisuutta rajattujen ja pienten jätevirtojen kaatopaikkana.

Luontoarvoja omaavan Kirviän uhraaminen on jo ehtinyt nostattaa vastustusta Uudessakylässä asuvissa.

Kierrätyspuisto tarvitsisi tilaa kuutisenkymmentä hehtaaria. Sen yhteyteen tulisi teollisuustontteja, joilla jätteitä voisi jatkokäsitellä raaka-aineiksi ja tuotteiksi.

Kierrätyspuistoon tuotaisiin vuodessa 310 000 tonnia jätettä. Puolet siitä olisi maa-aineksia. Alueella varauduttaisiin myös tavanomaisten, vaarallisten sekä poikkeustilanteissa biohajoavien jätteiden käsittelyyn.

Kirviään mahtuisi kaksi ja Montariin 2,4 miljoonaa kuutiometriä jätettä.

Sirpa Ratia
sirpa.ratia@mediataloesa.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi