Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Vastarintaliike edusti Lahden kadulla

Kansallinen Vastarintaliike (SVL) partioi tänään iltapäivällä Lahden keskustassa. Liikkeen edustajat jakoivat kadulla esitteitä ja liehuttivat lippuja Lanunaukion tuntumassa.

Vastarintaliikkeen edustajat eivät halunneet kertoa Etelä-Suomen Sanomien toimittajalle sen tarkemmin liikkeen tavoitteista. He kertoivat, että mikään suomalainen valtamedia ei kirjoita Vastarintaliikkeestä tavalla, josta he pitäisivät.

Vastarintaliikkeestä kirjoitti viime viikolla näyttävästi muun muassa Helsingin Sanomat, joka esitteli liikkeen toimintaa saamansa salaisen aineiston pohjalta.

Vastarintaliike kirjoittaa kotisivuillaan, että se on osa Pohjoismaista Vastarintaliikettä (PVL), joka toimii Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan alueella. Vastarintaliike tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen.

Katupartiointi on osa liikkeen toimintaa. Järjestön mukaan se edustaa kadulla itsepuolustuskykyistä ja kansallissosialistista henkeä.

"Emme anna suomalaisvastaisten ihmisten tai ryhmien sensuroida sanomaamme tai estää julkista kansallismielistä toimintaa. Alistumaton asenteemme on johtanut toisinaan ristiriitatilanteisiin esimerkiksi vasemmistolaisten ja esivallan kanssa. Kohtaamme vaikeatkin tilanteet selkä suorana, omina itsenämme. Vain taipumaton järjestö voi muuttaa yhteiskuntaa", kotisivulla kerrotaan.

Lauantaina kaduilla jaetuissa lehtisissä järjestö kertoo muun muassa vastustavansa Euroopan unionin suomalaisuuden tuhoavaa pakkomonikulttuurisuutta ja työtätekeviä riistävää kapitalismia.

Lue Helsingin Sanomien juttu täältä.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi