Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Aamuherätys 600 vuotta sitten

Bää-ää-äää!

Herään ääniin. Kohennan tyynyäni, sen sisällä on kuivattuja herneitä. Korjaan villaista vilttiäni, etsin olkipatjasta mukavan kuopan ja makaan hereillä kuunnellen. Lampaat määkivät, kukko kiekuu ja kaakatuksesta päätellen hanhiparvi yrittää päästä taloomme sisään. Ikkunaluukut ovat auki ja kylmänkostea ilma saa nenänpään tuntumaan kylmältä. Kohennan pientä huppuani, joka on pitänyt pään lämpimänä nukkuessa.

Äänet tulevat vuodesta 1404. Heräilen kauppakylä Sundkøpingin räätälin talon yläkerrasta, pienessä hämärässä huoneessa. Täällä on kaksi muutakin nukkujaa, Renate ja Elke Saksasta. Olemme tämän viikon talon asukkaina kaupungissa, jossa ei ole mitään nykyaikaista.

Räätälintalon kaksi muuta asukasta, Renate ja Elke Saksasta. Kuva: Mervi Pasanen

Matkalaukkuni painoi 18 kiloa. Ainoat modernit asiat olivat kamera, puhelin, lääkkeet ja hammasharja. Mukanani on kaksi pellavaista alusmekkoa, kolme villaista mekkoa, kaksi huntua ja yksi alusmyssy. Villakankaiset sukat, punaiset nahkaiset varsikengät ja puupohjaiset patiinit, joita pidän punaisten kenkieni päällä.

Käsitöitä on mukana, koska olen räätälin talossa. Teen takkia 1300-luvun lopun malliin. Ompelen käsin, kaikki ompeluvälineeni ovat keskiaikaisten mallien mukaan tehtyjä. Ruokailuvälineeni ovat puinen lusikka, puinen lautanen ja kuppi.

Ompelen pienen talomme oviaukossa, siinä on hyvin valoa. Matkailijoita kulkee ohi. Tervehdin heitä samoin kuin kaikkia kaupungin asukkaita. "Guds fred". Jumalan rauhaa. Kun he kysyvät kuka olen ja mitä teen, kerron että olen räätälin vaimon sisar, käymässä vain ja nyt autan räätäliä hänen töissään.

Talossa leijuu tukeva savu, kun teemme tulet. Matalapaine puskee savut taloon. Onhan se kokemus tämäkin.

Sundkøping on tanskalaisen keskiajan elämää esittelevän Middelaldercentretin ylläpitämä kaupunki lähellä Nykøping Falsteria. Sitä on rakennettu vuodesta 1997 lähtien: kaupungissa on satama, laivoja, ammattikuntien taloja, markkinapaikka, turnajaiskenttä ja sotakoneita. Parhaillaan sinne rakennetaan pientä kirkkoa.

Kuva: Mervi Pasanen

Kaupungissa asuu ihmisten lisäksi lampaita, sikoja, hanhia, kanoja, kissoja, koiria, hevosia ja ankkoja. Ei vesijohtoa, ei sähköä. Ruoka valmistetaan avotulella. Kaikki työkalut ovat ajanmukaisia.

Kuva: Mervi Pasanen

Kaupungissa voi elää ja asua keskiajan tapaan, tai sitten tulla nykyajasta katsomaan, miten muut elävät. Asukkaat ovat vapaaehtoisia historian elävöittämisestä kiinnostuneita ihmisiä. Osa asuu ja työskentelee täällä viikon, joku on ollut jo puoli vuotta.

Kuva: Mervi Pasanen

Asukkaaksi ei pääse noin vain. Jokainen tulija kurssitetaan ja vaatetetaan. Aikakautisuudesta ei tingitä. Vaatteet ovat kuin silloin, materiaaleja ja ompelutekniikoita myöten. Monet kankaista on kudottu käsin ja värjätty kasvein. Täällä et näe silmälaseja, nenään ei tuoksu kahvi eikä tupakka.

Keskuksen asiantuntijat pitävät tarkasti huolen autenttisuudesta. Jos huntu on sidottu väärin, siitä huomautetaan. Pikkutarkkuus palvelee tarkoitusta: vain siten kävijät saavat oikean kuvan elämästä keskiajalla ja se tekee paikasta ainutlaatuisen.

Ajoittain kaupunkiin otetaan asukkaiksi väkeä myös ulkopuolelta, siis kokeneita historian elävöittäjiä, joiden tekemisen taso täyttää kaupungin vaatimukset. Olemme suunnattoman onnellisia siitä, että saimme tulla.

Kuva: Mervi Pasanen

Sataa. Tiet ovat muuttuneet liejuksi.

Aamukokous Valkoisessa talossa kello 9.30. Pormestari jakaa päivän työt. Tänään teurastetaan lampaita, valmistellaan laivaa talviteloille, pidetään tulia kirkon työmaalla, hoidetaan turnajaiset, sotakoneiden esittely ja valmistellaan kauden päätösjuhlia.

Kuva: Mervi Pasanen

Keskustelu käydään tanskaksi. Pormestari huutaa "Mervi". Vieressä seisova Thomas pukkaa kylkeen. Nosta käsi.

"Täällä". Olen juuri ilmoittautunut vedenkantajaksi turnajaisiin.

Ennen päivän työtä ehdin kotiin ompelemaan. Ihmisiä käy paljon, kerromme aikakauden kankaista ja esittelemme taloamme. Kävijöiden mielestä on jännittävää kiivetä jyrkkiä portaita yläkertaan ja pitää kiinni kaiteesta, eli köydestä jossa on solmuja.

"Asutteko te täällä oikeasti", he kysyvät.

Kyllä me asumme.

Kuva: Mervi Pasanen

Kun on aika, kiiruhdan töihini: käyn pukemassa päälle sen ritarin värit, jota palvelen tänään. Se on Henrik Svane, kaupungin oma ritari. Hänen värinsä on punainen.

Aseenkantajat valmistelevat turnajaiset: tuovat paikalle peitset, kypärät, kilvet ja gauntletit, siis metallilla päällystetyt käsineet. Ritari saapuu paikalle ratsain yleisön hurratessa. Tarjoan vettä, autan missä voin ja kannustan omaa ritariani. Hän voittaa. Tottakai.

"Hän on ratsastanut turnajaisia 16 vuoden ajan, 180 päivää vuodessa", Thomas kertoo minulle. Hän on Henrik Svanen aseenkantajana. Autan häntä pakkaamaan vaunut, joilla turnajaisvarusteet viedään pois. Mukavaa työtä tämä.

Illalla, kun vierailijat ovat lähteneet, kokoonnumme Valkoiseen taloon yhteiselle aterialle. Päivällä olen tutustunut Lindaan, joka on kehrännyt itse oman pukunsa langat. Hän tuo minulle villaa ja värttinän ja opettaa minut kehräämään. Teen sitä koko illan.

Kuva: Mervi Pasanen

Seuraava päivä valkenee poutaisena. Hyvä, koska illalla on suuret tulijuhlat ja kaupunki täyttyy vieraista. Meillä on paljon töitä sinä päivänä. Aamukokouksessa nostan käden neljästi. Tänään autan laivan purkamisessa, painolastikivien kantamisessa, ammun mustaruutiaseella ja autan ison trebuchetin lataamisessa juoksemalla hamsterinpyörässä. Ja kehrään aina kun ehdin.

Kuva: Mervi Pasanen

Kehrääminen on ihmisistä kiehtovaa! En puhu tanskaa, mutta ymmärrän kun vanhemmat kuvailevat lapsilleen, mitä teen. Pian riennän laivahommiin: Agnete-laiva laitetaan talviteloille. Irrotamme kansilaudat ja muut irto-osat, ne kannamme venevajaan. Sitten laiva siirretään toiselle rannalle, jonne jätetään painolastikivet.

Kuva: Mervi Pasanen

Thomas nappaakin minut mukaansa kirkon työmaalle. Tornien laasti on vielä kosteaa ja se pitää saada kuivaksi ennen talven tuloa. Sen vuoksi tiilirakennuksen keskellä palaa yötä päivää iso tuli. Kannan korteni kekoon kirkon rakentamiseksi - eli kannan valtavia halkoja pinoon. Lajittelen sateessa läpi kastuneet eri pinoon kuin kuivat puut.

Puolipäivä lähestyy ja seuraava työ odottaa. Menen auttamaan iso trebuchetin lataamisessa ja ammun näytöksessä mustaruutiaseella.

Trebuchet on sotakone, jolla lingotaan kiviä. Tai mitä vaan sattuu käsillä olemaan. Ison sotakoneen painokorissa on 4000 kiloa painoa ja meidän pitää vivuta se ylös, jolloin sinkoava varsi laskee alas. Työ tehdään kävelemällä hamsterinpyörässä. Työhön tarvitaan neljä henkilöä ja urakka ei ole helppo.

Saan seurakseni nuoren, vahvan miehen. Ja tiukat neuvot: älä katso pyörään, vaan pyörästä ulos, muuten alkaa huimaamaan. Seuralaiseni ottaa tukevasti minut käsikoukkuun ja sitten mennään. Aluksi pyörä pyörii sellaisella vauhdilla, ettei siinä meinaa pysyä mukana. Kun paino alkaa nousta, työ käy raskaammaksi. Kävele ylös, anna painon pyörittää.

Joko olemme perillä? Ei vielä. Pyörän pitää pyöriä 24 kertaa. Klaus seisoo pyörän ulkopuolella ja kun juttelen hänelle, en jää tuijottamaan pyörää.

Kuva: Mervi Pasanen

Yleisö saa ladata pienen trebuchetin köyden avulla. Se on ihan raskasta työtä, ja pitää tehdä oikein, ettei käy vahinkoa.

Kun sotakoneet on ladattu, yleisöstä poimitut naiset saavat laukaista ne. Yleisö hurraa.

Keskiaika 

Seuraavaksi ammumme. Hannah on opettanut miten mustaruutiase ladataan. Ruutia piippuun, sitten piippu täyteen... ei ammuksia, vaan kuivaa leipää, se on hyvä näytösammus.

Ampuja pitää aseesta kiinni, Hannah sytyttää tulilangan ja pyssy sanoo PAM. Ääni on kova, mutta meilläpä onkin huntujemme peitossa korvatulpat. Pyssy potkaisee laukauksen voimasta ja savupilvi on valtava!

Lopuksi vielä ammutaan kanuunalla. Yleisö hurraa.

Takaisin töihin. Panimotalolla valmistellaan illan ruokajuhlia, naiset tekevät meille kaikille ruuan. Eilen teurastettu sika paistuu isoina paloina talon uunissa.

Kuva: Mervi Pasanen
Kuva: Mervi Pasanen

Ilta alkaa hämärtää. Turnajaiskenttä on valaistu valtavin soihduin ja kaikki temput tehdään palavilla esineillä: ritarit poimivat peitsiinsä palavia renkaita. Hurraan suosikilleni Henrik Svanelle. Hän ratsastaa pilkullisella hevosella, jollainen minullakin kerran oli. Svane voittaa. Tietysti!

Kun turnajaiset päättyvät, asetumme riviin ja johdatamme tuhat vierastamme kentälle, jossa sotakoneet ovat. On täysin pimeää, vain tulisoihdut valaisevat tietä. Trebuchetit on ladattu. Niihin asetetaan palavat ammukset.

Kun sotakoneet laukaistaan, taivaan täyttää tulipallojen tekemä valokaari. Ihmiset hurraavat aivan villinä. Mutta ei siinä vielä kaikki. Tämä on vuoden viimeinen viikko, kun kaupunki on avoinna yleisölle ja se päätetään ilotulitukseen. Se on niin valtava, että odotamme vain sitä, että sähisevä lohikäärme ilmestyy taivaalle.

Neljäs päivä. Hanhet herättävät huudoillaan. Tänään joudun pakkaamaan mekkoni ja saviset kenkäni laukkuun ja lentämään kotiin.

Kuva: Mervi Pasanen

Olen varannut iltalennon, joten on vielä päivä aikaa. Elke on mukana lampaan teurastuksessa, koluamme yhdessä kaikki talot ja Renate on taas ampumavuorossa. Vaihdan kuvaamiskierroksen ajaksi nykyajan päälle, koska villamekossa ei ole sallittua kaivaa kameraa esiin. Käyn tekemässä museokaupassa valtavat ostokset ja liityn vapaaehtoisten kiltaan.

Takaisin villaan. Olemme varanneet jäähyväislounaan ajaksi pöydän ravintola Kultaisesta Joutsenesta, Guldene Svane. Valitsen tuopillisen olutta ja ritarin lautasen. Lihaa, savustettua ankanrintaa, kalapiirakkaa. Tarjoilija ottaa meistä kolmesta kuvan pääpöydässä, jonne meillä ei oikeasti olisi asiaa, mutta tämän kerran.

Ruokailun jälkeen vielä kierros kylässä. Hyvästelen uudet ystäväni, jotka vannottavat että tulethan takaisin. Tulen, aivan varmasti! Kun olen menossa vaihtamaan vaatteet, ritari Svane kävelee vastaan. Nyt tai ei koskaan.

"Voinko saada kuvan jossa olen sinun kanssasi", inisen. Hän hymyilee ja asetumme vakavin ilmein potrettiin.

Matkalaukku painaa nyt 19 kiloa, kiitos museokaupan. Istun sen kanssa junassa, joka vie minut Kööpenhaminaan. Paluu arkeen nostattaa vedet silmiin. Tänne minä tulen takaisin.

Mervi Pasanen
mervi.pasanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi