Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Välivuosi viinitilalla tai kielten opettajana - ulkomailla työskentelyyn on monia mahdollisuuksia

Elisa Rantalaisella on monenlaista kokemusta ulkomailla työskentelystä. Hän on työskennellyt suomalaisen perheen lasten englannin kielen opettajana Maltalla ja au pairina Sydneyssä. Maltalta hän matkusti Balille kouluttautumaan joogaopettajaksi. Kuva: Odd-Einar Johansen / Etelä-Suomen Sanomat

Joutsalainen Elisa Rantalainen on työskennellyt suomalaisessa perheessä Maltalla lasten englannin kielen opettajana sekä au pairina Sydneyssä, Australiassa.

Hän sanoo, että ulkomailla työskentely vie lomarannan pintaa syvemmälle.

Molemmille komennuksille veivät internetsivustot, joista isäntäperheet löysivät Rantalaisen profiilit. Seikkailut ovat kannattaneet.

- Ulkomailla työskentelemällä tutustuu paremmin paikallisiin ja saa mahdollisuuden oppia kieliä. Myös itsestään oppii uusia asioita, kun joutuu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Sitä rohkaistuu, kun lähtee omasta kylästä ja pitää selvitä itse.

Hollolalainen Juho Mäkelä vietti välivuotta Australiassa. Yksi työ oli viinirypäleiden poimiminen viiniviljelmillä. Suomalaiset kerääjät olivat töissä Working Holiday -viisumilla.

Elisa Rantalainen vinkkaa ulkomaille mieliviä kartoittamaan ensin, millaisia työskentelymahdollisuuksia suomalaisilla on halutussa kohdemaassa.

Säästöjä kannattaa kerätä ja paikan hintatasoon tutustua etukäteen, jos työtä ei löydykään heti.

Tietoa ulkomailla työskentelystä löydät esimerkiksi näistä linkeistä:

www.aarresaari.net/kvlinkit.htm

www.monster.fi/ulkomaat

www.nuorisovaihto.fi

Aupairiksi ulkomaille: www.greataupair.com

Working Holiday -viisumilla Australiaan: www.immi.gov.au

Sohvasurffaajaksi: www.couchsurfing.org

Lue lisää ulkomailla työskentelystä Etelä-Suomen Sanomien sunnuntain matkailusivuilta.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi