Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Tästä ei pidetä haloota: Halpismaidot usein samaa tavaraa kuin kalliimmat

Suomalaisten maitojen hinnoissa ei ole suuren suuria eroja. Hintatietoinen säästää kuitenkin monta kymppiä vuodessa valitsemalla aina halvinta. Kuva: Elias Lahtinen / Etelä-Suomen Sanomat

Suomessa on kaksi isoa meijeriä, Valio ja Arla. Ne tuottavat ja purkittavat omat brändimaitonsa, eli yrityksen nimellä myytävät maidot.

Lisäksi ruokakaupoissa on ketjujen omia merkkejä, kuten K-kauppojen Pirkkaa ja S-ryhmän Kotimaista, eli entistä Rainbow-maitoa.

Kuluttaja ei välttämättä tiedosta, että kauppojen oman tuotemerkin alla myytävät halpismaidot ovat samaa tavaraa kuin himpun kalliimmat merkkimaidot. Siitä ei pidetä haloota kaupan hyllyllä.

Perusmaidoissa hintaerot eivät ole suuren suuria. Lahden S-market Sykkeessä litra Kotimaista-merkin rasvatonta maitoa maksaa 0,95 euroa. Arlan Maitoa Suomesta purkki maksaa 1,02 euroa litralta.

Jos valitsee halvempaa, nelihenkisen perheen keskimääräisellä maidonkulutuksella hintasäästöä kertyisi noin 40 euroa vuodessa.

Kotimaista- ja Pirkka-maidot tulevat Arlalta, ja ne purkitetaan samoissa meijereissä yrityksen omien maitojen kanssa. Halvat ja "hinnakkaat" maidot saatetaan siten valmistaa viereisillä tuotantolinjoilla.

- Pystymme myymään halvalla, koska Pirkkaa ostetaan suuria määriä. Kaupan merkeillä on myöskin pienemmät markkinointikustannukset, selittää Ruokakeskon tuoretuotteiden tuotelinjajohtaja Harri Turunen.

Yhä suurempi osa Arlan tuottamasta maidosta menee myyntiin Pirkka-purkeissa. Markkinaosuuksista ei ole tarjolla tarkkaa tietoa, mutta Pirkka-maitojen myyntimäärät ovat kasvaneet sen koko viisivuotisen historian ajan.

Arla haukkaa siis Valion pottiin tuottamalla halpismaitoja ketjukaupoille. Valiolla on kuitenkin vahva brändi, ja monet valitsevat valiolaisia maitoja kalliimmasta hinnasta huolimatta.

Turunen uskoo, että kuluttaja ymmärtää maitojen olevan samaa tavaraa. Maito tulee suomalaisista lehmistä, on se sitten kymmenen senttiä halvempaa tai kalliimpaa.

- Kaikki eivät ehkä katso hintoja. Valintaan vaikuttaa tottumus ja brändiuskollisuus, Turunen sanoo.

Valiokaan ei jätä hintatietoista maitokuluttajaa huomioimatta. Jonkin aikaa kaupoissa on myyty Arki-maitoa, jossa proteiinin määrästä on nipistetty. Laimentamalla maitoa Valio pystyy polkemaan maidon hintaa.

- En ole varma, huomaako kuluttaja, ettei arkimaito ole tavallista maitoa. Me emme näillä näkymin ole lähdössä samaan, koska haluamme tarjota luonnollista maitoa, sanoo Arlan toimitusjohtaja Reijo Kiskola.

Tässä uutisessa puhutaan perusmaidoista. Niitä ovat rasvaton, ykkös-, kevyt- ja täysmaito. Erikoismaidot, kuten laktoositon maito, ovat asia erikseen.

Milla Lappalainen
milla.lappalainen@mediataloesa.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi