Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Nuoren lesken raskas joulu - Artturin iskästä tuli enkeli

On hyviä päiviä ja huonoja päiviä. On päiviä, jolloin ei jaksaisi nousta. On päiviä, jolloin päivä alkaa hyvänä, mutta sitten tulee posti.

- Meille tulee vielä postia Tuiskun nimellä. Silloin romahdan, Päivi Jouko, 41, sanoo.

Hänen aviomiehensä Tuisku Jouko, 34, kuoli lokakuussa, yhdeksän päivää ennen kuin perheen Artturi-poika täytti kaksi vuotta.

Tuisku kävi loppuvuodesta 2010 monta kertaa lääkärissä kovien päänsärkyjen takia. Häntä oli kehotettu laihduttamaan, lopettamaan tupakointi, ja verenpainekin olisi pitänyt saada laskuun. Diagnoosi oli hyvänlaatuinen päänsärky.

Joukot vaativat lisää tutkimuksia. Tutkimuksissa Tuiskulta löytyi aivokasvain. Se oli Päiville järkytys, sillä hänen äitinsä oli kuollut syöpään kolme vuotta aiemmin. Tuiskua diagnoosin löytyminen tavallaan helpotti, koska hän sai selityksen säryille.

Kasvain leikattiin. Lääkärit sanoivat sen uusivan viiden vuoden kuluttua, mutta se uusi jo puolitoista vuotta myöhemmin. Tuisku leikattiin vielä kaksi kertaa, mutta hän ei selvinnyt.

Koska viime syksynä näytti siltä, ettei isä näkisi enää Artturin kaksivuotissyntymäpäiviä, niitä aikaistettiin kolmella viikolla. Tuisku suunnitteli kaiken vieraista tarjoiluun.

- Hän halusi suolaista piirakkaa, mansikkakermakakkua ja sotilaskodin munkkeja. Koiskalassa isäni kotona oli koolla 30 henkeä, saimme valokuvia ja videoita. Viikkoa myöhemmin Tuisku kuoli, Päivi Jouko kertoo.

Artturi tuo makuuhuoneesta unirätin. Se on sama, joka oli isällä lainassa sairaalassa. Äiti oli kertonut pojalle, että isä on väsynyt, koska isän pää on pipi. Artturi oli hakenut pinnasängystä unirättinsä ja sanonut: Iskän rätti. Niinpä unirätti vietiin Tuiskulle ja se oli hänen olkapäällään koko ajan.

- Kaupunginsairaalan osasto 62 oli ihana, saimme perhehuoneen ja hoitajat huolehtivat minunkin hyvinvoinnistani, Päivi Jouko sanoo.

Myöhemmin unirätti pannaan Tuiskun rauhanturvaajana käyttämään kassiin yhdessä lempifarkkujen ja -kenkien, partaveden, partakoneen ja muiden henkilökohtaisten tavaroiden kanssa. Niistä Artturi voi sitten myöhemmin tutkia, mistä isä on pitänyt.

Pojalle jäävät myös kortit, jotka isä kirjoitti valmiiksi lapsen tulevia rippijuhlia, 16-vuotis- ja 18-vuotissyntymäpäiviä sekä ajokorttipäivää varten.

Kaksivuotias ei vielä ymmärrä isän poismenoa, vaan saattaa äidin puhuttua puhelimessa todeta, ”moi iskä” tai sanoa kaikkia linja-autoja iskän linkuksi. Isä ajoi työkseen linja-autoa ja kuljetti myös Pelicansia.

- Iskä on enkeli, Artturi tietää.

Sairauden kanssa Päivi ja Tuisku etenivät ensin kuukausi kerrallaan, sitten viikko, päivä ja lopulta hetki kerrallaan. Nyt Päivi sanoo rytmin kääntyneen toisinpäin. Hän elää hetki, sitten päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan.

- Ihmiset puhuvat sydämen särkymisestä. Mun sydämeni on särkynyt. Tuisku oli mulle oikea rakas.

Päivi ja Tuisku tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2008, rakkaustarina alkoi seuraavana syksynä. Päivi oli aiemmin ollut naimisissa Englannissa eikä ollut halunnut lapsia. Tuisku muutti kaiken.

- Saimme Artturin. Tuisku oli mulla lainassa neljä vuotta ja näytti, millaista hyvä elämä on. Kysyin Tuiskulta, mitä teen ilman sua. Sä elät, hän vastasi. Hän ei valittanut koskaan, oli positiivinen ja sanoi, että hänelle on annettu nämä kortit ja näillä hän pelaa.

Päivi palasi lentoemännän työhönsä pari viikkoa sitten. Hän toivoo, että ihmiset soittaisivat tavallisia asioita, pyytäisivät kahville ja kertoisivat, missä on jauheliha tai vaipat tarjouksessa eivätkä säälisi ja voivottelisi.

- Anoppi ja appiukko ymmärtävät ehkä parhaiten tunteeni, sillä he menettivät poikansa. Ilman heitä ja päiväkotia en pystyisi pyörittämään tätä.

Joulu ei tunnu samalta kuin ennen. Päivi Jouko on ottanut Artturia varten muutaman tontun esiin.

Perheen jouluperinteisiin ovat kuuluneet kinkunmaistajaiset aatonaattona Tuiskun vanhemmilla Lahdessa, aatonvietto Päivin isän luona Koiskalassa ja joulupäivä Tuiskun veljen luona Helsingissä. Niin nytkin.

- Minä ja Artturi teemme minun voimavarojeni mukaan. Joulusta tulee raskas, Päivi Jouko miettii.

Kunhan Artturi kasvaa, äiti pääsee hänen kanssaan leipomaan pipareita ja koristelemaan kuusta. Ehkä sitten tuntuu taas joululta.

Artturi seisoo ikkunan luona ja on yhdessä lempipuuhistaan, katselemassa ulos. Siellä on paljon lunta, autoja ja jossakin enkeli-iskä.

Tukea surevalle

Älä jää kriisin ja surun keskellä yksin. Apua on saatavilla.

Mielenterveysseuran valtakunnallisen kriisipuhelin 29010 195 202 ma-pe klo 9-06, la klo 15-06 ja su klo 15-22. www.mielenterveysseura.fi

Kirkon valtakunnallinen palveleva puhelin 010 190 071 29su-to klo 18-01, pe ja la 18-03.

Tukinet on netissä toimiva kriisikeskus, jossa voit saada maksutta henkilökohtaista tukea, osallistua keskusteluryhmiin tai etsiä tietoa. 29www.tukinet.fi

Suomen nuoret lesket ry on työikäisten leskien vertaistukiyhdistys, joka on perustettu vuonna 2009. 29www.nuoretlesket.fi

Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi