Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lahtelainen sotaveteraani muistelee: Monen viimeinen kuiskaus oli ”äiti”

Suomi juhlii tänään itsenäisyyspäivää.

- Sodan pahin paikka oli tykistökeskityksessä Koivuselässä Laatokan rannalla 1944. Luulin, että tästä ei hengissä selvitä, muistelee raskaan sotataipaleen traagisinta kokemustaan lahtelainen kansakoulunopettaja Kalevi Lehtisalo, 89.

Lehtisalo palveli sodan aikana ilmatorjuntatykistössä. 19-vuotiaan nuorukaisen sotataipaleen raskain tie alkoi kesällä 1944 Syvärin rannalta Vaasenista.

Suomalaisjoukkojen vetäytyminen Syväriltä kaksi ja puoli vuotta kestäneen asemasotavaiheen jälkeen alkoi kesäkuun puolivälissä. Vetäytyminen sujui hyvin, kunnes saavuttiin Koivuselkään vuoden 1939 rajan länsipuolelle. Siellä puhkesi ennen kokematon tulimyrsky.

- Vihollisen tykistökeskitys alkoi aamulla kello 7 ja kesti seuraavan yön yli kello 24:ään. Miehiä kaatui paljon, Lehtisalo muistelee.

Pelottiko nuorta ilmatorjuntamiestä?

- Pelotti, sitä ei voi kieltää. Mutta vaikka kranaatteja satoi, miesten oli pysyttävä tykeillään torjumassa vihollisen lentokoneita.

Kaikki eivät kestäneet sodan paineissa. Talvi- ja jatkosodan aikana joutui yli divisioonan verran eli lähes 18 000 suomalaissotilasta psykiatriseen hoitoon. Etenkin tykistön rumputulen alle jääminen oli monelle kauhun paikka. Ankaran tykistökeskityksen jälkeen kuopista löytyi ulisevia ja vapisevia miehiä. Rintamalla ryhdyttiin puhumaan ”tärähtäneistä”. Sotaneuroosi ilmeni pahimmillaan kauhusta mykistyneen miehen ruumiillisena tärinänä, vapinana ja kouristeluna.

Ennen talvisotaa varattiin sotasairaaloihin vain muutamia kymmeniä psykiatrisia hoitopaikkoja. Määrä ei riittänyt alkuunkaan, sillä sodan aikana psykiatristen potilaiden määrä nousi noin 2 500:aan.

Eversti ja Mannerheim-ristin ritari, sotahistorioitsija Wolf H. Halsti on analysoinut pelkoa.

- Joka ainoa ihminen pelkää taistelussa. Jokainen tulessa ollut tietää lisäksi, että ihmisellä on hyvät ja huonot päivänsä. Rohkeimmatkin osoittavat joskus pelkoa, taistelun aiheuttama vastavaikutus on vaihteleva. Toiset vain voittavat pelkonsa, toiset eivät, Halsti on todennut.

Väinö Linnan Tuntematon sotilas -teoksessa alikersantti Rokan esikuvana ollut konekivääriampuja Viljam Pylkäs on myös kertonut pelon tunteesta kirjassaan Kertomus konekiväärimiehen sodasta (1955). Pylkäksen mukaan pelon hallitseminen ja harkintakyvyn säilyttäminen tiukassakin tilanteessa on ratkaisevaa.

Laatokan rannalla Uuksussa Kalevi Lehtisalo koki, miltä tuntuu kun odottaa loppunsa olevan käsillä.

- Vihollinen ampui laivatykeillä. Olin oppinut erottamaan kranaatin äänestä milloin se tulee kohti. Kuulin vihellyksen ja minulle tuli tunne, että nyt kuolen. Lensin ilmaan mutta selvisin. Monta miestä vierellä kuoli.

Sitten tapahtui jotakin uskomatonta.

- Myllerryksen keskellä tuli lähetti ja kysyi onko täällä tykkimies Kalevi Lehtisalo. Olin pölyn ja kuran peitossa. Lähetti ilmoitti, että teille on sähkösanoma. Sähkösanomassa kerrottiin, että minulle on syntynyt veli. Sen jälkeen en enää pelännyt kuolemaa, kertoo Lehtisalo.

Lehtisalon mukaan äiti oli hänellä ja muilla rintamamiehillä aina mielessä.

- Kuolevat miehet kutsuivat viimeisinä sanoinaan äitiä, Lehtisalo muistelee vakavana.

Pitkärannassa Lehtisalo joutui niin rajuun pommitukseen, että koko patteri hajosi ja hän menetti muistinsa.

- Meitä pommitti satoja koneita. Harhailin pitkin metsiä kunnes huomasin ladon, johon päätin mennä nukkumaan. Ladossa oli muitakin miehiä. Ihmettelin vain, kun kaikki olivat niin hiljaisia. Paneuduin silti nukkumaan ja kun heräsin, huomasin, että muut olivat ruumiita. Olin nukkunut ruumiiden kanssa.

- Lähdin liikkeelle. En muistanut omaa nimeä ja osoitetta, kunnes eräs mies huusi, että täällähän on Kauppalan porukan miehiä. Olin saanut pommituksessa aivotärähdyksen.

Hermoja raastava kokemus oli Lapin sodan alussa tapahtunut Tornion maihinnousu syyskuussa 1944.

- Tornion ulkosatamassa Röytässä saksalaiset keksivät meidät ja lähettivät kimppuumme Stuka- eli Junkers Ju 87 -syöksypommittajia.

Lehtisalo palasi Torniosta Ouluun laivalla, jonka lippu oli puolitangossa.

- Se oli ruumislaiva. Kapteeni määräsi kaikki laivan ruumanluukut pidettäviksi auki, jotta mahdolliset hyökkääjät näkisivät mitä lastia laiva kuljetti. Keskellä merta Stuka-laivue yllättikin meidät, mutta lentäjät näkivät lastin eivätkä hyökänneet.

- Oulun satamassa laivan toisesta päästä kannettiin ruumiita ja toisesta päästä marssi nuoria miehiä laivaan.

Tornion sotaretken jälkeen Lehtisalo kotiutettiin. ”Sota” ei kuitenkaan ollut lopullisesti ohi, sillä hän joutui vielä puoleksi vuodeksi alokkaaksi Hennalaan.

Lopullinen vapaus koitti toukokuussa 1945.

- Jatkoin opiskelua ylioppilaaksi ja sitten opettajaksi. Sain hyvän ammatin ja hyvän perhe-elämän. Se auttoi selviämään sodan ikävistä muistoista.

Kaikilla ei käynyt yhtä hyvin.

- Monet kavereista tappoivat itsensä. He kestivät sodan, mutta eivät kestäneet siviilielämää. Sota on julmaa hommaa. Me olimme tappajia. Sodassa ei ole mitään kaunista. Se on vastenmielistä, vaikka kuinka yritettäisiin kaunistella, sanoo sotaveteraani Kalevi Lehtisalo.

Joel M. Vainonen

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X