Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Valvira arvostelee lastensuojelulaitoksen riisuttamisia

Lupa- ja valvontavirasto Valviran tarkastaja arvostelee lahtelaisen lastensuojelulaitoksen periaatetta tarkastaa hoitoon saapuvat nuoret riisuttamalla heidät alasti.

Tarkastaja Kristiina Ruuskanen sanoo STT:lle, että riisuttaminen ei saisi olla automaattinen toimenpide, vaan siitä pitäisi päättää jokaisen nuoren kohdalla erikseen.

Päihdekatkaisuun keskittyvän lastensuojelulaitoksen yksikköjohtajan Markku Kautiaisen mukaan riisuttaminen on ainoa keino varmistaa, ettei katkaisuun ohjattu nuori tuo mukanaan päihteitä tai vaarallisia esineitä. Hän sanoo, että laitoksen asiakkaat ovat pääosin 16-17-vuotiaita nuoria, jotka kunta on lastensuojelulain perusteella joko sijoittanut kiireellisesti tai ottanut huostaan.

- Meillä on suljettu laitos. Tähän mennessä en ole keksinyt, mikä olisi toinen keino varmistua, ettei nuorella ole tänne tullessa ihon ja vaatteiden välissä kätkettynä mitään. Tämä on työntekijöiden kannalta myös turvallisuuskysymys, Kautiainen sanoo STT:lle.

Aiheesta ensimmäisenä kirjoittaneen Etelä-Suomen Sanomien mukaan laitokseen sijoitetun tytön isä on tehnyt riisuttamisesta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X